P U H E T T A   J A   P O H D I N T A A   S U O M A L A I S U U D E S T A
Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen




MATTI LEIWO
Puhutaanko 2000-luvulla suomea?

Esitelmä Jyväskylässä 8.4.1999

Suomen kielen laitos, Jyväskylän yliopisto

Matti Leiwo



Vuosituhannen vaihtuminen on kirvoittanut kaikenlaista ennustamista ja enteilemistä myös kielten muuttumisesta. Usein kielitieteilijät ovat kuitenkin kieltäytyneet ennustamisesta, vaikka kielitieteen yksi keskeinen alue on kielihistoria ja kielitieteilijät ovat päässeet kielen historiassa taaksepäin tuhansia vuosia ja rakentaneet uskottavia teorioita ja kuvauksia kielten muuttumisesta. Ennustamiseen ei ole ryhdytty, koska on ajateltu, että vaikka kielitiede siihen pystyisikin, kielten kehittymiseen vaikuttavat niin monet kielitieteestä riippumattomat seikat, että ennustukset jäävät pelkäksi teoriaksi.

Niinpä en tässäkään rupea ennustelemaan. En halua jättää tulevien polvien naurettavaksi mahdollisesti surkeasti pieleen menneitä arvauksia. Otan kuitenkin otsikon kysymyksen sananmukaisesti ja vakavasti ja pohdiskelen tekijöitä, jotka vaikuttavat suomen säilymiseen ja elinvoimaisuuteen eli vitaliteettiin.

Kielten, erityisesti vähemmistökielten elinvoimaisuutta on tutkittu runsaasti ja ymmärrettävistä syistä, sillä valtaosaa maailman noin 4000 - 6000 kielestä uhkaa katoaminen. Tämä uhka koskee myös useimpia suomen sukukieliä. Kielikunnassa vain suomen, viron ja unkarin asema tuntuu turvatulta 2000-lukua ajatellen. Niillä on tarpeeksi puhujia ja puhujat muodostavat maantieteellisesti, valtiollisesti ja kulttuurisesti selkeärajaisen yhteisön, joka pystyy ylläpitämään kieltä koulutuksessa, kulttuurissa ja politiikassa. Puhujien määrä ja kieliyhteisön selkeärajaisuus ovatkin tärkeitä kielen elinvoimaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Ne ovat kuitenkin vain yksi tekijäryhmä, joka muuttuu jopa selkeärajaisuuden osalta: nykyisin kaikki kielet ovat globaalin median, viestinnän ja muuttoliikkeen piirissä.


alkuun

Euroopastakin löytyy esimerkkejä merkittävien sivistyskielten kuolemasta, mutta myös säilymisestä vaikeissa aloissa ja uuden kielen synnystä. Irlantilaiset esimerkiksi ovat vaihtaneet sadan vuoden aikana iirin kielen englantiin niin, että iiri elää enää maan luoteiskolkassa ja koulussa opittavana virallisena kielenä. Virolaiset taas onnistuivat jopa kehittämään kieltään Neuvostoliiton vaikeissa oloissa. Israelissa on luotu uskonnollisesta rituaalikielestä uusi kieli, heprea, kielipoliittisin keinoin.

Kielen säilyminen riippuukin myös puhujien kansallisesta, etnisestä identiteetistä, mutta kuten Irlannin esimerkki osoittaa, etninen identiteetti ei riipu kielestä eikä riitä kielen säilyttämiseen. Vuosisadan alun merkittävät irlantilaiset kirjailijat kuten W.B. Yeats ja James Joyce käyttivät englantia, ja Yeatsin ohjelmana olikin luoda "hengeltään irlantilaista mutta englanninkielistä kirjallisuutta". Ja toisaalta: suomenkielistenkin tärkeimpiä etnisen identiteetin luojia ovat olleet ruotsinkieliset kirjailijat kuten J. L. Runeberg ja Sakari Topelius.

