Kuva: Korpilahden lehti Pekka Suomäki on korpilahtelainen valokuvaaja, joka maaliskuussa 1998 luopui toimittajan työstä, jotta kuva voisi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän jälkeen on syntynyt muun muassa kaksi laajempaa näyttelykokonaisuutta, jotka molemmat on julkaistu myös kirjana. Seitsemän viimeistä lähestyy maaseudun autioitumisen teemaa tyhjentyneen Ylä-Sydänmaan kylän kautta, Tapion vuosi puolestaan tarkastelee muutosta maanviljelijän vuodenkierron välityksellä.

Jälkimmäisen osalta työ alkoi jo 1990-luvun alkupuolella, jolloin Suomäki teki ensimmäiset kuvausmatkansa Syvälahden tilalle. Satunnainen kuvaaminen muuttui määrätietoiseksi, kun vuosituhannen vaihde millennium-huumineen alkoi entistä mielenkiintoisemmalla tavalla kehystää kohdetta, joka edustaa samanaikaisesti sekä historiaa että tämän päivän EU-Suomea. Tästä syystä Tapion vuosi on koottu vuosina 2000-2001 kuvatusta aineistosta. JATKOA >>

TAKAISIN ETUSIVULLE >>