P U H E T T A   J A   P O H D I N T A A   S U O M A L A I S U U D E S T A
Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen




UMAYYA ABU-HANNA
Ulkomaalaisena Suomessa

Esitelmästä Jyväskylässä 9.4.1999

toimittaja

UMAYYA ABU-HANNA



Tämä esitelmä ehkä eroaa muista siinä, että se perustuu ensisijaisesti henkilökohtaiseen kokemukseen ja ei näin ollen ole "tieteellinen" eikä kattava. Toisaalta se on tyypillinen vähemmistön edustajan puheenvuoro: valtaeliittiin kuuluva voi puhua tieteellisesti ja yleistää; "toiset" (erityisesti kun heidän lukumääränsä on pieni) puhuvat vain omista kokemuksistaan jolloin joutuvat paljastamaan omia heikkouksiaan, eivätkä näin ollen pääse vakavavasti otettavaan tieteelliseen argumentointiin.

Mistä identiteetti muodostuu? Se muodostuu useasta elementistä. Lähtökohdaksi käy aiemmin esitetty jako neljään tekijään, jotka sopivat tähänkin kontekstiin: toiseus, kieli, maa, historiallinen ja kulttuuritausta.

Kun kyseessä on empiirinen "tutkimukseni", on kerrottava positiostani, jotta tiedämme minkä kautta peilaan asioita. Olen syntynyt Israelissa palestiinalaiseen kristittyyn perheeseen, joka ei ole mitenkään uskonnollinen. Voi sanoa, että olen kokenut jonkinlaisen ensimmäisen asteen toiseuden jo kotonani. Olen arabi mutta en muslimi; kristitty, mutten uskovainen, israelilainen, mutta palestiinalainen nainen. Suomessa olen asunut yli 18 vuotta eli käytännössä koko aikuisikäni. Olen nykyään suomenpalestiinalainen.

Vähemmistöön kuuluminen ei ollut minulle uutta tullessani Suomeen ja luultavasti se on helpottanut sopeutumistani. Väitän myös, että ulkomaalaisten naisten sopeutuminen Suomeen - taas kerran vähemmistökokemuksen takia - on helpompaa kuin ulkomaalaisten miesten, jotka melkein missä tahansa voivat kuulua ainakin johonkin turvallisen tuntuiseen enemmistöön. Kuulen nyt vastaväitteitä. Hän kärjistää. Niin teen, mutta uskoakseni näin tulevat paremmin esille mekanismit asioiden ja tapahtumien takana. Täytyy muistaa, että määrittelen itseni suomalaiseksi ja arabiksi enkä lainkaan halveksi itseäni: en suomalaisena enkä arabina.


alkuun


Otsikko on Ulkomaalaisena Suomessa. Otsikko huvittaa ja suututtaa. Millä ihmeen oikeudella minut luokitellaan ulkomaalaiseksi (ei vain otsikossa mutta käytännössä se on minun "virallinen tittelini")? Kun pohdin tätä virallisen ulkomaalaisen rooliani - kuten Helsingissä sanotaan virallinen ulkkari - päädyn ihmettelemään tapaa hahmottaa maailma dikotomian kautta. Ovat olemassa me ja muut. Ilmiselvää on, keitä ovat me ja keitä muut.

Kahdeksantoista vuoden jälkeenkin olen ulkkari. Mistä ja miten minua paljastetaan ulkopuoliseksi "muuksi", toiseksi, näkemättä? Jos jätetään kieli ja maa sivuun miten tämä "kultuuritausta" näkyy?

Kulttuureissa kyse on elämänkatsomuksesta, erilaisista totuuksista. Nämä itsestäänselvyydet ovat kulttuurin peruselementtejä. Otetaan muutama esimerkki jossa muu kuin ihonväri ja kieli erottavat. Mennään perussanastoon, joka rakentuu arvoihin. Eräät arvojen nimitykset yhdistävät sekä arabeja että suomalaisia, kuten muitakin kansoja: rauha, luonto ja vaikka rehellisyys.

Rauha: Arabille rauha on itsestään selvä termi. Rauha on vihan ja sodan vastakohta. Toisin sanoen: kun ollaan rauhassa ollaan isossa ihmisryhmässä, mutta sen sijaan, että riidellään, ollaan sosiaalisia. Nauretaan, puhutaan, otetaan muut huomioon (lue puhutaan ja kysytään), tanssitaan ja ehkä melutaankin. Suomalaiselle rauha on muiden tai muun maailman poissulkemista. Mitä perusteellisemmin suljet erilaiset arvaamattommat tekijät pois, kuten ihmiset, äänet, työn, naapurit, värit ym., olet enemmän rauhassa. Rauha on pois sulkemista.

