< pääsivulle
  < Suomen kirjallisuuden historia


> Verkkainen käynnistyminen
> Romantiikkaa kohti
> Kansan ääni
> Realismin nousu
> Symbolismin tulo
> Jako neljään
> Tulenkantajien tähdenlento
> Modernismin voitto
> 1900-luvun jälkiosan tuulet



Teksti:
Liisi Huhtala ja Kari Sallamaa

© Finnica 2003


KUVAT:

· Helkavirsiä. Otava 1903. HELMI, Helsingin yliopiston kirjasto.



< pääsivulle


SYMBOLISMIN TULO

Helkavirsiä. Otava 1903. Tätä käännettä on pitkään kutsuttu Eino Leinon antaman nimen mukaan uusromantiikaksi, mutta itse asiassa se on kansainvälisen symbolismin suomalainen muunnos. Syynä muutokseen on toisaalta realismin keinovarojen tyhjeneminen, toisaalta taivaanrannan synkkeneminen, venäläisen sortokauden alkaminen vuodesta 1899. Se edellytti kansallista itsepuolustusta. Kun realismi ei ollut näistä asioista kiinnostunut, symbolismi tarjosi siihen aineksia erityisesti saksalaisessa muodossaan (Richard Wagnerin kokonaistaideteoksen ajatus, Jugend). Karelianismi ja suomalaisen kultakauden taide kokonaisuudessaan oli juuri tätä.

Eino Leino nousi nopeasti nuorsuomalaisten Päivälehden piirin johtavaksi runoilijaksi. Hänen symbolisminsa oli kansallista (Helkavirsiä 1903, 1916), kun L. Onerva suuntautui kosmopoliittis-yksilölliselle linjalle: naistaiteilijuutta käsittelevä Mirdja (1908) ja lukuisat runokokoelmat. Symbolismin mahdikkain saavutus on Irmari Rantamalan Harhama (1909).

Leino pysyi symbolistina loppuun saakka, kun taas monen symbolistin tie jatkui tämän esivaiheen yli modernismiin. Se alkaa Suomen kirjallisuudessa aikaisemmin kuin on ajateltu, 1900-luvun ensi kymmenellä. Näitä piirteitä on erityisesti naiskirjailijoiden tuotannossa, paitsi Onervalla esimerkiksi Ain'Elisabet Pennasella.