< pääsivulle
  < Kalendaaritraditiot


> Johdanto
> Tammikuu
> Helmikuu
> Maaliskuu
> Huhtikuu
> Toukokuu
> Kesäkuu
> Heinäkuu
> Elokuu
> Syyskuu
> Lokakuu
> Marraskuu
> Joulukuu



Teksti: Lassi Saressalo
Merkkipäivät: Jaana Ojala
© Finnica 2003


KUVAT:

· Uuden vuoden taika: tyttö katsoo peiliin, josta näkyy äärettömyyteen johtava kapeneva kuja, jota taiantekijä herkeämättä katsoo toivoen näkevänsä sulhasen hahmon. Valokuvaaja Samuli Paulaharju 1907-1923. Kansatieteen kuva-arkisto / Kansallismuseo.

· Nuutti vasemmalla ja nuutinmorsian oikealla. Iitti, Myllylä 1929. Kuvaaja: Aino Oksanen. Kansatieteen kuva-arkisto / Kansallismuseo.




< pääsivulle


TAMMIKUU

Uusi vuosi | Loppiainen | Nuutin päivä



Uuden vuoden vastaanotto on selkeästi muuttunut kyläjuhlasta toisaalta perhejuhlaksi, vierailutraditioksi ja toisaalta yleiseksi, kollektiiviseksi juhlinnaksi. Enteiden otto rajoittuu pääasiassa tinanvalannaksi ja kuohuviinipullon korkin lentosuunnan seurannaksi. Kyläkollektiivin yhteinen vuodenvaihteen kohtaaminen on muuttunut muutamaksi viralliseksi puheeksi, joita kukaan ei kuuntele, ulkona pakkasessa juomiseksi ja ilotulitusten seuraamiseksi. Jännitystä iltaan tuovat nykyisin kiistelyt ravintoloiden jonoissa ja erityisesti aamuyön taistelut takseista.

Loppiainen on loppiaistansseja lukuun ottamatta lähes tyystin kadonnut perinnekalenterista, sen sijaan nuuttia (13.1.) juhlitaan edelleen paikka paikoin perinteisin menoin. Nuuttipukkiperinteen ylläpito sen esiintymisalueella onkin varsin keskeinen perinnekulttuurin ylläpitämistehtävä. Myöskään selkäviikkoja, talven selän taittumista 19.1. ei enää tunneta sen enempää kuin vastaavaa vuodentaitosta kesäkuun 13. päivänä.





Uusi vuosi

Uuden vuoden taika/ Onnenpeiliin katsoja. Valokuva: Samuli Paulaharju 1907-23.  Kansatieteen kuva-arkisto/Kansallismuseo. Tammikuun ensimmäistä päivää alettiin pitää vuoden ensimmäisenä päivänä vasta 1500-luvulla. Siihen saakka Suomessa vuoden vaihtumista juhlittiin satokauden päätyttyä, myöhään syksyllä. Vuoden vaihtuessa pyrittiin vaikuttamaan tulevan vuoden satoon ja karjaonneen sekä tulkitsemaan enteitä tulevasta säästä, naimisiinmenosta tai kuolemasta.

Uuden vuoden aattona talon väki kokoontui yhdessä valamaan tinoja, tinan muodosta tai sen varjokuvasta saattoi päätellä oliko tulevana vuonna tiedossa vaurautta, kenties matka, naimisiin meno tai vaikka kuolema. Uuden vuoden yönä saatettiin pystyttää onnenpeili, josta katsoja saattoi nähdä heijastuksessa tulevan sulhasensa. Naimattomat naiset saattoivat kysyä lätissä majailevalta sialta: ”Pääsenkö tänä vuonna naimisiin?” röhkäisy tulkittiin myöntäväksi vastaukseksi. Naimisiinmenoa tulkittiin myös saunan jälkeen olan yli katolle heitetystä saunavihdasta - vihdan asento kertoi myös kohtasiko heittäjän tulevana vuonna kuolema. Palvelusväki ennusti puolestaan kenkää heittämällä oliko tuleva palveluspaikka samassa talossa vai oliko edessä palveluspaikan vaihto.

