P U H E T T A   J A   P O H D I N T A A   S U O M A L A I S U U D E S T A
Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen




JUKKA PENNANEN
Suomalaisuuden muuttuvat perusteet - elämänmuodon irtautuminen luontosidonnaisuudesta

Esitelmä Jyväskylässä 8.4.1999

Kulttuuriantropologian professori, Oulun yliopisto

Jukka Pennanen



Väitetään, että suomalaiset ovat metsäkansaa. Väite perustuu suomalaisen perinteisen elämänmuodon fyysiseen luontoyhteyteen ja suomalaisten hiljaisuudenkulttuuriin. Sisällytämme tähän imagoon usein pejoratiivisen, halventavan sävyn, kun vertaamme omaa mentaliteettiamme keski- ja eteläeurooppalaiseen tai amerikkalaiseen käyttäytymiseen. Pitääkö väite edelleenkin paikkansa, lepäävätkö suomalaisen kulttuurin perustat edelleen metsässä vai ovatko ne muuttuneet? Onko perusteltua tuntea metsäkansan imagon takia alemmuutta?


alkuun

Mielikuva perinteestä muuttuu ajan myötä

Viime sotia ennen syntyneet suomalaiset ja myös nykyinenkin keski-ikäinen sukupolvi tiedostavat läpikäyneensä melkoisia muutoksia elämäntavassaan ja kulttuurissaan. Muistan, että kun itse 1960-luvun alkuvuosina retkeilin koulupoikana ja opiskelijana Käsivarren Lapissa ja tutkin siellä poroja hoitavia saamelaisia, haikailin jo tuolloin menneitä perinteisen kulttuurin kulta-aikoja, koska tuntui silloin, että elämästä siellä pohjanperukoillakin oli tullut jo jollain tavalla modernia. Kun tänä päivänä muistelee tuota aikaa, lähes neljänkymmenen vuoden taakse, näyttää silloinen elämänmuoto olleen mitä perinteisintä. Saman mielikuvan saa myös, jos palauttaa mieleensä noiden aikojen suomalaisen maaseudun, koska elämä siellä oli edelleenkin varsin luontosidonnaista. Mutta onko 1980- ja 1990-luvun kulttuuri ollut perinteistä tässä mielessä?


alkuun

Metsä selviytymisen edellytyksenä

Vanhakantaisen suomalaisen kansankulttuurin perusta on levännyt siis luonnossa ja ennen kaikkea metsässä. Saivathan muinaissuomalaiset elantonsa tietysti juuri sieltä, ensin pyyntiin ja keräilyyn liittyvillä elinkeinoilla - kalastuksella, metsästyksellä ja marjojen keruulla, sitten metsässä harjoitetulla kaskiviljelyllä, kunnes siirryttiin peltoviljelyyn osana toimeentuloa. Modernin Suomen hyvinvointi on taas perustunut tehokkaaseen metsäteollisuuteen. Metsä on kaiken lisäksi tarjonnut suomalaisille suojan ulkopuolisen uhan edessä.

Ihmisten elämänmuodon määritteli ennen kaikkea kaksi asiaa: vuotuinen luontorytmi sekä maa- ja metsätalouden antama toimeentulo. Tästä johtuva syvällinen suhde luontoon ja metsään näyttäisi edelleenkin kytevän suomalaisten sydämissä. Se ilmenee oivallisesti Suomen valtaisasta kesämökkimäärästä ja siitä, että suomalaiset harrastavat edelleenkin eräänlaista nomadistista elämää talvipaikan ja kesäpaikan välillä.

