(2001)

Keski-Suomi ja sen keskus Jyväskylä on aina ollut vahva suomalaisuuden ja suomen kielen keskus, jonka luonnosta ja kulttuurista monet merkittävät vaikuttajat ovat ammentaneet luovuudelleen voimaa. Tunnetuimpia vaikuttajia ovat olleet Wolmar Schildt ja Alvar Aalto. Maakunnan ja sen keskuksen vireys ja vetovoima tunnetaan ympäri Suomea. Keski-Suomi kuuluu menestyviin maakuntiin ja se näkyy jatkuvana muuttovoittona sekä väkiluvun kasvuna.

Keski-Suomessa on 265 000 asukasta. Toimeentulon perustan muodostavat perinteisesti vahvat metsä-, paperi-, metalli- ja kemianteollisuus. Metsäteollisuuden klusteriin kuuluvat mm. Metso-konserni, UPM-Kymmene, Metsä-Botnia, M-Real ja Valtra. Uutta voimasta kasvua on viime vuosina syntynyt informaatioteknologian alalla, elektroniikka- sekä graafisessa teollisuudessa. Teollisuuden ohella palvelut kehittyvät ja erityisesti liike-elämän palvelut ovat kehittyneet myönteisesti. Maa- ja metsätalouden osuus on korkeampi kuin maassa keskimäärin. Teollisuuden ja palvelujen kehitysnäkymät ovat valoisat ja väestön ohella myös työpaikkojen on ennakoitu lisääntyvän lähivuosina. Kasvua tapahtuu myös yritysten määrässä ja yrityksiä on lähitulevaisuudessa yli 11 000.

Keski-Suomen vaikein ongelma on rakenteellinen työttömyys, joka koettelee koko maakuntaa, myös Jyväskylää. Kehittämisen suurin haaste on saada maakunnan kaikki osat kasvu-uralle. Tavoitteena on tehdä Keski-Suomesta elämänlaadun maakunta, joka tarjoaa hyvät opiskelun edellytykset ja kehittyvät työmarkkinat sekä nuorille että aikuisväestölle. Elämänlaatua ovat hyvät asumisympäristöt ja taloudellisesti toteutetut korkeatasoiset hyvinvointipalvelut. Kulttuurin monipuolinen tarjonta ja hyvät harrastusmahdollisuudet ovat myös osa elämänlaatua, jota Keski-Suomi tarjoaa.


talous tänään

etusivulle