Käyttäytyminen vaikutti tulevaan vuoteen: jos nousi aamulla aikaisin, oli aamuisin virkeä koko vuoden. Uuden vuoden saunassa oli paras istua ääneti, sillä saunassa puhujaa kiusasivat tulevana kesänä kärpäset. Talon lattia lakaistiin uutena vuotena poikkeuksellisesti ovelta perälle päin, koska tämä tiesi talolle onnea ja vaurautta.

Trullit olivat uuden vuoden yönä liikkeellä navetoissa varastaakseen talon karjaonnen. Tämä tapahtui leikkaamalla karvatukko eläimen kyljestä. Isäntä saattoi estää trullien ja muun pahan pääsyn taloon piirtämällä hiilellä rakennusten oven pieleen ristin.

Sään ja luonnon merkeistä ennustettiin tulevan vuoden sää. Kirkas sää oli hyvä enne, sillä se tiesi hyvää ohra- ja marjasatoa sekä hyvää karjavuotta. Ankaraa pakkasta seurasi hallavuosi ja aamurusko ennusti pyrytalvea.

Nykyisin uuden vuoden alkamista juhlitaan syömisen, juomisen ja ilotulituksen merkeissä. Tulevan vuoden tapahtumia ennustetaan edelleen tinoista, mutta lähinnä leikkimielellä. Vuoden vaihtumiseen kuuluvat ilotulitukset ja puheet keskiyöllä. Eniten juhlijoita kerää Helsingin senaatintorin uuden vuoden vastaanotto. Tasavallan Presidentin puhetta uuden vuoden päivänä pysähtyy kuuntelemaan television ääreen suuri osa suomalaisista.


Teksti: Jaana Ojala.
Lähteet: Vilkuna: Ajantieto; Karjalainen: Juhlan aika






Loppiainen 6.1.

Loppiainen on saanut nimensä kansan suusta ja tarkoittaa joulujuhlien loppumista. Loppiaista on pidetty myös Jeesuksen kastepäivänä, päivä ei ole kuitenkaan luterilaisen uskon mukaan ollut tärkeä. Loppiaiseen on liittynyt samanlainen sääenteiden tulkinta kuin uuteen vuoteenkin. Loppiaista tärkeämpänä joulunajan loppumispäivänä on pidetty Nuutin päivää, jota vietettiin 7.1. eli loppiaista seuraavana päivänä 1700- luvulle asti.


Teksti: Jaana Ojala.
Lähteet: Vilkuna: Ajantieto; Karjalainen: Juhlan aika






Nuutin päivä

Nuutti ja Nuutin morsian. Iitti, Myllylä 1929. Valokuva: Aino Oksanen. Kansatieteen kuva-arkisto / Kansallismuseo. Nuutin päivää vietettiin loppiaisesta seuraavana päivänä vuoteen 1708 saakka, jolloin sitä alettiin viettää 13.1. Nimensä päivä sai Tanskan vuonna 1131 murhatun Knut-kuninkaan muistoksi. Nuutin päivä oli Ruotsin keskiaikaisten lähteiden mukaan joulurauhan loppumisen päivä, jonka jälkeen aloitettiin jälleen arkiaskareet. Tähän viittaa yhä tunnettu sanonta ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”

1930-luvulle saakka Nuutin päivän viettoon kuuluivat Nuuttipukkien kiertueet, erityisesti Etelä- ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa. Nurinpäin käännettyihin turkkeihin, sarviin ja naamareihin pukeutuneet Nuuttipukit kiersivät talosta taloon, tarkoituksenaan saada joulunajan viimeinen olutkestitys ja tyhjentää kylän oluttynnyrit. Talosta toiseen liikkuva Nuuttipukkien joukko kasvoi illan mittaan. Kertyneet antimet - olut sekä ruoka - kerättiin kokoon ja nautittiin joukolla kierroksen jälkeen.

Nykyään Nuutin päivää ei yleisesti juhlita, mutta nuuttipukkiperinne on elvytetty ja sitä pidetään yllä useilla paikkakunnilla.


Teksti: Jaana Ojala.
Lähteet: Vilkuna: Ajantieto