< pääsivulle
  < Suomen kirjallisuuden historia


> Verkkainen käynnistyminen
> Romantiikkaa kohti
> Kansan ääni
> Realismin nousu
> Symbolismin tulo
> Jako neljään
> Tulenkantajien tähdenlento
> Modernismin voitto
> 1900-luvun jälkiosan tuulet



Teksti:
Liisi Huhtala ja Kari Sallamaa

© Finnica 2003


KUVAT:

· Kuva.
» Katso kuva suurempana [550x382]




< pääsivulle


MODERNISMIN VOITTO

Sota-aika 1939-1944 ei tuottanut paljonkaan merkittävää kirjallisuutta, mutta vuodesta 1945 lähtien padotut voimat purskahtivat esiin. Uusia merkittäviä kertojia olivat mm. Olavi Siippainen ja Eila Pennanen. Lyriikassa akateemikko V.A. Koskenniemen valvovan silmän oli pakko vähitellen hellittää ja uudistumisen tulla. Sen ensi merkkinä oli Aila Meriluodon esikoiskokoelma Lasimaalaus (1946). Muodollisesti se on vielä perinteinen, mutta temaattisesti se enteilee muutosta.

Varsinaisesti runouudistus liittyy yhteisnimellä 50-luvun modernismi kulkevaan ilmiöön. Sen foorumina oli ennen kaikkea kahdesta kirjallisuuslehdestä yhdistynyt Parnasso. Modernismin kriitikkoajajina toimivat ennen kaikkea Tuomas Anhava, itsekin merkittävä runoilija, Kai Laitinen, Eino S. Repo ja Annamari Sarajas. Runoilijoista tärkeimmät olivat Paavo Haavikko, jonka esikoiskokoelma Tuuliöinä (1951) oli muutoksen lähtölaukaus, sekä Eeva-Liisa Manner. Hiukan nuorempaa ikäluokkaa edustaa modernismin ”paha poika” Pentti Saarikoski.

Proosakerrontaan modernismi tuli kertojan kaikkitietävyydestä luopumisen ja todellisuuskuvauksen sattumanvaraisuuden merkeissä. Keskeisiä 50-luvulla alkaneita modernisteja ovat Veijo Meri ja Antti Hyry. Modernistinen kerronta vaikutti myös realisteina alkaneisiin, kuten Juha Mannerkorpeen ja Jorma Korpelaan.