Käsityöläisyys ja kaupankäynti olivat sääty-yhteiskunnassa kaupunkiporvariston etuoikeus, ja siksi ammattikäsityönteko ja kaupankäynti oli maaseudulla kielletty. Niin Keski-Suomen asukkaidenkin oli matkustettava ostoksia tehdäkseen kaukana sijaitseviin kaupunkeihin, joita olivat Porvoo, Hämeenlinna sekä Pohjanlahden rannikkokaupungit. Myöhemmin, kun Kuopio ja Mikkeli sekä viimein vuonna 1837 Jyväskylä perustettiin, kaupunkimatkat lyhenivät mutta kuitenkin maaseudun kaupankäyntikieltoa on pidettävä suurena rasitteena.

Maailman muutoksen mukana säätyerioikeudet alkoivat tuntua jäänteiltä, ja niitä ryhdyttiin vähä vähältä purkamaan. Vuonna 1842 säädettiin laki, joka salli maalaistavaroiden kaupan kaupunkien ulkopuolella. Vuonna 1859 säädökset edelleen helpottuivat, kun maakauppojen perustaminen sallittiin. Kauppaa ei saanut kuitenkaan perustaa 50 virstaa (noin 50 km) lähemmäksi kaupunkia. Tämän lainsäädännön tuloksen Keski-Suomikin sai ensimmäisen virallisen maakauppansa. Sen perusti C. D. Mahlberg Saarijärvelle vuonna 1860.


"KAIKKI RAJOITUKSET POISTUIVAT VIIMEIN 1879,
JOLLOIN SUOMEEN SÄÄDETTIIN ELINKEINOVAPAUS"



Viidenkymmenen virstan rajoitusta lievennettiin jo vuonna 1861 peninkulmaan ( noin 10 km), mutta edelleen kaupan perustaminen oli luvanvaraista. Lupa-anomuksen läpimeno edellytti kuntakokouksen puoltolausetta ja virkamiehen suopeata suhtautumista ja perustamislupia myönnettäessä harkittiin myös kaupan tarpeellisuutta. Kaikki rajoitukset poistuivat viimein vuonna 1879, jolloin Suomeen säädettiin elinkeinovapaus. Tämä jälkeen kaupan perustamiseen ei tarvittu enää lupaa, ilmoituksen tekeminen kruununvoudille riitti.

Kaupan lisäksi elinkeinotoiminnan rajoitukset koskivat myös ammattikäsityön harjoittamista. Käsityön osalta olojen vapautuminen alkoi kauppa varhemmin, sillä jo vuonna 1680 maalaispitäjille annettiin oikeus ottaa yksi suutari ja räätäli pitäjän alueelle ammattia harjoittamaan. Nämä nk. pitäjänkäsityöläiset otettiin käräjillä.

Käsityöläisten kirjo lisääntyi ja toimialat laajenivat 1850- ja 60-lukujen vaihteessa, jolloin käsityöläisten sijoittuminen maalaispitäjiin vapautui samalla kun kauppakin. Tätäkin ammattiryhmää koski samanlainen lupamenettely kuin kaupankin kohdalla, ja käsityöläisen piti saada lupa harjoittaa kunnassa ammattiaan ensin pitäjän- ja sittemmin kuntakokoukselta. Elinkeinovapauden säätäminen vuonna 1879 vapautti myös ammattikäsityön harjoittamisen koko maassa.


takaisin artikkeliin

artikkelit ja tietoiskut

etusivulle