< pääsivulle
  < Suomen kielet


> Johdanto
> Äidinkielten kirjo
> Miten Suomen kieliä voi ryhmitellä?
> Alueellinen jakautuminen ja äidinkielen elinvoima



Teksti: Pirkko Nuolijärvi
© Finnica 2003



< pääsivulle


MITEN SUOMEN KIELIÄ VOI RYHMITELLÄ?

Suomessa puhuttavia kieliä voi ryhmitellä paitsi puhujamäärän niiden sukulaisuuden tai muotorakenteen perusteella. Tämä genealogisen tai typologisen luokittelun yleisluontoinenkin tarkastelu muuttaa osaltaan käsitystä Suomen kielellisestä yhtenäisyydestä.

Mainitut 20 vuoden 2002 alussa eniten käytettyä kieltä ryhmittyvät sukulaisuuden perusteella seuraavaan tapaan.

Uralilaisia kieliä edustavat itämerensuomalaisiin kuuluvat kielet suomi ja viro sekä saamelaiset kielet pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame.

Suomessa puhuttaviin indoeurooppalaisiin kieliin lukeutuvat germaaniset kielet ruotsi, englanti ja saksa, romaaniset kielet ranska ja espanja. Slaavilaiset kielet venäjä, puola ja serbokroaatti (= bosnia, kroaatti ja serbia), albania sekä indoiranilaiset kielet persia eli farsi ja kurdi.

Seemiläis-haamilaisiin (afroaasialaisiin) kieliin lukeutuu Suomessa puhuttavista 20 suurimmasta kielestä kuusilainen kieli somali.

Turkkilaisia kieliä edustaa eteläturkkilainen turkin kieli, samoin kuin Suomessa jo 1800-luvulta lähtien puhuttu tataarin kieli. Sinotiibetiläisistä kielistä puhutaan kiinaa ja thailaisista kielistä thain kieltä. Austroaasialaisista kielistä on Suomeen kotiutunut erityisesti mon-khmer-kieliin lukeutuva vietnam.

Jo 20 kielen tarkastelu osoittaa, miten monipuolinen kielten nykykirjo on. Yksistään 10 eniten puhutun joukossa on käytössä jo hyvin erilaisia kirjaimistoja. Typologisestikin Suomessa puhuttavat kielet ovat keskenään varsin erilaisia. Agglutinoiviin kieliin luetaan esimerkiksi suomi ja sen sukukielet viro ja saamen kielet sekä turkki, joissa sanojen kieliopillisia suhteita ilmaistaan päättein tai etuliittein (talo+ssa+ni, men+isi+n). Fleksiokieliä taas ovat ruotsi ja muut indoeurooppalaiset kielet, joille on ominaista muun muassa vartalonsisäinen äännevaihtelu (säga : sade : sagt ’sanoa’). Isoloiviin kieliin, joissa sanoilla ei ole taivutusta tai taivutusta on niukasti, kuuluu esimerkiksi vietnam ja jossain määrin kiina. Monin muinkin tavoin kieliä luonnollisesti voi jaotella, esimerkiksi sanajärjestyksen mukaan suomi on SVO (subjekti verbi - objekti -kieli), kun taas esimerkiksi turkki kuuluu SOV-kieliin.