< pääsivulle
  < Suomen kirjallisuuden historia


> Verkkainen käynnistyminen
> Romantiikkaa kohti
> Kansan ääni
> Realismin nousu
> Symbolismin tulo
> Jako neljään
> Tulenkantajien tähdenlento
> Modernismin voitto
> 1900-luvun jälkiosan tuulet



Teksti:
Liisi Huhtala ja Kari Sallamaa

© Finnica 2003


KUVAT:

· Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen. WSOY.

· Pentti Haanpää. Pentti Haanpään seura r.y.




< pääsivulle


TULENKANTAJIEN TÄHDENLENTO

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen. WSOY. Suomenkielisen kirjallisuuden näkyvin ja hyvin markkinoitu ilmiö olivat tulenkantajat, itsenäisen Suomen ensimmäinen uusi kirjallinen sukupolvi. He muunsivat lähinnä saksalaisen ekspressionismin ja ranskalaisen viihdekirjallisuuden ideoita. Tulenkantajuus oli 20-luvun lyhytaikainen ilmiö, ja sen edustajat kypsyivät kukin suuntaansa: P. Mustapää (Martti Haavio), Olavi Paavolainen, Katri ja Erkki Vala, Mika Waltari ja Lauri Viljanen. Tulenkantajista riippumattomien runoilijoiden tärkein oli Aaro Hellaakoski.

Pentti Haanpää. Pentti Haanpään seura r.y. Maailmanlaajuisen laman, lapuanliikkeen uhon ja äärivasemmiston tuhon merkeissä 30-luku politisoitui vahvasti. Niinpä tulenkantajat jakautuivat oikeistoon (Haavio, Waltari), keskustaan (Paavolainen, Viljanen) ja vasemmistoon (Valat). Erkki Vala toimitti merkittävää Tulenkantajat-lehteä, ja Katri Valan ympärille kokoontui nuorten vasemmistokirjailijoiden piiri, joista merkittävimpiä olivat Viljo Kajava, Jarno Pennanen, Elvi Sinervo ja Arvo Turtiainen. He perustivat vuonna 1936 kirjailijaryhmä Kiilan, joka vieläkin on olemassa. Kiilan ulkolaidalla toimivat merkittävät kertojat Pentti Haanpää ja Iris Uurto. Myös Kiila edustaa pääosin modernismia.

Poliittisten leirien ulkopuolella nousi esiin merkittävimpänä työläislähtöinen Toivo Pekkanen, jonka esikoisteos Tehtaan varjossa (1932) oli tapaus. Hänen vankkaa realismiaan edustavat kaksoisromaani Jumalan myllyt (1936, 1940, yhdistettynä 1946) ja sodanjälkeinen kesken jäänyt Kotka-eepos.