Rehellisyys: Arabi on rehellinen, kun oikeiden faktojen lisäksi kerrotaan tunteista ja henkilökohtaisesta mielipiteestä. Hänelle faktat ovat irrallaan ihmisistä, mutta ihmisen oma rehellisyys ja avoimuus näkyy kun hän kertoo itsestään: miltä tuntuu ja mikä on henkilökohtainen kanta ja mielipide jostain asiasta. Muu käyttäytyminen on petollista ja epärehellistä. Esimerkiksi käy hyvin politiikka. Puoluekanta tai poliittinen mielipide kertovat ihmisen perusmoraalista ja tavasta hahmottaa maailmaa. Arabin korvissa se, että suomalainen vetoaa siihen, ettei ole pakko kertoa vaikkapa poliittista kantaansa keskustelussa, kuullostaa sekä pelkuruudelta että epärehellisyydeltä ja myös häijyltä. Mitä pelättävää on rehellisillä ja vilpittömillä ihmisellä, joka on pitkän pohdinnan kautta löytänyt oman moraalikäsityksensä?

Luonto: Kun kerrotaan, että suomalaiselle luonto on äärimmäisen tärkeä, arabi suree ja säälii ihmisiä, joiden rakastettu ja elämässä tärkeä luonto on 10 kuukautta melkeinpä kokonaan aistien ulottumattomissa. Talvet on pakko kylmyyden takia viettää sisällä. Ulkona luonnon eruselementit ovat poissa: ei aaltoja, ei puiden huminaa, ei liikuvia eläimiä, ei linnun laulua, ei värejä tai näkyvää kasvua. Arabille luontoa on se, että elämä tekee itsensä näkyväksi ja tuntuvaksi väreinä, liikkeinä ja ääninä.

Poimin vielä muutamia käsitteitä kuvamaan, miten todellisuudet voivat olla toisenlaisia. Kaunis on hillittyä, pelkistettyä, luonnon (lue Suomen luonnon) kaltaista, vaatimatonta, hiljaista, skandinavis-minimalisistista eli lopulta se on tyylikästä. Rumaa on räikeä (lue värikäs ja näin ollen esim. etelän luonnon kaltainen), levoton, sekava, yllätyksellinen. Toisin sanoen: toinen.


alkuun


Uskonnosta suomalainen kertoo arabille, että "maamme on maallinen". Siis toisin kuin teilläpäin. Pian käy selville, että 96% suomalaisista kuuluu vapaaehtoisesti kirkkoon ja maksaa siitä ison summan vuosittain. Omaisuudesta kirkolle on maksettava veroa, vaikkei kuuluisikaan kirkkoon. Kirkko ja valtion ovat läheisissä kytköksissä niin, että hallitus aloittaa toimikautensa jumalanpalveluksella ja valtiopäiviä avataan ja päätetään uskonnollisilla menoilla. Yliopiston oppaisiin ja luentosalien seiniin on kirjattu uskonnollisia lausumia. Se on vilpittömästi sanoen hämmentävää. Kaikki viittaa siihen että tämä on hyvin uskonnollinen maa. Jos tämä hyvin koulutettu ja vapaaehtoisesti ilmaistu tapa olla uskonnollinen ei ole uskonnollista, niin sitten se on vaikeasti ymmärrettävä tapa hämätä itseä ja muita.

Suomi on turvallinen maa, mutta turvallisuus on suhteellinen käsite. Irakilainen tuttavani palasi Berliinistä ja huokaisi, että oli turvallista ja ihanaa kävellä illalla keskustassa toisin kuin Helsingissä. Irakilaismies on saanut turpaansa jo kaksi kertaa Helsingin keskustassa ja hänelle huudetaan ja vinoillaan muutenkin. Tämä ei tarkoita sitä, että Berliini on yleensä turvallisempi paikka, vaan että Suomessa on niin vähän "toisia".

