< pääsivulle
  < Suomen historia

> Johdanto
> Esihistoria
> Ruotsin vallan aika
> Autonomian aika
> Itsenäisyyden aika





Teksti: Olli Lehtonen
© Finnica 2003


KUVAT (ylhäältä alas):

· Kansalaissota. Punakaartilaisia ryhmäkuvassa vuonna 1918. Kansan Arkisto.
» Katso kuva suurempana [394x526]

· Kansalaissota. Valkokaartilaisia ryhmäkuvassa vuonna 1918. Kansan Arkisto.
» Katso kuva suurempana [550x393]

· Talvisota on kova koettelemus neuvostoarmeijalle. Piippalakkiin sonnustautuneet sotilaat kamppailevat pakkasta, lunta ja sinnikästä suomalaista vastaan. Finlandia-Arkisto.
» Katso kuva suurempana [550x393]

· Presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Finlandia-Arkisto.
» Katso kuva suurempana [550x393]



PRESIDENTIT:
1919-25 K. J. Ståhlberg
1925-31 Lauri Kristian Relander
1931-37 P.E. Svinhufvud
1937-40 Kyösti Kallio
1940-44 Risto Ryti
1944-46 C. G. Mannerheim
1946-56 J. K. Paasikivi
1956-82 Urho Kaleva Kekkonen
1982-1994 Mauno Koivisto
1994-2000 Martti Ahtisaari
2000- Tarja Halonen



< pääsivulle
  < historia


ITSENÄISYYDEN AIKA


Venäjän heikentyminen teki Suomen itsenäisyyden mahdolliseksi ja samalla välttämättömäksi, sillä suomalaiset eivät halunneet olla mukana Venäjän vallankumousvyöryssä. Kun voimistuva Neuvostoliitto yritti talvisodassa palauttaa vanhan valtioyhteyden, Suomi joutui maksamaan itsenäisyyden raskaat lunnaat. Itänaapurin paine jatkui senkin jälkeen, ja Suomen ulkopolitiikassa tarvittiin kylmäpäistä harkintaa. Se vaikutti Suomen sisäisestikin niin, että puolueiden suhteet kärjistyivät. Maan talous seisoi sotien jälkeen pitkät ajat ”kahdella jalalla” eli metalli- ja metsäteollisuuden varassa. 1990-luku oli jyrkkä vedenjakaja, sillä syvä lama, EU-jäsenyys ja elektroniikkateollisuuden nousu käänsivät monet asiat aivan uudelle tolalle.

Kansalaissota. Punakaartilaisia ryhmäkuvassa vuonna 1918. Takana Erland Eloranta. Kansan Arkisto. Suomen itsenäisyyden alun muodostaa traaginen vuoden 1918 sisällissota. Sota sai käymisvoimaa yhteiskunnan epäkohdista ja Venäjän vallankumouksesta. Työväestö oli tyytymätön elintarvikepulaan ja monien uudistushankkeiden hitaaseen etenemiseen. Maaseudulla oli tilatonta väestöä, joka tempautui mukaan kapinaan. Venäjän vaikutus oli ehkä ratkaisevin, sillä edellisetkin murroskaudet olivat saaneet kipinänsä sieltä. Porvarillisen puolen toimeliaisuus nousi itsenäisyyshalusta ja oman yhteiskuntajärjestyksen uhanalaisuudesta. Maassa oli valtava määrä venäläistä sotaväkeä, jonka aseistariisuminen ja maasta poistaminen näytti vaikealta.

Tammikuun 1918 lopussa aseellinen toiminta laajeni nopeasti suunnitelmalliseksi sodaksi. Punakaarti otti haltuunsa Helsingin, Tampereen, Turun ja Viipurin sekä rautatieyhteydet eteläisessä Suomessa. Punainen hallitus alkoi luoda sosialistista Suomea lainsäädännöllä, vaikka maan suunta oli vielä ratkaisematta.

Kansalaissota. Valkokaartilaisia ryhmäkuvassa vuonna  1918. Kansan Arkisto. Saksaan lähteneet jääkärit rantautuivat maaliskuussa Vaasassa, johon myös itsenäisyyssenaatti oli paennut. Valkoisten joukkojen, suojeluskuntien, ylipäälliköksi valittu Mannerheim keskitti samaan aikaan joukkoja Tampereen ympärille. Tampereen taistelu pääsiäisviikolla 1918 oli sodan ratkaisu: Valkoiset valtasivat Tampereen, vaikka punaisten vastarinta oli kova. Samalla saksalainen divisioona nousi maihin Hangossa ja Loviisassa miehittäen Helsingin. Punaisten ydinjoukko pakeni Venäjälle.