Tarkastelen seuraavassa suomen kielen säilymisen näkökulmasta suomen suhdetta muihin kieliin, kieli-identiteetin muuttumista sekä kielen ja markkinavoimien suhdetta. Lopuksi palaan kysymykseen suomen puhumisesta 2000-luvulla välttämättömyyden ja tahdon näkökulmasta.


alkuun

Suomi ja muut kielet

Nykysuomi on pitkän kehityksen ja monien muutosten tulos. Muuttumista, mutta myös sopeutumista uusiin oloihin ovat jouduttaneet muutokset elinkeinoissa, jotka ovat johtuneet kosketuksista muihin kulttuureihin ja kieliin. Näin esimerkiksi suomen kielestä löytyy valtava slaavilainen, balttilainen ja germaaninen vaikutus. Ilmeisesti suomalaisten asuma-alueille on tullut näiden kansojen edustajia, ja he ovat tuoneet mukanaan tekniikkaa, tietoa, yhteiskunnallisia käsityksiä, uskontoa ja uutta kulttuuria. Asioiden mukana on tullut uusia käsitteitä ja sanoja. Myöhemminkin Suomessa on elänyt vähemmistöjä, jotka ovat voimakkaasti vaikuttaneet suomeen. Ruotsi on vaikuttanut syvästi ajatteluumme ja kieleemme innokkaasta svetisismien ja "kyökkiruotsin" karsinnasta huolimatta. Myös venäjän kielen ja venäläisten vaikutus oli voimakas etenkin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Jonkin verran suomesta löytyy myös saamelaista sanastoa.

Miten on tulevaisuudessa? Suomeen muuttaa vastakin eri kielten puhujia ja suomalaiset muuttavat muualle töihin. Ensi vuosisadan ja vuosituhannen kysymys on, syntyykö maahamme suomen kieleen vaikuttavia vähemmistöjä tai vaihtaako osa suomalaisistakin kielensä, ensin työkielensä, jolloin maamme alkaisi kehittyä monikieliseksi yhteisöksi. Siitä riippuu myös suomen kielen kehitys ja säilyminen.

Kielet suhtautuvat eri tavalla lainaamiseen. Jotkin kielet, esimerkiksi englanti, ovat nielleet muita kieliä ja ottaneet niiden aineksia kieleen. Toiset kielet taas ovat säilyttäneet rakenteensa ja muokanneet laina-ainekset kielioppinsa mukaiseksi. Suomi on ollut tällainen kieli näihin asti. Siksi emme nykyisin tajua, kuinka monet aitosuomalaisina pitämämme sanat ja nimet ovat alun perin lainasanoja. Vanhoja germaanisia lainoja on satamäärin, on suorastaan vaikea poimia muutamaa kuvaavaa esimerkkiä, mutta ehkä sanat aalto ja kallio, maha ja nahka, kuja, kartano ja tupa, vaate, hame ja lakki, kampa, kattila ja kehto, airo ja satula, nuotta ja siima, juusto, nauta, aura, laiho, pelto ja tunkio, laukku, lukko, miekka ja naula, kulta ja rauta, avio, hallita, juhla, joulu, kansa, kauppa, kihla ja lanko, pyhä, siunata ja vainaja, armas, haluta, harras, kiivas ja kärsiä riittävät osoittamaan vaikutuksen monipuolisuutta ja ulottumista syvälle jokapäiväiseen elämään. Jopa sanojen välissä oleva ja on germaaninen laina. Maamme nimi Suomi ja sen historialliset sukulaisanat saame ja häme taas ovat ilmeisesti eri-ikäisiä balttilaisia lainoja, samoin tytär, sisar, morsian ja mahdollisesti kannel. Pakana, pappi, risti ja raamattu taas ovat vanhoja slaavilaisia lainoja.

