esihistoriakeskiaika1500-luvulta 1700-luvulle1800-luvun alkupuoli1800-luvun loppupuoli1900-1920-luvut1930-1940 -luvut1950- 1960 -luvut1970- 1980-luvut1990-luku ja siitä eteenpäinalkusivulle
block
block
Markkinoilla...
Kaupankäyntiä pyrittiin helpottamaan järjestämällä maaseudulla markkinoita. Markkinoita ei kuitenkaan saanut järjestää missä vain: markkinaoikeudet annettiin vain tietyille paikoille. Keski-Suomen ensimmäiset markkinaoikeudet sai Kyyjärven (aik. Karstulan) Lintulahti vuonna 1788. Vuonna 1801 Jyväskylässä määrättiin pidettäväksi markkinat kahdesti vuodessa ja samana vuonna myös Keuruu sai markkinaoikeudet.

[» Keskisuomalaisia markkinapaikkoja]

Keski-Suomen museo.
Torikauppaa 1900-luvun alusta. Keski-Suomen museo.

block
Kauppa ja kaupunki
Keski-Suomessa ei ollut kaupunkeja ennen Jyväskylän perustamista vuonna 1837. Koska laillista kauppaa voitiin käydä vain kaupungeissa, joilla oli asiaa koskevat erioikeudet, Jyväskylän perustaminen helpotti suuresti keskisuomalaisten kaupankäyntiä. Mitään yhtä-äkkistä kulutusjuhlaa ei kuitenkaan syntynyt: 1800-luvun puolivälissä maakunta oli käytännössä pelkkää maaseutua, vasta syntymässä.

kahvipannu Voita ja maitoa ja runsaasti suolaa
Kun varallisuus kasvoi, kaupunkimatkoilta saatettiin 1800-luvulla tuoda mm. vehnäjauhoja ja kahvia. Uusi kaupunki, Jyväskylä, houkutteli ensimmäisiksi asukkaikseen käsityöläisiä ja kauppiaita muista kaupungeista ja heidän mukanaan myös ruokakulttuuriin liittyviä tapoja siirtyi Jyväskylään.

[» Keskisuomalainen ruoka ulkopuolisen silmin]

kenkälestit [» mitä lautasella?]

tekijänoikeudet pääsivulle 1800-LUVUN ALKU Keski-Suomeen nousee kaupunki