Toiseus sinänsä riittää kiusaamisen syyksi. Berliinissä ryöstetään ja raiskataan demokraattisemmin. Onnettomuus kohtaa pienemmällä todennäköisyydellä. Näin ollen Helsinki on "ulkopuolisen" silmissä aika vaarallinen paikka.




alkuun


Arabialainen kulttuuri kuvaa itsensä rehelliseksi, vieraanvaraiseksi, luontorakkaaksi jne. niin kuin suomalainenkin. Millaisen sisällön käsitteet saavat, saattaa olla täysin eri asia. Yhdestä emme kuitenkaan pääse. Jos kulttuurissa legitimoidaan vain yksi oikea tapa ajatella/olla, kulttuuri alkaa piimiä. Piimä on pitkään kelvollista, mutta ei loputtomiin. Suuri osa arabeista ja suomalaista tykkää pilaantuneista maitotuotteista, kuten minä, mutta eivät kaikki.

Ulkomaalaisuuden / toiseuden problematiikka on löydettävissä aina kun ihminen on siirtynyt syntymäalueeltaan uuteen paikkaan. Mutta erilaisuuden kohtaaminen ilmenee eri maissa eri tavoilla, jotka maan vallitseva kulttuuri tuottaa.



alkuun


Määrällä on väliä

Euroopan maista vain Albaniassa on ollut vähemmän ulkomaalaisia kuin Suomessa. Jos lasketaan sukulaiskansat pois, Suomessa on noin 40 000 ulkomaalaista, jos laskee pois pohjoismaalaiset, luku "erilaisista" ihmisistä vielä pienenee. Kosovon kriisin seurauksena Albanian tilanne lienee muuttunut. Määrällä on väliä sen suhteen, miten valtaväestö suhtautuu "toisiin" ja myös siksi, että määrä määrää, miten helppoa tai vaikeaa "toisen" on löytää viiteryhmä, johon hän voi kuulua jollakin tavalla.

Ketkä pääsevät Suomeen? Suomen ulkomaalaisryhmät on melko nopeasti lueteltavissa. Poikkeuksellisen suurta osaa yhdistää saapuminen Suomeen aivan lähimenneisyydessä: entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet maahanmuttajat, chileläis-, vietnamilais- ja somalipakolaiset, vähän pohjoisafrikkalaisia. Opiskelemaan Suomeen on tultu myös, mutta se on hyvin vaikeaa kielen ja hintatason vuoksi. Jos opiskelet täällä, et voi jäädä kun opinnot ovat ohi. Opiskelun reunaehtojen kaltaiset esteet rajoittavat myös työhön tuloa tänne. Kolmas tyyli tulla Suomeen on rakkauden/ ystävyyden kautta, mutta silloinkin on nopeasti mentävä naimisiin. Avoliitto ei riitä perusteeksi luvalliselle pitkälle oleskelulle.

Asetelma kertoo lähes kaiken. Suurimmasta osasta maailman maita Suomeen pääsee vain harva ja valittu ja vain erityisen painavilla perusteilla. Samasta maasta tulevat ryhmät ovat pieniä, samoista oloista samankaltaisia ihmisiä samoilla kokemuksilla ja taustalla. Stereotypiat syntyvät luonnostaan. Maapallosta meille on vinoutuma. Meillä on ulkomaalaisia tietyistä maista. Meillä ei ole myöskään niistä maista yhteiskunnan läpileikkausta, vaan tietyistä maista meillä on samankaltaisia ihmisiä jotka kuuluvat samaan sosiaaliryhmään. Tämä lopputulos johtuu meidän puhtaasti meidän ulkomaalaispolitiikasta. Toisin sanoen meidän omasta tahdosta jos ulkomaalaisryhmän kokonaisuus ei näytä monipuoliselta, me voimme muuttaa sen.



alkuun


Monoidentiteetti

Koska ulkomaalaisia on vähän ja ryhmät ovat homogeenisia, ulkomaalainen Suomessa edustaa ensisijaisesti "toiseutta" hyvässä ja pahassa. "Kaunotar tai hirviö" -suhtautuminen hallitsee sekä keskustelua että arkipäivää. Ulkomaalainen minänä, uniikkina yksilönä häviää toiseuden alle. Valtaväestö erottaa ensisijaisesti "erilaisuuden". Toisaalla julkisuudessa ja poliittisessa järjestelmässä toistetaan - itsepintaisemmin kuin on yhtäpitävää toden kanssa - myyttiä homogeenisesta suomalaisuudesta. "Tällaisia me suomalaiset olemme". Monokulttuurisessa myyttiviljelmässä on työlästä kasvaa yksilöksi: suomalaiseksi tai ulkkariksi.