Sodan jälkeenkin Suomen suunta oli epäselvä: saksalaisten osuus kapinan kukistamisessa näytti vievän maan Saksan syleilyyn, ja oikeiston kannattama monarkiahanke näytti johtavan kuningaskuntaan. Kumpikin hanke tyrehtyi, kun Saksa hävisi maailmansodan. Uuden tasavallan ensi askelia olivat uudistustyöt, kuten torpparivapautus, kunnallinen demokratia, kansakoululaki ja punaisten armahtaminen. Toisaalta nousi kiistaa Ahvenanmaan kuulumisesta Suomelle ja riitoja itärajan sijainnista, joka ratkaistiin Tarton rauhassa 1920.

Maailmanlaajuinen talouskriisi vei Suomenkin kansantalouden vaikeuksiin vuodesta 1929 alkaen. Talouspula oli samalla myös kansanvallan kriisi: Maailmansodan jälkeen kaikkialle Eurooppaan syntyneet demokratiat horjuivat kansalaisten vaatiessa korjausta talouteen. Ääriliikkeet niin vasemmalta kuin oikealtakin pyrkivät valtaan, eikä maltillisemmilla puolueilla ollut keinoja demokratian puolustamiseen. Samaa kamppailua käytiin Suomessakin, mutta demokratia säilyi.

Talvisota on kova koettelemus neuvostoarmeijalle. Piippalakkiin sonnustautuneet sotilaat kamppailevat pakkasta, lunta ja sinnikästä suomalaista vastaan. Finlandia-Arkisto. Voimistuvan Natsi-Saksan aggressiivinen laajenemishalu vei kohti uutta suursotaa. Hitler solmi Neuvostoliiton kanssa elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen saadakseen pohjaa hyökkäykselle Puolaan. Sopimus koski myös Suomea: Saksa lupasi salaisesti Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Suomen edustajat kutsuttiin Moskovaan kuulemaan aluevaatimuksia, joista ei päästy sopimukseen. Marraskuun lopussa 1939 Neuvostoliitto aloitti talvisodan, jota se saattoi käydä koko voimallaan, kun maailmansota ei muutoin vielä koskenut sitä. Suomi pystyi puolustautumaan niin kauan, että Neuvostoliiton oli maaliskuussa 1940 käytävä neuvottelupöytään ja solmittava rauha - tosin Suomen aluemenetykset olivat huomattavat.

Kesäkuussa 1941 Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Suomi liittyi tällöin sotaan, josta kehkeytyi yli kolmen vuoden pituinen jatkosota. Suomi taisteli Saksan rinnalla, mutta pyrki pysymään omassa erillissodassaan sitoutumatta Hitlerin päämääriin. Tasapainoilu oli kuitenkin vaikeaa. Lopulta kesällä 1944 kehitys huipentui toisaalta Neuvostoliiton suurhyökkäykseen, toisaalta Saksan vaatimaan Ribbentrop-sopimukseen, jonka presidentti Ryti teki omissa nimissään. Kun itsenäisyys pystyttiin tässäkin tilanteessa säilyttämään, niin Suomi säästyi vieraan vallan miehitykseltä läpi sotavuosien.

Rauhansopimus 1944 oli Suomelle raskas: aluemenetykset olivat mittavat, ja lisäksi maan oli sitouduttava laajaan sotakorvausten maksuun ja sotasyyllisten tuomitsemiseen. Liittoutuneiden valvontakomissio majoittui kolmeksi vuodeksi Helsinkiin, ja se puuttui kärkkäästi maan asioihin aina presidentinvaaleja myöten. Vuodesta 1948 alkoi YYA-kausi, kun presidentti Paasikivi suostui laajoista kansan epäluuloista huolimatta solmimaan Neuvostoliiton kanssa sellaisen turvallisuussopimuksen, joka veisi maat kriisin uhatessa sotilaallisiin neuvotteluihin ja toisi jopa Neuvostoliiton joukot maahan. Paasikivi korosti, että Neuvostoliiton turvallisuuden takaaminen oli myös Suomen etu.

Presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Finlandia-Arkisto. Urho Kekkonen tuli vuoden 1956 vaalissa täpärästi valituksi uudeksi presidentiksi. Kekkonen jatkoi Paasikiven ulkopolitiikkaa, mutta oli edeltäjäänsä aloitteellisempi. YYA-sopimus pysyi keskeisessä asemassa maan ulkopolitiikassa 1990-luvun alkuun saakka. Vähitellen ulkopolitiikka samastui niin voimakkaasti Kekkoseen, että hänen vastustamisensa tulkittiin myös ulkopolitiikan ja Neuvostoliiton vastustamiseksi. Toisaalta kansa luotti Kekkosen ulkopoliittisiin taitoihin. Näin Kekkosen presidenttikausi muodostui ennätysmäisen pitkäksi, 25-vuotiseksi.

Suomen talous nojasi metsäteollisuuden vientiin, vaikkakin metalliteollisuus kehittyi sen rinnalle lähinnä Neuvostoliiton suurten tilausten ansiosta. Vientiteollisuus tarvitsi kilpailukykyä, jonka takaamiseksi Suomi liittyi Euroopan vapaakauppa-alueeseen Eftaan vuonna 1961. Talouden länsisuunta herätti toisaalta epäluuloja Neuvostoliitossa, mutta hyvitykseksi Suomi antoi sille samat tulliedut kuin Efta-maille. - Nyt maatalouskin joutui muutosten kouriin. 60-luvun lopussa vähävarainen maaseudun pienviljelijäväestö alkoi muuttaa työn perässä Ruotsiin, jossa metalliteollisuus tarjosi hyvin palkattuja työpaikkoja.

Suomi koki 1990-luvun alussa syvän laman, kun Neuvostoliiton talouden romahdus, oman kansantalouden ylikuumenemisen seuraukset ja kansainvälinen taantuma osuivat kaikki vuoteen 1991. Seurauksena oli mm. jättityöttömyys, jonka korjaaminen seuraavina hyvinä vuosina osoittautui ylivoimaiseksi. Moni työttömäksi jäänyt syrjäytyi työelämästä lopullisesti.

Vuoden 1991 tapahtumiin sisältyi myös Neuvostoliiton hajoaminen ja Baltian itsenäistyminen. YYA-sopimuksen voimassaolo päättyi, ja Suomi vapautui suuren naapurimaan painostuksesta. Länsisuuntaus voimistui. Kun Ruotsi yllättäen aloitti jäsenyysneuvottelut Euroopan yhteisön kanssa, Suomi seurasi perässä välttääkseen epäedulliseen kilpailuasemaan joutumisen. EU-jäsenyydestä käytyyn kansanäänestykseen vaikutti lähihistoria, sillä äänestäjien mielessä olivat jättityöttömyys, Suomen markan arvon romahtaminen ja huono asema idän ja lännen välissä. Toisaalta epäilytti sitoutuminen länsisuuntaiseen politiikkaan, oman itsemääräämisoikeuden menettäminen ja maatalouden tulevaisuus. Jäsenyyden kannattajat voittivat ja Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta.

Suomi pyrki EU-politiikassaan pääsemään unionin niin sanottuun kovaan ytimeen, eikä yhteisvaluutta euron käyttöön otto herättänyt täällä suurta vastarintaa, vaikka muut Pohjoismaat jättäytyivät sen ulkopuolelle. Sen sijaan sotilasliitto Naton jäsenyys on epäilyttänyt suomalaisia, vaikka Tanska ja Norja ovat jäseniä ja Viro pyrkii jäseneksi.

Informaatiotekniikan läpimurto 1990-luvun puolivälistä alkaen oli Suomelle onnenpotku, joka synnytti kokonaisen uuden teollisuudenalan. Alan lippulaivana on Nokia, josta tuli lyhyessä ajassa alan markkinajohtaja. Samanlaisia menestystarinoita on muitakin, vaikka myös epäonnistumisia koettiin. Laman jälkeiset seitsemän kasvun vuotta ehtivät lähes kokonaan korjaamaan laman jäljet, mutta työttömyys osoittautui sitkeämmäksi kuin 1990-luvun alussa ajateltiin. Lupaukset sen puolittumisesta eivät toteutuneet.






Ei vettä rantaa rakkaampaa - 10xsuomalaisuus