< pääsivulle
  < Suomen kasvit


> Vuokot ja muu eteläinen kasvistoaines
> Metsä- ja vesikasvit luonnehtivat Keski-Suomea
> Pohjoinen lajisto lisääntyy Lappia kohti



Teksti: Veli Saari
© Finnica 2003


KUVAT (ylhäältä alas):

· Variksenmarja. Gunnar Velin.
» Katso kuva suurempana [362x550]

· Mesiangervo; yksityiskohta. Veli Saari.
» Katso kuva kokonaisena [354x550]




< pääsivulle


POHJOINEN LAJISTO LISÄÄNTYY LAPPIA KOHTI

Etelästä pohjoiseen maaperä karuuntuu. Kuivat kangasmetsät ovat tuoreita yleisempiä, ja jäkäläpeitteinen metsäkasvillisuus lisääntyy. Viljavilla alueilla ravinteisuus näkyy paremmin suokasvillisuuden lettoisuutena kuin ruoho- ja heinävaltaisena lehtokasvillisuutena. Keltasara ja lettovilla ovat Kainuun vaarojen rinnesoiden luonteenomaisia kasveja. Kuusamon kalkkialueilla tikankontti on ohutturpeisten lettokorpien kaunistus. Metsäsammalikosta kohoava neidonkenkä kertoo maaperän kalkkipitoisuudesta. Kuusamon rotkolaaksojen dolomiittirinteillä kasvaa monia tunturilajeja pohjoisten havumetsien kätköissä. Lapinvuokko, arnikki ja tunturiarho ovat maassamme suuria kasviharvinaisuuksia.

Variksenmarja. Gunnar Velin. Pohjoiseen päin eteläinen kasvilajisto vähenee. Etelä-Suomen metsissä tavalliset kielo, ahomansikka, metsäkastikka, valkolehdokki, käenkaali ja sananjalka harvinaistuvat ja viimen loppuvat. Pohjoisia lajeja alkaa ilmestyä. Ruohokanukka, kaarlenvaltikka ja pohjanruttojuuri ulottavat eteläisimmät esiintymänsä pohjoiseen Keski-Suomeen. Peräpohjolassa ja Lapissa pohjoiset rodut ovat vallalla tavallisistakin kasveista. Kuusi on kapean pilarimaista itäistä siperiankuusta. Mänty on matalaa, lyhytoksaista, hidaskasvuista ja kapealatvuksista rotua. Katajaa edustaa maanmyötäinen lapinkataja. Variksenmarja on suurimarjaista pohjanvariksenmarjaa. Pohjoisten rotujen kasvurytmi on sopeutunut lyhyeen kesään ja pitkään valoisaan yöhön.

 Mesiangervo; yksityiskohta. Veli Saari. Peräpohjolan ja Metsä-Lapin maisemia hallitsevat metsäpeitteiset vaarat ja suolakeudet, ja maisemia halkovat suuret joet. Kullero, mesiangervo, pulskaneilikka, ahomatara ja rantatädyke ovat jokivarsiniittyjen luonteenomaisia lajeja. Pohjoisia järviä reunustavat pullosaraikot. Lapin lyhyt kasvukausi ei riitä ilmaversoisten vesikasvien kasvulle. Vesikasvillisuus onkin pääasiassa pinnanalaista. Kalkkialueiden järvien vesikasvillisuus on kuitenkin mielenkiintoista. Kittilän ravinteisissa järvissä kasvaa koko maassa harvinainen sahalehti eli kansankielellä kievana.

Enontekiöllä ja Inarissa metsät ovat koivua sekapuuna kasvavia männiköitä. Kuusi on harvinainen. Tunturien rinteillä 300 metrin korkeudessa mäntymetsätkin loppuvat. Pensasmainen tunturikoivu kasvaa vielä 500 metrin korkeudessa. Sen yläpuolella avautuu puuton paljakka. Paljakan alaosissa vaivaiskoivun muodostama varvikko on kookasta. Mitä korkeammalle noustaan, sitä matalammaksi käy varvikko, ja sitä yleisempiä ovat aidot tunturivarvut. Kasvit käyttävät tehokkaasti hyväkseen lyhyen kasvukauden. Riekonmarja puhkeaa kukkaan heti lumipeitteestä vapauduttuaan. Syksyyn mennessä se ehtii kypsyttää mehukkaat mustat marjansa. Punakukkaiset sielikkö ja kurjenkanerva seuraavat kukinnassa riekonmarjaa. Tunturipurojen varsilla on niittylaikkuja, joilla keltakukkaiset lapinorvokki ja lumileinikki kukkivat. Harmaapajukot reunustavat puroja soistuneissa painanteissa.

Kasvilajisto ja kasvien runsaussuhteet ovat muuttuvia. Kasvistossa heijastuvat suurilmaston muutokset. Viime vuosisatoina ihmisen aiheuttamat muutokset ovat olleet huomattavia. Nykyinen kasvilajisto edustaa kasviston historian viimeisintä vaihetta.