Lainaaminen etenkin englannista jatkuu ja vie suomea yhä kauemmaksi sen vanhoista sukukielistä. Tässä on ehkä myös syytä muistuttaa, että E.N. Setälä, jota pidetään nykyaikaisen kielenhuollon ja suomen koulukielioppien isänä, oli omaksunut kielenhuollosta, tuolloin oikeakielisyydestä, hyvin liberaalit näkemykset. Näin Setälä virkaanastujaisesitelmässään 1893 lainasanoista:
Olen siis yleensä puolustanut lainojen ottamista, milloin kielen etu sitä vaatii, eikä ymmärrettävyys siitä haittaudu. Mutta tämä koskee myöskin lainoja vieraista kielistä. Puristit ovat katsoneet yleensä kielelle onnettomuudeksi, että siihen on vierasperäisiä aineksia otettu. Osottaako kokemus todella sitä? Englannin kielen sanavarastossa on verrattomasti suurin osa vieraita aineksia, mutta kieltämättä, siitä huolimatta - tai pikemmin juuri sen vuoksi - on tämä kieli ehkäpä maailman etevin sivistyskieli. Professori Noreenin yksityisen tiedonannon mukaan on ruotsin kirjakielen leksikaalisessa sanavarastossa (ei murteiden sanastoissa tai erityisten kirjailiain teoksissa) kolme neljännestä sanavarastosta saksalaisia lainoja! Ruotsin kielen kelvollisuutta ajatuksen ja korkeamman sivistyksen ilmaisijana ei meillä kukaan liene epäillyt. Puhtaasti kielelliseltä kannata katsoen ei ole siis vierasten sanain kieleen tuomista katsottava onnettomuudeksi, vaan paljoa suurempi syy on saksalaisen runoilijan kanssa lausua:
"Viel Fremdwörter, viel Kulturverkehr!
Viel entlehnt, viel gelernt!"


Toki Setälä näki myös kannanottonsa historialliset ja kielitieteelliset rajat. Ja ne on syytä meidänkin nähdä. Myös kielten sekaantuminen johtaa ongelmiin ja kielen omaleimaisuuden ja sitä kautta kieleen liittyvän kieli-identiteetin heikkenemiseen.


alkuun

Kielen ja kieli-identiteetin muuttuminen

Periaatteessa kieli muuttuu vähän ja hitaasti, ellei jokin ulkoinen syy pakota muutoksiin. Murteita syntyy, kun kielen puhujien asuinalue laajenee, keskinäiset yhteydet vähenevät ja muiden kielten ja murteiden vaikutus lisääntyy osassa aluetta. Usein taustalla on kulttuurin muutoksia.

Suomessa maantieteelliset murre-erot ovat vähenemässä. Yleiskielen ja kirjakielen vaikutus yhdenmukaistaa murteita. Mutta uusi eriytymisprosessi voi lähteä liikkeelle sosiaalisen eriytymisen tuloksena. Jos ja kun yhteiskunta jakaantuu hyvin toimeentuleviin ja häviäjiin, osa ihmisistä saa hyvän koulutuksen hyvissä kouluissa, pääsee hyvään, ehkä monikansalliseen työpaikkaan ja oppii uuden tekniikan. Nämä ihmiset muovaavat yleiskieltä kouluissa ja mediassa, tuovat siihen elämänpiiristään uusia ilmaisutapoja, sanoja ja sanontoja. He levittävät malliaan joidenkin, mutta ei välttämättä kaikkien kielenkäyttöön. Näin syntyy sosiaalisia murteita, ja jos menestyjät keskittyvät esimerkiksi pääkaupunkiseudulle, ehkä myös uusia maantieteellisiä murteita.

Kielen sosiaalinen erilaistuminen on kuitenkin ongelma monesta syystä. Menestyäkseen on saatava sanomansa muiden tietoon, ensin koulussa, sitten elämässä. Luomme puheen, jopa äänen perusteella käsityksen puhujasta, hänen sivistyksestään, älykkyydestään ja paikastaan yhteiskunnassa. Joukkoviestinnän, etenkin television aikana esiintymiseen, kieleen, ääneen, ulkonäköön ja pukeutumiseen perustuva imago käy yhä tärkeämmäksi. Sosiaalisisilta piirteitään, sanastoltaan ja ilmaisuiltaan oikean kielen hallitseminen on tärkeä vaikuttamisen ja menestymisen edellytys, puutteellinen kielitaito on sosiaalisen nousun este. G.B. Shaw on loistavasti oivaltanut "oikean kielen" merkityksen näytelmässään Pygmalion, joka tunnetaan myös nimellä My Fair Lady. Näytelmässä on myös kielitieteilijälle osoitettu paikkansa ja mahdollisuutensa.

