< pääsivulle
  < Suomalaisten terveyden kehitys


> Johdanto
> Pyyntikulttuurien terveys
> Perinteinen maatalous
> Teollistuminen



Teksti: Heikki S. Vuorinen
© Finnica 2004





< pääsivulle


TEOLLISTUMINEN

Perinteisen maatalouden varaan rakentunut yhteiskunta alkoi Suomessa vähitellen muuttua 1800-luvun kuluessa. 1800-luvun lopussa käynnistyi varsinainen teollistuminen ja siihen likeisesti kytkeytyvä kaupungistuminen. 1800-luvun lopulla oli jo selvästi näkyvissä monien tartuntatautien katoaminen tai väheneminen. Rutto levisi Suomeen viimeisen kerran vuosina 1710–1711. Viimeinen tuhoisa isorokkoepidemia oli 1880-luvun alussa. Maamme historian viimeinen raju ja samalla laajimmalle levinnyt malariaepidemia oli vuosina 1853–1862. Maanlaajuisen nälän ja siinä yhteydessä riehuvien kulkutautien (esimerkiksi lavantauti, pilkkukuume ja punatauti) viimeiseksi voittokuluksi jäivät suuret kuolonvuodet 1866–1868.

Tartuntataudeista tuberkuloosi, keuhkotauti, säilytti pisimpään asemansa suurena tappajana. Siihen kuoltiin yleisesti jo 1700-luvulta lähtien. Taudin huippu ohitettiin todennäköisesti 1800-luvun loppuun mennessä. Keuhkotauti säilyi teollistuvassa ja kaupungistuvassa Suomessa kuitenkin huomattavana kuolleisuuden aiheuttajana toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti, jolloin tehostunut ennalta ehkäisy ja hoito lähes poistivat taudin maastamme muutamassa vuosikymmenessä.

Mitkä seikat vaikuttivat siihen, että suomalaisten terveydentila kohentui jo 1700- ja 1800-lukujen kuluessa, ei ole aivan helppoa selittää. Muutamien tekijöiden osuus lienee kuitenkin selvä. Väestön sivistystaso oli vähitellen kohentunut. Kansakoululaitos oli perustettu 1800-luvulla. Kansallinen herääminen oli virittänyt väestöä ottamaan vastaan uusia aatteita: uskonnollisilla herätysliikkeillä oli jo pitkä perinne, suomen kielen asema kohentui ratkaisevasti, raittiusliike syntyi ja työväestökin alkoi järjestäytyä aatteellisesti.

Yleinen elinolojen kohentuminen, joka näkyi lukemattomin tavoin jo 1800-luvullakin, ei myöskään voinut olla vaikuttamatta suomalaisten terveydentilaan. Tieto, ihmiset ja tavarat alkoivat liikkua entistä sujuvammin. Ravitsemuksen kohentuminen esimerkiksi perunan viljelyn yleistyessä paransi terveydentilaa. Samalla on muistettava, että nälkä säilyi vielä 1900-luvulle hyvin todellisena monilla paikkakunnilla ja erityisesti köyhissä perheissä varsinkin poikkeusaikoina.

Nykyaikaisen valtion ja siihen oleellisena osana kuuluvan terveydenhuoltojärjestelmän rakentuminen Suomeen 1800-luvun kuluessa vaikutti myös oleellisesti siihen, että ihmisten terveys kohentui. Ihmisten valistaminen kuului alusta lähtien terveysviranomaisten keskeisiin keinoihin. Jo 1800-luvun alkupuolella jaettiin väestölle ohjeita saarnastuoleista ja lukutaitoisille levitettiin lentokirjasia esimerkiksi lasten hoidosta tai kuppataudin vaaroista. Suomenkielisen sanomalehdistön laajetessa 1800-luvun kuluessa terveysvalistuksen leviäminen tehostui merkittävästi. Vuonna 1889 alkoi ilmestyä terveysaatteiden ehkä tehokkain levittäjä Terveydenhoitolehti ja vuonna 1891 vastaavasti ruotsinkielinen Tidskrift för Hälsovård.

Terveysvalistuksen avulla pyrittiin aktiivisesti kohentamaan väestön henkilökohtaista hygieniaa. Suomalaisia valistettiin niin henkilökohtaisen puhtauden, syöpäläisten torjunnan kuin lattialle sylkemisen tuomittavuuden suhteen. Terveysviranomaisilla oli myös muita tehokkaita keinoja parantaa ihmisten terveyttä. Isorokkorokotukset oli otettu käyttöön jo 1800-luvun alussa.

1800-luvun lopulla alettiin yhdyskuntien hygieenisiin oloja tietoisesti kohentaa: vesilaitoksia perustettiin ja vesijohtoja valmistui puhtaan juomaveden turvaamiseksi ja viemäreitä rakennettiin likavesien johtamiseksi pois asutuksista. Katuja kivettiin kaupungeissa ja asumishygieniaa yritettiin kohentaa. Puhtaan juomaveden takaaminen oli teollistumisen oloissa keskeinen kaupungistumisen edellytys. Juomaveden saastumisesta oli kohtalokkaita seurauksia Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolellakin. Esimerkiksi Tampereella oli saastuneen juomaveden seurauksena lavantautiepidemia vuosina 1915–1916, jolloin peräti 3304 tamperelaista sairastui ja näistä 279 (8.4 %) kuoli. Tällaiset tuhoisat epidemiat päättyivät, kun juomaveden desinfiointi toteutettiin.

Kuolleisuuden tarkastelussa on muistettava, että toistaiseksi kuolleisuutemme on edelleen täydet 100 %. Monisoluisina biologisina olentoina me lopulta kuolemme johonkin. Kun emme kuole nopeasti tappaviin tartuntatauteihin, niin hitaasti tappavat krooniset taudit ehtivät mukaan kuolinsyiden joukkoon. Runsaan ravinnon oloissa on hyvin todennäköistä, että aikaisemmin useimmille suomalaisille hyvin hyödyllinen ominaisuus käyttää tehokkaasti hyödykseen ravinnon rasvat, on muuttunut terveydelle vaaralliseksi. Vanhenevan väestö­n kuolinsyinä nousivat erityisesti 1900-luvulla esille sellaiset krooniset tautiryhmät kuin sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpätaudit.

Kuolinsyitä voimme seurata vuodesta 1749 lähtien. Koska käytetyt kuolinsyyluokitukset ovat vuosisatojen kuluessa poikenneet erittäin suuresti toisistaan, voidaan tehdä vain hyvin karkea vertailu eri vuosisatojen välillä. Kuolinsyiden suhteellisten osuuksien muutos 1800-luvun puolesta välistä nykyhetkeen on ollut suuri. Infektiotaudeista ainoastaan keuhkokuume on edelleen merkittävä tappaja. Erilaiset sydän- ja verisuonitaudit, joita on lähes mahdotonta löytää 1700- ja 1800-lukujen kuolinsyiden joukosta, ovat nousseet keskeisimmäksi kuolinsyyryhmäksi. Samoin syöpätaudit, jotka vielä 1700- ja 1800-luvuilla muodostivat hyvin vähäisen osan, muodostavat nykyään noin viidenneksen kaikista kuolinsyistä. Väkivaltaisten kuolemien (murhat, itsemurhat, tapaturmat) osuus on myös selvästi kasvanut 1800-luvun jälkeen. Vanhuus kuolinsyynä ja tuntematon kuolinsyy katoavat tilastoista vasta toisen maailmansodan jälkeen.