< pääsivulle
  < Kalendaaritraditiot


> Johdanto
> Tammikuu
> Helmikuu
> Maaliskuu
> Huhtikuu
> Toukokuu
> Kesäkuu
> Heinäkuu
> Elokuu
> Syyskuu
> Lokakuu
> Marraskuu
> Joulukuu



Teksti: Lassi Saressalo
© Finnica 2003


KUVAT:

· Kaarlo Vuoren akvarelli Minna Canthista SKS:n kirjallisuusarkistossa.
» Katso kuva suurempana [409x535]

· Virpojat. Jussi Jäppinen.



< pääsivulle


MAALISKUU



Kansainvälinen naisten päivä 8.3. perustettiin aikoinaan ylistämään naisen sosialistista sankaruutta kaikissa yhteiskunnissa. Siihen ei ole liittynyt meillä erityisempiä rituaaleja ja poliittisluonteisena juhlapäivänä se onkin katoamassa juhlapäiviemme joukosta, joskin hitaammin kuin keskikesäksi yritetty suomalaisen kansanvallan päivä. Ainut pelastus sille saattaa olla, että sinkkunaiset (ja kauppiaat) kehittävät siitä äitienpäivänvastineen Jos ei sitten jo mainittua karkauspäivää oteta jokavuotiseksi sinkkupäiväksi.

Kaarlo Vuoren akvarelli Minna Canthista SKS:n kirjallisuusarkistossa. Nyt kyllä Minna Canthin päivä, 19.3., tuntuu jossain mielessä olevan naisliikkeen uusi merkkipäivä, sitä jo liputetaan ja sille toki soisi naiskulttuuripäivän erityisaseman ja näin yllä mainitut epämääräisemmät naisten päivät voisivat hiljalleen jäädä unhoon.

Marian ilmestymispäivä 17.3., nykyisin saamelaisten kirkkopyhä, sisältää runsaasti keskiaikaista kirkollista traditiota, mutta ei ole kristikansan piirin ulkopuolella enää merkittävä. Eikä kevätpäivän tasaustakaan 25.3. kukaan enää varsinaisesti huomaa.

Mielenkiintoinen yritys oli tuoda 16.3. vietettävä usalaisperäinen Pyhän Urhon päivä Turun kautta Suomeen. Se ei kantanut pientä folkloristiikan opiskelijapiiriä laajemmalle. Tämä pilanpäiten keksitty juhlapäivä on jo kymmenissä juhlakalentereissa eri osavaltioissa USA:ssa, sen aloittivat suomalaiset, jotka kadehtivat irlantilaisten Patrikin päivän (17.3.) julkijuopottelua ja rakensivat itselleen vastaavan juhlapäivän.

Kesäaika alkaa 30.3.. Päivä on luonut jonkin verran ”unohtamisfolklorea”. Unohdetaan mihin suuntaan kelloa pitäisi siirtää tai siirtäminen unohtuu kokonaan ja sen takia ollaan ainakin seuraavana päivänä väärään aikaan paikalla. Kellonsiirto saattaa myös hetkellisesti sekoittaa vuorokausirytmin. Jos siirtosuunta tuottaa ongelmia, siihen on olemassa hyvä muistisääntö: kelloa siirretään aina ”juhannukseen päin” eli keväällä eteen ja syksyllä taakse päin.


Pääsiäinen

Virpojat. Jussi Jäppinen. Pääsiäissunnuntai ajoittuu kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi ja tästä ajoituksestahan sitten riippuvat laskiaisen, helatorstain ja helluntain sijoittuminen kalenteriin.

Pääsiäinen on pääsääntöisesti kirkollinen juhla, johon toki liittyy monikerroksinen kansanuskotraditio trulleineen, noitineen, tipuineen, palmuineen, pupuineen ja munineen. Traditiossa yhdistyy kirkollinen traditio esikristilliseen kevään heräämisen juhlaan. Siinä myös Suomessa sekoittuu totaalisesti itäinen ja läntinen traditio ja muodostaa uuden perinnekerrostuman ilman, että perinteenkannattajat sen taustoja tuntevat. Moni, minäkin, on arvostellut nykypäivän noitavirpojia, siis läntisen ja itäisen, katolisen pahuuden perinteen ja itäisen siunausperinteen raakaa sekoittumista, mutta asialle ei ilmeisesti enää voi mitään, koska päiväkoti- ja koulumaailmassakin lapsille opetetaan tämä kokonaisuus osana pääsiäistraditiota. Sen sijaan Kristuksen kärsimysnäytelmä on jäämässä maallistuvassa yhteiskunnassamme sivuun, ehkä ortodokseja lukuun ottamatta. Kristillisen opin mukaan ihmisten tähden Jumalan Poika asettuu uhrattavaksi ja näin lunastaa ihmiskunnalle tulevaisuuden. Hautaan sulkemisen ja ylösnousemisen myytin väliajalla pahat voimat ovat valloillaan ja pääsiäiseen liittyvä noituus- ja trulliperinne kuvaavatkin pahan voimia ja sen vastustamista kokkoineen ja tulineen. Kanamunat symboloivat uutta elämää - myyttiä, joka tunnetaan myös Kalevalassamme maailmansyntymyyttinä. Pajunkissat, ”palmut”, muistuttavat meitä Kristuksen saapumisesta Jerusalemiin, pääsiäislammas taas juutalaiskansan pääsystä Egyptin orjuudesta. Ja pääsiäispuput taas ovat jääntymä germaanien Obster-juhlasta, jossa jänistä syötiin kulttiruokana. Kirkollista sanomaa toki ylläpitävät sekä kirkollinen traditio että erilaiset kärsimysnäytelmäkulkueet. Parhaimmillaan nämä ovat syvän kristillisiä, toisimmillaan profanoituvia mystisluonteisia valon ja varjon leikkejä.