Kieli riippuu kulttuurista ja kulttuurin muutokset ovat nykyisin nopeita. Siksi myös kielelliset muutokset nopeutuvat. Otan esimerkin kulttuurin ja kielen muutosten keskinäisestä riippuvuudesta. Meistä monien vanhemmat tai isovanhemmat ovat suomentaneet nimensä, opetelleet suomen tai taistelleen suomenkielisen opetuksen puolesta koulussa ja yliopistoissa. Heidän sukupolvensa kulttuuriarvot näkyvät ehkä selvimmin nimistä. Esimerkiksi isäni vanhemmat olivat Lauri Lemminkäinen ja Aino Alceste, heidän lapsensa Aune Kyllikki, Kauko Kalervo ja Urpo Ilmari. Tai isovanhempamme ovat voineet olla ensi polven suomalaisia. äidinäitini oli alun perin ruotsinkielinen, mutta äitini etunimet ovat jo Liisa Annikki. Minun sukupolveni osti leipänsä Elannosta, otti vakuutuksensa Pohjolasta, Ilmariselta tai Sammosta, myi metsänsä Yhtyneille Paperitehtaille ja talletti - ja menetti - rahansa Kansallis-Osake-Pankkiin. Nyt shoppailemme City Marketeissa, asioimme Mandatumissa, Sonerassa ja Merita Nordbankenissa, kulutamme UPM Kymmenen paperia, seikkailemme Internetissä sekä faksaamme ja e-meilailemme sanomiamme englanniksi kaikkialle maailmaan. Ja Jyväskylässä Matti Virtanen käy fani-tyttärensä Idan (lue iida) kanssa katsomassa JypHT:n peliä Bluesia vastaan ja sitten syömässä pitsaa (kirjoitetaan pizza). Englanti ja ylikansallisuus - valtaosa nimistä ei ole englantia - tunkee suomeen nimissäkin avoimesti ja piilossa. Erilaisista tuotemerkeistä eli brandeistä (lue brändi) en viitsi edes ruveta puhumaan.

Nopeiden muutosten aikana kielet eriytyvät myös ikäryhmittäin. Maantieteelliseen etäisyyteen ja sosiaaliseen asemaan perustuvien erojen lisäksi syntyy myös sukupolvien välisiä murre- ja käyttöeroja. Kielet ja niihin liittyvät arvot ovat erilaisia eri sukupolvilla. Tämä on edellä kuvaamassani muutoksessakin nähtävissä. Nimien muutokset heijastavat talouden ja kulttuurin muutoksia, ensin suomalaistumista ja sitten kansainvälistymistä, joka on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan suomeen. Vanhemmillemme välitettiin koulussa kansallisia ihanteita ja aitosuomalaisia kielellisiä arvoja. Pahin asia kielessä oli svetisismi. Nyt taloutemme, ihanteemme ja arvomme ovat kansainvälistymässä, elleivät peräti ylikansallisia ja globaalisia. Sen mukaisesti suhtaudumme tai viimeistään lapsemme suhtautuvat suomeenkin. Uudet asenteet tulevat näkymään nimissä ja sanastossa mutta ehkä myös kielen rakenteessa, toivottavasti kehityksenä.




