Kaupan aikaa on pieni seikkailu keskisuomalaisen kaupankäynnin historiaan.
Kuten muuallakin Suomessa, keskisuomalaisen ihmisen elämä riippui pitkään täysin siitä, mitä hän itse tuotti. Kun maatalous yleistyi, elinolot kohentuivat ja vaihtotalouden määrä alkoi kasvaa. Vaihtotalouden vahvistuminen vaati käteistä rahaa, jota alueelle alkoi tulla vasta metsätalouden mukana 1800-luvun loppupuolella.
Kauppa alkoi levitä maaseudulle 1860-luvulla, kun maakauppa vapautettiin. Kun rahatalous ja kauppa lisääntyi, omavaraistalouden merkitys alkoi vähetä ja vaihtotalouden merkitys kasvaa. Kaupungit ja taajamat olivat kehityksen kärjessä, mutta maaseudulla omavaraistalous vallitsi vielä pitkään. Täydelliseen vaihtotalouteen siirryttiin vasta 1970-luvulla. Silloin maatalous erikoistui niin paljon, että, että maaseutuväestökin alkoi käytännössä ostaa kaikki tarvitsemansa elintarvikkeet kaupasta.
Aloita valitsemalla yläreunan vuosiluvuista haluamasi aikakausi.
>> Lue ohjeet.
>> Lue tekijänoikeustiedot.
|
|