< pääsivulle
  < Suomen kirjallisuuden historia


> Verkkainen käynnistyminen
> Romantiikkaa kohti
> Kansan ääni
> Realismin nousu
> Symbolismin tulo
> Jako neljään
> Tulenkantajien tähdenlento
> Modernismin voitto
> 1900-luvun jälkiosan tuulet



Teksti:
Liisi Huhtala ja Kari Sallamaa

© Finnica 2003


KUVAT (ylhäältä alas):

· Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta julkaisussa Z.Topelius, Lukemisia lapsille, Porvoo 1907. HELMI, Helsingin yliopiston kirjasto.
» Katso kuva suurempana [419x550]




< pääsivulle


VERKKAINEN KÄYNNISTYMINEN

Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta julkaisussa Z.Topelius, Lukemisia lapsille, Porvoo 1907. Suomen kirjallisuus käynnistyi kunnolla vasta 1800-luvulla. Ensimmäinen suomalainen kirja painettiin kuitenkin jo 1488: Missale Aboense oli Suomen varten muokattu messukirja.

Keskiajan Suomi kuului roomalaiskatoliseen kulttuuripiiriin. Kirkollinen kulttuuri oli latinankielistä, ja yliopisto-opinnot suoritettiin ulkomailla, lähinnä Ranskassa ja Saksassa.

Uskonpuhdistus edellytti kansankielisen kirjallisuuden luomista 1500-luvulla. Mikael Agricola laati ensimmäisen suomenkielisen aapisen (1537 - 1543) ja suomensi sekä koko Uuden testamentin että osia Vanhasta testamentista.

Vaikkei Agricola ilmeisesti toiminut yksin eikä vailla edeltäjiä, hän käytännössä loi suomen kirjakielen ja suomalaisen kirjallisuuden. Uskonpuhdistajana hän suhtautui maltillisesti niin roomalaiskatoliseen traditioon kuin pakanalliseen kansanperinteeseen.

Agricolan jälkeen suomenkielinen kirjallisuus oli niukkaa aina 1800-luvulle asti. Raamattu ilmestyi suomeksi kokonaan 1642. Pitkän jakson mainittavin tuote oli Juhana Cajanuksen virsirunoelma "Etkös ole ihmis parca" (1683), joka mahdikkaasti todistaa koko luomakunnan, siis ihmisenkin, olevan kuolevainen.

Kirjallisuuden kielinä olivat latina ja ruotsi; kummallakin kirjoitettiin erilaisiin seremonioihin liittyvää runoutta. Turun yliopiston perustaminen (1640) lisäsi ruotsin vaikutusta, kun opettajat ja osa opiskelijoista tuli emämaasta Ruotsista. Kirjoittajista suurin osa siirtyi tai palasi Ruotsiin.

Ruotsin kielellä kirjoittavista viipurilaislähtöinen Jacob Frese edusti 1700-luvun alussa jo henkilökohtaisempaa ääntä yleensä vielä varsin kaavamaisessa kirjallisuudessa.