alkuun

Kieliopin ja kieliasenteiden muuttumisesta

Kieliopilliset piirteet muuttuvat yleensä hyvin hitaasti. Vaikka kieleen tulee uusia sanoja kuten shakki, baari, bussi jne., ne kirjoitusasustaan huolimatta useimman suussa ovat edelleen sakki, paari ja pussi. Edelleen yhdeksän urheilutoimittajaa kymmenestä puhuu olumpialaisista ja Arvi Lind lienee ainoa toimittaja, joka tuottaa formula-ajojen äffän lisäksi Schumacherin nimen suhuässän. Tässä suhteessa aitosuomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa. Suomen äänneopilliset perusteet eivät ole muuttuneet juurikaan viimeisen satojen vuosien kuluessa eivätkä ehkä muutu näköpiirissä olevana aikanakaan. Lukemisen tutkijoidenkin ihailema selkeä kirjoitusjärjestelmä sen sijaan näyttää joutuvan vaikeuksiin.

Tärkeä tulevaisuuden kysymys on, voimmeko jatkaa puristista kielipolitiikkaamme vai onko meidän hyväksyttävä arkisanaston kansainvälistyminen, teknisillä aloilla purismi lienee mahdotonta. Oliko esimerkiksi järkevää kääntää computer aitosuomalaiseksi tietokoneeksi, kun kompuutteri olisi ollut kansainvälisesti helpompi ja ideologisesti parempi sana? Muutospyrkimyksiä, joita ei kannattane vastustaa, on helppo keksiä myös kieliopin alueelta. Uudelta kuulostava sinä-pronominin käyttö passiivina (ja sitten ostat leipää ja se onkin homeessa) sopii hyvin suomeen, sille on olemassa retoriset edellytykset, joten tervetuloa? Olenpa jo kuullut minä-passiiviakin radion opetusohjelmissa.

Suomen mutkikas taivutusjärjestelmä pyrkii ainakin puheessa yksinkertaistumaan. Toisaalta esimerkiksi taivutusta me tullaan on vaikea pitää yksinkertaistuksena, silti se on jo lähes yksinomainen puheessa. Siis tervetuloa myös kirjasuomeen ja yleispuhekieleen? Tällaisten yksittäisten muotoryhmien taivutuksen muuttumista ja yksinkertaistumista on ennusteltu, ja puheessa muutokset ovat selkeästi nähtävissä. Mutta olennainen kysymys on, olemmeko me opettajat ja te vaikuttajat valmiit hyväksymään nämä puheessa tapahtuneet tosiasiat myös viralliseen kielenkäyttöön ja suhtautumaan niihin tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä kuten muihinkin muutoksiin. Tämäkään ei ole yksinkertainen ongelma. On sosiolingvistejä, jotka korostavat, että kielen rapautuminen voi alkaa nimenomaan kirjakielen normijärjestelmän rapautumisena ja tyylilajien erojen häviämisenä.

Seurauksena voi olla vähitellen kielen typistyminen epäviralliseksi puhutuksi kieleksi.




alkuun

Kieli ja markkinavoimat

Elämme - ainakin toistaiseksi - ns. markkinavoimien aikaa, ja voisi kuvitella, että niitä - tai heitä, kuinka vain - kieli ei kiinnosta. Näin ei ole: maailmassa menestymiseen tarvitaan toimivaa kaksikielisyyttä, ja yrityksiin syntyy vähitellen kaksikielinen kulttuuri: työasioissa käytetään englantia. Olen kuullut jopa spekuloitavan, että unohdetaan koko suomen kieli ja siirrytään englanninkieliseen koulutukseen. Sekin olisi mahdollista. Esimerkiksi Irlannissa alkuperäinen iirin kieli on menettänyt merkityksensä ja maan käypä kieli on englanti. Mutta tiedämme, että tämä historiallinen kehitys on perustunut sortoon ja verenvuodatukseen.