Tästä huolimatta suomalainen elämänmuoto on muuttunut erittäin radikaalisti viime vuosikymmeninä. Se, miten tätä hyvin monimutkaista muutosta voitaisiin kuvata ja selittää, on antropologinen ongelma. Muutoshan liittyy myös yleisen yhteiskuntapolitiikkan muuttumiseen. Kysymys on niin laaja ja kompleksikas, että siihen pystytään tässä yhteydessä antamaan vain viitteellisiä vastauksia, jotka herättävät puolestaan runsaasti uusia kysymyksiä.


alkuun

Suomalaisuuden kulttuurievoluutio

1960-luvun jälkipuolisko ja seuraava vuosikymmen ovat muodostaneet kansankulttuurimme kannalta niin merkittävän muutosperiodin, että tuolloin voidaan todentaa tapahtuneen suomalaisessa kansankulttuurissa kulttuurievoluution. Tämä merkitsee elämänmuotomme ja ajattelutapamme perusrakenteiden muuttumista ja siihen liittyvän, toimintastrategiaamme ohjailevan uuden "säännöstön" syntymistä -- jos prosessia kuvaillaan strukturalistisen teorian mukaisesti. Käytännössä tämä on ilmennyt muun muassa seuraavasti. 1960-luvun puolivälistä lähtien suuret asutuskeskukset alkoivat työpaikkatarjonnallaan imeä voimakkaasti maaseutuväestöä, koska sen toimeentulomahdollisuudet olivat vähentyneet. Työtä oli etsittävä kotiseudun ulkopuolelta, koska peltojen paketoinnit ja metsäyhtiöiden ammattimetsuriryhmät taannuttivat paljolti maaseudun perinteistä omavaraispohjaista elämänmuotoa. Puhuttiin osuvasti "talonpojan tappolinjasta". Ennen tätä tapahtumasarjaa esimerkiksi itäsuomalaisessa pientilataloudessa toimeentulo perustui kolmeen elinkeinolähteeseen. Pienimuotoinen maatalous tuotti omavaraisuuden perustuotteet, metsätyöllä saatiin omavaraisenergia, mutta se tarjosi myös tärkeitä sesonkiluontoisia palkkatyöansioita, ja kalastus kolmantena useinkin rahallisesti suurimman tilipussin. Yhdenkin osa-alueen tyrehtyminen heijastui toiseen ja kolmanteen sekä johti lopulta siihen, että elämä pientilalla tuli mahdottomaksi. Tähän prosessiin liittyi myös perinteisen luontosidonnaisen kansankulttuurin taloudellisen perusrakenteen muuttuminen. Nimittäin perinteisessä maatilataloudessahan rahalla ei ollut elämässä ehdotonta määräysvaltaa. Kaikkien,aikamiespoikienkin rahatulot kuuluivat ns. talontiliin aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi maataloustuotteet. Sen sijaan uudessa elämänmuodossa raha alkoi kuitenkin hallita täysin ihmisten selviytymistä. Rahasta tultiin täysin riippuvaisiksi, sillä elämä alkoi kokonaan perustua yhä enemmän kulutustalouteen.

Kuten tiedämme, maaseudulta pako alkoi voimallisena 1960-luvun puolivälissä. 1970-luvun loppuun tultaessa maatilojen määrä oli vähentynyt kolmanneksella, maataloudessa työskentelevien määrä peräti kahdella kolmanneksella, kun sen sijaan teollisuuden, kaupan ja yhteiskunnallisten palveluiden piirissä työpaikat kaksinkertaistuivat ja liike-elämän puolella peräti kolminkertaistuivat. Voitaisiinpa jopa väittää, että yhteiskuntapolitiikkaa hallitsevat asutusohjelmat alkoivat tuolloin ohjailla kansankulttuurista rakennemuutosta: suurin osa Suomen kansasta siirtyi maaseutuasutuksesta kaupunkimaiseen asumismuotoon, mihin liittyi tietysti myös konkreettinen elämäntapojen muutos. Sosiokulttuurisessa mielessä tämä muutos on merkinnyt sitä, että ihmisten elämän ja kulttuurin painopiste on siirtynyt perinteisesti tärkeistä paikallisyhteisöistä, joita yksilön mielenmaailma kykeni hallitsemaan, monimutkaisiin yksilön hallinnan ulkopuolella oleviin yhteiskuntakokonaisuuksiin, jotka ovat keskusvaltaisia ja luonteeltaan urbaaneja. Samalla paikallissidonnaisesta ajattelu- ja elämäntavasta ollaan siirrytty ensin kansalliseen ja sitten vähitellen kansainväliseen ajattelutapaan ja elämänmuotoon. Käytännössä tämä tapahtui ensin maaseudun pienten kylien autioitumisena koulujen, kauppojen, postien ja niiden mukana monien muiden toimintojen loputtua ja keskittyessä taajamiin. Väestöä muutti ensin kirkonkyläkeskuksiin ja sieltä edelleen kaupunkeihin, ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle tai sitten suoraan sinne peräkylästä.