Yhden identiteetin myytti voi toimia tuhoisesti. Kun "toisia" syrjitään ajatellaan, että suojellaan "Suomen kansaa", joka ei halua palvelua aksentilla, ei siedä naapuria, eikä kuuntele erilaista musiikkia, ei siedä erinäköistä juontajaa, ei pidä "oudoista" mauista jne. Suomalaisuus nähdään kapeana käsitteenä ja parasta olisi, jos pysyttäisiin kloonaamaan suomalainen. Tosiasiassa viitataan melko latteaan prototyyppiin. Stereotypia käsittää paitsi "muut" myös "meidät".

Luultavasti harvaa teistä eivät ihmetytä ja naurata kokemukseni, jotka ovat kuitenkin totta ja tapahtunutta. En saanut tarjoilijan työtä, koska en puhunut suomea "moitteettomasti". En saanut Fazerin tehtaalla keksipakkaajan työtä 80-luvulla, koska en osannut suomenkielen lisäksi ruotsia. (Englanti, ranska, italia, heprea ja arabia olisivat mielestäni yhtä tärkeitä keksin asettelussa kuin ruotsi). En päässyt Stockmannille vaatemyyjäksi, mutta vihannestiskille kyllä. Taustalla ei ole mitään muuta logiikkaa kuin, että olet "poikkeus" ja sellaista ei haluta. Vaikka pystyisit tekemään työsi teknisesti hyvin, työnantaja varmuuden vuoksi estää kontaktisi asiakkaiden kanssa. "Toiseus", on pääsääntöisesti muuta kuin hyvää, parhaasta puhumattakaan. Kun "hyvä" on jo määritelty ja istutettu oman kansallisidentiteetin sisään - "muu" ja muutos ei voi olla hyvästä.

Kun sopeutuminen tarkoittaa sopeutumista yhteen hyvin kapeaan kaavaan, jossa sopiva on tarkoin etukäteen määritelty, ulkomaalaisen on melkein mahdotonta sopeutua. En koskaan pysty puhumaan virheetöntä suomea ja jos pystyn, en koskaan näytä "aidolta/ oikealta". Mahdollisesti minun pitäisi vielä luopua omasta esteettisestä ja kulttuurisesta taustastani, jotta minulla olisi sopivat ja hyvät tavat ja maku. "Toiseus" on minimoitavissa vain ryhtymällä sekundaklooniksi.

"Toiset" ja ulkomaalaiset toimivat pääasiallisesti peilinä suomalaisessa kulttuurissa enemmän kuin uusien kielien, kulttuurien ja historiataustojen tuojina. Pelkkänä peilinä toimiminen on äärimmäisen raskasta, koska se riistää ihmiseltää oman yksilöllisyyden. Haastattelussa Neil Hardwick kertoo, miten hänen ulkomaalaisuutensa on ollut ainakin osaksi syy hänen masennukseensa. Kun ulkopuolisia on vähän ja valtakulttuurissa on voimakas paine yhdenmukaisuuteen, niin mikään omintakeisuus, luovuus ja elämänusko ei riitä loputtomasti tukemaan elämistä yhteisössä, josta kuitenkin vuosien ja vuosikymmenien jälkeen on riippuvainen.

Tietynlainen turhautuminen löytyy "ulkomaalaisten/ toisten" pinnan alta. Valtaväestö tulkitsee sen suoraan vihaksi ja tyytymättömyydeksi suhteessa enemmistön arvostamaan identiteettiin. Se on totta vain hyvin harvoin. Useammin on totta viha ja halveksunta, joka suuntautuu itseä kohti. Ahdistus kasvaa, kun juuri koskaan ei ole käytössä areenaa, jossa voisi olla oma itsensä. En tunnista koskaan itsekseni sitä tyyppiä joka puhuu ja esiintyy nimelläni. Sehän on aina kömpelömpi sekä kielellisesti että ilmaisuvoimaltaan, perustiedoltaan ja tyyliltään, joka käy joskus rakastaen joskun vimmalla ympäristönsä kimppuun. Joka päivä tuskani lisääntyy hivenen.