Tällainen diglossia-tilanne, jossa eri tilanteissa käytetään eri kieliä, voi syntyä myös, jos kirjoitettu ja puhuttu kieli erkaantuvat liikaa toisistaan. Suomen kirjakielen normit ovat hyvin nuoria ja kirjakielikin on vasta vajaat viisataa vuotta. Kirjakielen normit ohjailevat julkisen puhekielenkin kehitystä mutta - toivottavasti - myös muuttuvat puhekielen muuttuessa. Jos normit ja kirjoitettu kieli eivät muutu, puhuttu ja kirjoitettu kieli voivat ajautua liian kauaksi toisistaan. Tällöin yhteiskunta jakaantuu sen mukaan, ketkä hallitsevat kirjakieleen perustuvan kielenkäytön koulussa, mediassa ja yleensä elämän tärkeissä tilanteissa. Vain osa ihmisistä on tässäkin kaksikielisiä.

Suomen kielen syrjäytyminen tai syrjäyttäminen vain arkikieleksi ja sellaisen diglossia-tilanteen kehittyminen, jossa maassa puhuttaisin kahta eri kieltä tilanteesta riippuen, aiheuttaisi valtavan sosiaalisen mullistuksen. Kaikki eivät muutu kaksikielisiksi parhaimmillakaan kielikylpyohjelmilla. Näin valtaosa kansaa syrjäytyisi työstä, toimeentulosta ja kulttuurista. Syntyisi lahjakkuuksien tuhlaamista, sosiaalista eriarvoisuutta ja irrallisuutta, levottomuutta ja kapinaa ehkä sadoiksi vuosiksi. Valtavat määrät markkinavoimillekin kalliita aineellisia arvoja tuhoutuisi tai jäisi saamatta, kulttuurisista ja inhimillisistä arvoista puhumattakaan.

Tällaisiin menetyksiin verrattuna suomen kielen kehittämiseen ja suomenkieliseen opetukseen ja niitä tukevaan aineelliseen ja henkiseen kulttuuriin panostaminen on olematon taloudellinen uhraus. Kielellisestä kulttuurin, Kalevalan, Aleksis Kiven ja Väinö Linnan pohjalta myös moni liikemies saa rakennettua paremman identiteetin ja imagon kuin monacolaisista ralli-ja formulakuskeista. Suomen kielen ja siihen liittyvän identiteetin voi muuttaa taloudellisiksi arvoiksi, ja uskonkin, että suomen kielellä on vielä 2000-luvullakin markkinavoimien tuki.




alkuun

Välttämättömyydestä ja tahdosta

Palaan vielä kysymykseen, miksi kielitieteilijät eivät halua ennustaa kielen kehitystä ja säilymistä. Siksi, että valtaosa edellä esittämistäni asioista on sellaisia, joihin voimme vaikuttaa jos tahdomme. Kielen säilyminen ei riipu mistään luonnonlaeista. Suomen kielen elinvoimaisuus riippuu siitä, miten väkilukumme kehittyy ja miten kehitämme suomen kielen edellytyksiä selvitä elinvoimaisena: miten koululaitos, instituutiomme ja joukkoviestintä tukevat suomen kielen käyttöä. Jos pystymme tarjoamaan ihmisille koulutuksen, työn ja toimeentulon suomen kielellä, kielikin säilyy. Väkilukumme tarjoaa tähän kaikki mahdollisuudet. Jos sen sijaan suomi menettää arvoaan koulutuksen ja toimeentulon välineenä, sille käy huonosti.

Tämä suhtautumisen ja haluamisen aspekti korostuu voimakkaasti myös kielen elinvoimaisuuden tutkimuksessa. Tutkijat painottavat, että tärkein tekijä kielen elinvoimaisena säilymisessä on puhujien subjektiivinen käsitys kielen asemasta: miten kieli liittyy puhujien etniseen ja kulttuuriseen identiteettiin ja miten siihen liitetään arvoja. Millainen olisi sitten kielitieteilijän kansallinen toiveidentiteetti 2000-lukua ajatellen? Suomen kielen professorin näkökulmasta toiveidentiteetissä suomalaisuus ja siihen liittyen suomen kieli yhdistyisi puhujien mielissä kielidemokratiaan, korkeaan koulutukseen, tieteelliseen ja tekniseen osaamiseen, kulttuuriin ja luonnonsuojeluun.