alkuun

Metsän roolin muuttuminen

On selvää, että tässä tapahtumaketjussa kansan suhde metsään ja ylipäätään luontoon on alkanut muuttua. Ensimmäiselle sukupolvelle, joka muutti maaseudulta kaupunkiin, luontosuhde oli ollut luonnollinen osa jokapäiväistä elämää. Elinympäristön muutos tälle sukupolvelle merkitsi kuitenkin metsän funktion muuttumista. Metsän rooli muuttui viihteelliseksi. Metsästä tuli vapaa-ajan viettoympäristö, ympäristöviihde, jonka avulla irrottauduttiin yksitoikkoisesta urbaanista asuin- ja elinympäristöstä. Täytyy kuitenkin todeta, että tähän liittyen metsän eräs ikivanha funktio, suojan tarjoaminen ihmisille, tavallaan säilyi. Kysymys ei tosin ollut enää fyysisestä suojasta, vaan ihmisen mielenmaailman suojelemisesta hektisen urbaanin elämänmuodon paineita vastaan.

Minkälainen on puolestaan ensimmäisen sukupolven jälkeisen kaupunkisukupolven yhteys kansankulttuurin vanhoihin perustoihin? Näyttää siltä, että tämä sukupolvi on alkanut yhä enemmän vieraantua metsästä. Perinteinen luonnollinen yhteys on katkennut, metsää on alettu jopa pelätä. Toivottavasti vieraantuminen luonnosta ei ole mennyt vielä niin pitkälle kuin pohjoisamerik-kalaisessa kulttuurissa, josta yksi esimerkki. Tyttäreni ystävätär saapui muutama vuosi sitten Montrealista kesäpaikallemme Itä-Suomeen. Hän oli koko ikänsä asunut suurkaupungissa eikä hänellä ollut mitään suhdetta ns. villiin luontoon. Ihmettelimme, miksi hän aina tilaisuuden tullen livahti istuskelemaan ja lueskelemaan laiturin äärimmäiseen päähän -- siis mahdollisimman kauas metsästä--, kunnes ymmärsimme, että hän pelkäsi metsää. Se oli puineen ja ötököineen äärimmäisen uhkaava hänelle.

Voidaan väittää, että kaupunkisukupolven vieraantuminen luonnosta ja metsästä sekä luontosidonnaisten kulttuuriperusteiden väistyminen teolliseen ja urbaaniin elämänmuotoon liittyvien arvojen tieltä, on tosiasia. Se ilmenee kiintoisalla tavalla oppiaineeni, kulttuuriantropologian, opinnäytteiden aihepiirien valinnoissa tällä vuosikymmenellä. Nämä valinnat perustuvat siis niihin lähtökohtiin, joiden perusteella nuorten maailmankuva ja elämänmuoto ovat muotoutuneet ja siihen on tietysti vaikuttanut suomalaisen kulttuurin uusi arvosisältö. Opiskellessani itse 1960-luvun lopussa kulttuurintutkimuksen opinnäytteistä suurin osa oli jollain tavalla luontosidonnaisia ja kohdistui kansankulttuurin perinteisimpiin osa-alueisiin, joskin myös jo hieman työväen, teollisuuden ja kaupunkien kansankulttuurin tutkimiseen. Vielä 1990-luvun alussa opiskelijat olivat kiinnostuneita tekemään kenttätöitä perinteisten aiheiden piirissä. Sittemmin kiinnostuksen kohteet ovat alkaneet nopeasti muuttua. Uudet opinnäytetyöt ovat kohdistuneet ajallisesti nykypäivään, ovat olleet yhteiskunnallis- ja poliittissidonnaisia ja ne ovat luonteeltaan heijastuksia ylikansallisesta ajattelutavasta. En kuitenkaan tarkoita tällä vielä välttämättä globalisuutta, johon viittaan myöhemmin. Työt liittyvät myös tavalla tai toisella ns. soveltavaan tieteeseen, jolloin tutkimustuloksia voidaan käyttää tutkimuskohteen hyväksi. Tutkimuksen teon tämä funktio näyttää olevan hyvin tärkeä nykynuorille.