Tietysti vuodet opettavat sekä suomenkieltä että muita tapoja, mutta joka päivä häpeän ja tuskastun. Se ihminen joka keskittää koko energiansa perusitseilmaisuun on puhki ja surullinen, kun ei koskaan onnistu täysin. On mukavaa, kun ympäristö hymyilee ja antaa anteeksi koomiset virheet Mutta oikea minäni ei ole koominen eikä kömpelö. Väsymys jokapäiväisestä "yrittämisestä" ja illan inventaario, jossa käyn läpi, mitä oikeastaan tuli sanotuksi tai annetuksi ymmärtää ja oliko se mitä halusin vai ei, on elämässä välillä sietämätöntä. Keskusteluni ulkomaalaisten kanssa aina pyörivät tämän surun ympärillä.

En ole koskaan törmännyt siihen, että mämmin maku tai saunominen ovat ongelmia. Perusongelma on itsensä menettämisessä, yrityksessä tunnistaa itsensä tässä Suomessa toimivassa yksilössä. Tässä palaan siihen, että määrällä on väliä. Suurissa kaupungeissa, joissa elää paljon eri kulttuureista tulleita ja myös niidenkin suhteen ulkopuolisia , on suurempi mahdollisuus ainakin joskus päästä kuulluksi omana itseään. Tällaisessa paikassa myös valtakulttuuri on oppinut tulkitsemaan ja näkemään erilaisia tapoja olla ja elää, jolloin löytyy kanavia monenlaisille tavoille olla ja elää.



alkuun


Valtaväestö ja vallaton väestö

Toiseuden jakoja tehdään monella tasolla. Kaukainen maa ja tumma väri edustaa fyysisyyttä ja jako tehdään sillä alueella. Länsimaalaiset saavat tehdä älyllistä työtä. Toiset valkoiset ovat eteviä insinöörejä, toiset humanisteja. Koripalloa pelaavat mustat. Caron mainiostaa kaakaota ja neekerin pusua. Se mitä suuhun pannaan on joko musta tai nainen tai molempia.

Tabun alueelle joudutaan kun puhutaan vallasta. Sana "valta-" valtakulttuurissa ei viitaa vain määrään vaan nimenomaan valtaan. Kenellä on oikeus käsitellä/ määritellä ketä ja miten.

Toimittajana tein työtä Radio Suomessa 5 vuotta ilman pulmia. Ohjelmat olivat kahden tunnin suoria lähetyksiä, joissa suomekielen puutteeni tulivat mitä ilmetyimmin esille. Valituksia ei kuitenkaan tullut juuri koskaan. Kun aloitin Ajankohtaisen Kakkosen juontajana televisiossa, ongelmat alkoivat heti. Tulkitsen syyksi nimenomaan näkyvyyden "väärällä" alueella. Musiikkiohjelmaa sopi hyvin juontaa, mutta kun ohjelmassa käsitellään valtaa, väärinkäytöksiä, poliittisia ilmiöitä, niiden käsittelyyn ei kelpaa väärä väri eikä aksentti. Se että "neekeri/ toinen" kommentoi tätä aluetta, paisutti reaktiot sellaisiin mittoihin, joita tv-yhtiön johto ei kestänyt.

Jos olisin tehnyt juttuja kasvottomana, kuten minun myöhemmin toivottiin tekevän, tai omana "hauskana provosoivana toimittajana"- tilanne ei olisi ollut yhtä vakava. Se että on tumma ja nainen, merkitsi, että olin päässyt väärälle puolelle valtaa. Raja ylittyi, kun olin kuin kuka tahansa meikäläinen kommentoimassa ajankohtaisia asioita. Sain kirjeitä, jotka kertoivat mistä on kyse: "mikset ole kuin koko Suomen kansan rakastama Ana? Tanssit ja viihdytät. Onko sun pakko olla suu auki?" kysyi nimimerkki "mummo".