Kielidemokratia takaa suomen kielen kehittämisen opetuksen ja koulutuksen kielenä maailmassa, jossa paineet kaksikielisyyteen tulevat kasvamaan tutkimuksessa ja työelämässä. Kielellinen demokratia takaa, että ei synny kielellistä syrjäytymistä, joka tulee kalliiksi taloudellisesti, inhimillisesti ja kulttuurisesti. Korkea tekninen ja tieteellinen osaaminen takaa suomen kielen käytön vaativissa tehtävissä, ei pelkästään arkipuheen ja arkiviestinnän kielenä, ja näin kielen teknisen kehityksen. Tämä toki vaatii tietoisia ponnistuksia esimerkiksi kielen tieteellisen käytön osalta ja ehkä asenteiden muutoksiakin. Suomen kielen yhdistäminen kulttuuriin takaa kielen luovan käytön taiteissa ja kirjallisuudessa, mikä on ollut ja on edelleen suomen kielenkin elinvoimaisuuden tärkeä ehto. Luonnonsuojelu liittää kielenkin sen juuriin, metsästäjien ja maanviljelijöiden yhteiskuntaan, ja takaa suomalaisen maiseman ja ympäristön säilymisen elinkelpoisena, mikä on suomalaisuuden säilymisen perusehto, mutta toivottavasti myös luonnonläheisyys pysyy suomalaisen ympäristön erityispiirteenä yhä ahtaammassa maailmassa. Edellytys tällaiselle kielelliselle ja kansalliselle identiteetille on tietysti, että näille asioille löytyy vastine todellisuudesta, muuten tällainen pohdiskelu jää topeliaaniseksi projisoinniksi tulevaisuuteen ja keinotekoisesti rakennettu identiteettikin romahtaa nopeasti.

Kaksi reunaehtoa on kuitenkin syytä pitää mielessä. Ensiksi: etninen identiteetti ei edellytä omaa kieltä mutta oma kieli edellyttää oman etnisen identiteetin. Ja toiseksi: lainsäädännöllisin ja institutionaalisin keinoin kieltä ei voi pitää hengissä tai elvyttää, siihen tarvitaan kulttuuri-identiteetti.

Puhutaanko 2000-luvulla sitten suomea? Jokainen voi miettiä omaa vastaustaan, itse vastaisin että kyllä puhutaan. Yhdentyvässä markkinamaailmassa voi ostaa kaikkea muuta paitsi etnistä ja kielellistä identiteettiä, ja siksi etenkin pienet kielet ja kulttuurit muuttuvat arvokkaiksi kiintopisteiksi ihmisille. Näin käy Suomen kulttuurille ja kielillekin.



KIRJALLISUUTTA:

Ariste, P. 1981. Keelekontaktid. Valgus, Tallinna.
Ehala, M. 1998. Eesti keele arenguteid: korporatiivsus vs. avatus. Keel ja Kirjandus 11, 733-738.
Giles H ja N. Coupland 1991. Language: Contexts and consequences. Open University Press, Buckingham.
Hakulinen, L. 1978. Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4. painos. Otava, Keuruu.
Hurtta, H. 1999. Variaatiotutkimuksen myytit ja stereotypiat. - U. Määttä, P. Pälli ja M. Suojanen (toim.) Kirjoituksia sosiolingvistiikasta. Folia fennistica & Linguistica 22. Tampereen yliopisto, Tampere.
Karlsson, F. 1975. Suomen kielen tulevaisuus. Sananjalka 17, 51-66.
Lyytinen, E. 1995. Bikinirajaus. Näkökulmia kieleen. SKS, Helsinki.
Setälä, E.N. 1894. Oikeakielisyydestä suomen kielen käytöntöön katsoen. Werner Söderström, Porvoo.
Valo, M. 1994. Käsitykset ja vaikutelmat äänestä. Kuuntelijoiden arviointia radiopuheen ominaisuuksista. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.






alkuun paluu etusivulle



kuvat © Tauri Kankaanpää 1999
webdesign © Päivi Hintsanen 1999
© Finnica