Tutkimusten aihepiirit ovat olleet mitä moninaisimmat, mikä osaltaan osoittaa näin ollen opiskelijoiden aikaisempaa laajempaa yhteiskunnallista näkemystä. Aiheita ovat mm. seuraavat: kehonrakennuskulttuurin tutkiminen uskontona ja alakulttuurina; suomalaisen virkamieskulttuurin muuttuminen eurooppalaiseksi; Nokian vierasmaalaisten, ns. ekspatrioottien sopeutuminen Nokian "ylikansalliseen yrityskulttuuriin" Suomessa; kosovolaisten pakolaisnaisten sopeutuminen Suomeen ja heidän suhteensa tämän päivän Kosovon tilanteeseen; vanhuksien suhtautuminen erilaisiin, elämää helpottaviin viestintälaitteisiin ja niiden kehittäminen sen perusteella; syöpäsairauksiin liittyvät kulttuuriset ajattelutavat; Oulun lähiöasukkaiden elämäntavat, asuinympäristöt ja identiteetin kuvat 90-luvulla; vierasmaalaisten vaihto-oppilaiden mukautumisprosessi suomalaiseen opiskelukulttuuriin ja elämänmuotoon.


alkuun

Globalisoituuko suomalainen metsäkansa

Tänä päivänä puhutaan paljon globalisoitumisesta ja globalisaatiosta. Jälkimmäinen merkitsee esimerkiksi taloudellista prosessia, jossa yritykset irtaantuvat kansallisista perusteistaan, muuttuvat poikkikansallisiksi yritysverkoiksi, jolloin niiden autonomia vahvistuu suhteessa kansallisiin hallituksiin ja valtioihin. Globalisaatiolla on katsottu olevan myös merkittäviä kultuurisia seurauksia. Miten tämä prosessi voisi heijastua sitten kansankulttuuriin. Siirrytäänkö kansallisesta kohti maailmanlaajuista? Muuttuvatko sen mukana jälleen kansankulttuuriin liittyvä identiteetti ja perinteisten arvojen ominaispiirteet? Totesin suomalaisessa kansankulttuurissa rahaan perustuvan kulutustalouden saaneen yliotteen ihmisten toimeentulossa, mutta siirrytäänkö vielä pidemmälle, jolloin kaikkea, ihmisiä, ideoita ja henkisiä arvoja aletaan arvioida vain markkina-arvon perusteella.

Kun vielä kaksi sukupolvea takaperin ihmiset viettivät suurimman osan päivästään luonnon parissa, niin tänä päivänä 16-25-vuotiaat kuluttavat saman ajan median parissa -- on jopa väitetty, että keskimäärin kahdeksan ja puoli tuntia päivässä. Tästä on väistämätön seuraus se, että luonnon ja metsän arvo ovat katoamassa suomalaisen kansankulttuurin perustekijöiden joukosta. Tämän arvotyhjiön syntymisestä ja sen vaikutuksesta kansalliseen identiteettiime pitäisi tutkijoiden olla todella huolestuneita. Seurauksethan näkyvät jo siinä, että maaseutu on jälleen, 1990-luvun lopussa, tyhjenemässä kovaa vauhtia 1960-luvun mallin mukaisesti.



alkuun paluu etusivulle



kuvat © Tauri Kankaanpää 1999
webdesign © Päivi Hintsanen 1999
© Finnica