Me ja muut asenne oli minulle tuttu, mutta se että siitä kehittyi vihamielinen vastakkainasettelu, joka koettiin monella taholla aivan luontevaksi, oli hämmästyttävää. Kun on elänyt koko aikuisikänsä tässä kulttuurissa ja kokee olevansa osa sitä, on mahdotonta tehdä työtä, jos kaikki mitä tekee, nähdään "toisesta kentästä". Kuulostaa postmodernina aikana vanhanaikaiselta, mutta luullakseni lähes jokainen toimittaja kokee välttämättömäksi, ja häneltä odotetaan, että hän omilla havainnoillaan, johtopäätöksillään ja jutuillaan rakentaa yhteisöä. Epäkohdat kritisoidaan. Minun näkökulmastani positioni on suomalainen. Tässä on suurin ristiriita, kun itse näen osallistuvani omana itsenäni oman kulttuurin diskurssiin ja rakentamiseen, niin joidenkin silmissä rikon kirjoittamatonta ja ehkä kirjoitettuakin sääntöä, jonka mukaan suomalaisuus on yksiselitteinen käsite johon en mahdu.

Olen "mukava" ja "harmiton" jos kehun ympäristöni. Kun halusin osallistua rakentamalla ja kritisoimalla, asia nähtiin vahingollisena sillä a) erilaisten rakentaminen on varmaan erilaista ja näin rikkoo vanhaa tuttua, jolloin se on tahallinen sabotaasi, b) jos hahmottaa maailman hierarkian kautta, jossa oma kulttuuri kuluu maaliin saapuneisiin, jossa hyvästä ja huonosta on selkeät käsitykset; valtakulttuuri ottaa ulkopuolisen vieraaksi, hän tarjoaa hyvän elämän huonomman elämään tottuneille, niin ulkopuolisella ei voi olla muuta kuin opittavaa ja kiitettävää, c) Julkisuuden hallinnan suhteen edistynein käsitys monikulttuurisuudesta muistuttaa Etelä-Afrikan tilannetta ennen muutosta. Mustat saavat elää omaa elämää niin kauan kun pysyvät omalla alueellaan. Saudi-Arabiassakin naiset ovat tasa-arvoisia, kun muistavat paikkansa.

Ulkomaalainen on tasa-arvoinen niin kauan, kun pysyy hänelle eristetyissä raameissa. Hyvissä herroissa Bill Carson oli neekeri, Tino Singh juontaa laulaa ja kokkaa. Lola on upea. Jos olet riittävän erilainen, alueesi on fyysisyyden alue. Tietysti kärijistän ja yleistän, mutta vaikea on löytää poikkeuksiakaan, vaikka tilanne on muuttumassa omasta näkökulmastani parempaan suuntaan.



alkuun


Elämme ja teemme työtä identiteetimme kautta. Toimittaja käyttää kieltä. Historian ja kulttuurien tuntemusta on voitava edellyttää. Kun Euroopassa puhutaan yleissivistyksestä tarkoitetaan hyvin kapeaa aluetta. Se liittyy oman kulmakunnan asioihin. Niin se on usein muuallakin. Etnosentrisesti ajatellen jokaisella maalla tai alueella on erilainen "yleissivistys". Väärästä maapallon puoliskosta tulleena tajuaa pian jäävänsä "sivistyksen" ulkopuolelle, vaikka tietää olevansa monella alalla oppineempi kuin "me" ja punastuu, kun maan sivistyneistö kommentoi "muun maailman menoa". Tämä opettaa, että sivistys on prosessointia ja kykyä käsitellä aikaa ja tapahtumia muutenkin kuin faktojen hallintana. Tämä oivallus ei vielä auta sopeutumaan eikä saamaan työtä, koska muilla ei ole samaa oivallusta. Mutta voi auttaa kehittämään foorumeja, joita jokainen maa ja kulttuuri tarvitsee tarjotakseen yhteiskunnalle mahdollisimman kattavaa tietoa "muiden maailmasta" ja niiden tavoista toimia. Toisin sanoen meidän yhteisestä monipuolisesta maailmasta.

Tällä hetkellä ilmassa on selvästi keskustelu valtaväestön ominaislaadusta. Suomalaisuuden alla elää monta tapaa hahmottaa kansallista identiteettiä puhumattakaan yksilöllisestä identiteetistä. Kun valtakulttuurin määrittely muuttuu monipuolisemmaksi ja joustavammaksi valta siinäkin kulttuurissa muuttuu. Yhden totuuden identiteettien aika on ohi. Itse olemme ulkkareita ulkomailla. Se kokemus antaa uuden perspektiivin kokea "erilaisia ja muita ihmisiä" meidän keskellä. Pian jokaisessa suomalaisessa asuu pieni ulkkari.





alkuun paluu etusivulle



kuvat © Tauri Kankaanpää 1999
webdesign © Päivi Hintsanen 1999
© Finnica