< pääsivulle
< Kalendaaritraditiot
> Johdanto
> Tammikuu
> Helmikuu
> Maaliskuu
> Huhtikuu
> Toukokuu
> Kesäkuu
> Heinäkuu
> Elokuu
> Syyskuu
> Lokakuu
> Marraskuu
> Joulukuu
Teksti: Lassi Saressalo
© Finnica 2003
KUVAT:
· Itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Jussi Jäppinen.
· Joulunavauksen ilotulitus. Jussi Jäppinen.
· Vuoden 1993 Lucia, Catrine Karlsson laskeutuu Helsingin tuomiokirkon portaita. Järj. Folkhälsan ja Hufvudstadsbladet. Kuva: Kari Kankainen. Museovirasto.
< pääsivulle
JOULUKUU
Joulukuussa joulun lisäksi merkittävä päivä on 6.12, Itsenäisyyspäivä, jolla on omat vakiintuneet tapansa, eikä niitä juuri ole muuttaminen kuokkavieraiden protesteista huolimatta. Suomessa itsenäisyyteen ja Itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät niin sen saavuttamiseksi ja puolustamiseksi käydyt sodat ja niiden sankarivainajien muistelu kuin yhteiskunnan kerman kokoontuminen kuninkaallis-presidentillisiin tanssiaisiin. Viime aikoina on lisääntynyt lasten itsenäisyyspäiväjuhlien viettäminen usein itsenäisyyspäivän aattona ja myös nuoren aikuiston juhliminen ravintoloissa. Kynttilöitä poltetaan ikkunalla muistamatta juurikaan, että ne olivat aikoinaan protesti tsaarin venäläistämistoimenpiteitä vastaan. Ja juhlapäivän kohokohta TV:n ääressä on kättelyseremonia Linnassa, josta on kohistu jo lokakuusta lähtien, kun daamien pukuja on esitelty naistenlehdissä ja kutsun saajia päivälehdissä avoimesti kadehdittu. Hufvudstadsbladetin omistamalla Lucia-juhlalla 13.12. on omat suomenruotsalainen traditionsa, vaikka se selkeästi on siirtymässä myös suomenkieliseen traditiokorpukseen.
Pikkujoulujuhlinta muodostaa niin selvän työyhteisökulttuurin uuden tradition, että sitä ei ole vertaaminen talonpoikaisen perinnekulttuurin vuotuistapahtumiin, ei sukujuhliin, eikä yhteiskunnan sosiaaliryhmien tai poliittisten liikkeiden juhlintaan. Pikkujoulukulttuuri keskittyy työyhteisön, työnantajan ja työntekijäin, keskinäiseen ilonpitoon, vuoden surujen ja paineiden purkamiseen, meidän porukka-hengen etsimiseen, pikkuflirttiin, juopumiseen ja lopulta taksijonossa tappelemiseen.
Joulukausi sekä esikristillisine että nimenomaan kristillisine piirteineen tuntuu säilyvän kaikesta niin sanotusta kaupallisuudestaan huolimatta. Joulukauden avaavat erilaiset valokadut tonttuparaateineen, sitä jatkaa reilun kuukauden myyntikampanja sekä liikkeissä että lehdistössä, loppumaton joululaulujen kakofonia ja se päätyy perinteiseen perhekeskeiseen jouluaaton ja joulupäivän viettoon. Monikaan ei välttämättä tiedosta jättäessään jouluruokaa yöksi pöydälle, että se on tarkoitettu uhriksi kodinhaltijalle tai syödessään kinkkua ei tiedä noudattavansa ikiaikaista viikinkitapaa tuoda kalttaamaton kullattu sika pöytään vuodenvaihteen kunniaksi. Kristillinen joulu alkaa sekin esikristillisellä traditiolla, suvun vainajien muistelulla kuolleitten lehdossa - kynttilöillä hautausmailla. Mutta vuosisatojen aikana ovat entiset roomalaisten saturnaaliatraditiot koristeltuine puineen ja lahjoineen sulautuneet Uuden Testamentin joulukertomukseen, Jumalan pojan syntymään. Joulun tradition jatkuvuutta saattavat kuitenkin vaikeuttaa vaatimukset kristillisperäisten ja kansallisten traditioiden juurruttamisesta pois koulujen kalendaariperinteistä. On syytä todeta, että tällöin lakkaisivat lähes kaikki yllä esitellyt perinteiset tapahtumat, jollei niitä sitten korvattaisi uusilla, esimerkiksi Hanukka ja Ramadan-traditioilla.
Lucian päivä 13.12.
Lucia-juhla pohjautuu alun perin katoliseen pyhimyslegendaan, jonka mukaan Lucia oli länsi-sisilialainen. Lucia-hahmolle on annettu lähes vastakkaisia tulkintoja: Luciaa juhlitaan talven pimeimpään aikaan valoa ja lämpöä tuovana hahmona, toisaalta Luciaa on pidetty myös paholaisen - Luciferin - morsiamena, joka näyttäytyy vuoden pimeimpänä aikana.
Pohjolassa Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta, jolloin on myös vuoden pisin yö. Pimeän talviyön taittumista on perinteisesti juhlittu juoden ja syöden. Lucian päivä on myös valon ja kynttilöiden juhla. Moderni Lucia mielletään ruotsalaiseksi ja Ruotsissa Luciaa juhlitaan nykyäänkin näyttävästi - Luciasta on tullut jopa ruotsalaisuuden symboli. Länsi-Ruotsista on peräisin ”näköhavainto” 1760-luvulta siivekkäästä ja valkoasuisesta, kynttilää kantavasta Luciasta. Menneinä vuosisatoina Lucia-perinne tunnettiin erityisesti pappiloissa ja kartanoissa, joissa kokoonnuttiin aamiaiselle nauttimaan seppelöidyn ja kynttiläkruunua kantavan Lucian tarjoilemaa kahvia ja vehnästä. Perinne levisi säätyläiskotien ja ylioppilasosakuntien kautta edelleen kouluihin ja kansan keskuuteen. 1890-luvulla Ruotsissa Lucia-juhlia alettiin viettää Skansenin ulkomuseossa, jolloin juhlinta muuttui julkisemmaksi. Nykyään Lucianpäivään liittyvät myös kulkueet ja kilpailut, joissa valitaan paikkakunnan oma Lucia-neito.
Suomeen Lucianpäivän vietto lainautui Ruotsista, suomenruotsalaisten keskuudessa Luciaa alettiin juhlia 1930-luvulla. Lucia-juhla oli aluksi vuosikymmeniä ruotsinkielisen vähemmistön tunnusjuhlaksi. Näyttävintä Lucianpäivän vietto on ollut Helsingissä, jossa Lucia-kulkue vaeltaa läpi kaupungin, kulkueeseen kuuluu Lucian lisäksi muita joulunajan hahmoja. Viime vuosikymmenten aikana Lucian juhlinta on levinnyt päiväkotien ja koulujen välityksellä yli kielirajojen, suomenkielisen väestön keskuuteen.
Teksti: Jaana Ojala.
Vilkuna: Ajantieto; Karjalainen: Juhlan aika