Finnica - Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen

P U H E T T A J A P O H D I N T A A S U O M A L A I S U U D E S T A Näkökulmia suomalaisuuden tutkimukseen ja ymmärtämiseen
	JARI EHRNROOTH Kipupisteitä kansakunnan ruumiissa Tiivistelmä esitelmästä Jyväskylässä 9.4.1999 VTT Jari Ehrnrooth Helsingin yliopistosta on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti ja kirjailija. Hänen teoksistaan mainittakoon Sanan vallassa, vihan voimalla (1992), joka on mittava tutkimus vuoden 1918 taustasta Suomen vanhassa työväenliikkeessä, esseekokoelma Asentoja (1995), joka palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla, Vierashuone (1996), joka käsittelee psykoanalyysia ihmisen selityksenä ja henkilökohtaisena kokemuksena sekä yhdessä Olli Alhon kanssa kirjoitettu Sikari aamusta yöhön (1998), joka palkittiin vuoden kauneimpana kirjana. Ehrnrooth on kirjoittanut kymmeniä artikkeleita ja esseitä, monia myös suomalaisesta kulttuurista ja mentaliteetista sekä koti- että ulkomaisiin teoksiin. Yhdessä Niilo Kaupin kanssa hän johtaa eurooppalaista älymystöä yhdistävää Helsingin foorumia, joka kokoontuu elokuussa 2000 otsikolla Whose Europe?


	Historiallinen trauma on konflikti, jonka muistimme haluaisi symbolisesti sovittaa. Esitelmässäni pohdin, missä määrin ja miten se on mahdollista. Koskettelen suomalaisen menestystarinan arkoja paikkoja piispa Henrikin surmasta vuoden 1918 sotaan sekä laskelmoituun symbioosiin kansallissosialistisen Saksan ja kommunistisen Neuvostoliiton kanssa. Yleisesti tunnettuun ja tunnustettuun kansalliseen historiaamme on kiistatta sisällytetty joukko tapahtumia, joiden psykohistoriallista säteilyvaikutusta on sanottava traumaattiseksi. Tarkoitan, että niihin eläytyessään maansa historiasta kiinnostunut suomalainen joutuu joko kokemaan ja tekemään sopimattomuuksia tai tukahduttamaan yllykkeensä näkemällä asiat parhain päin. Hän joutuu joka tapauksessa sisäisen konfliktin eteen. Tällaiset menneisyyden traumaattiset tapahtumat ovat samalla niitä, joiden tietty demonisuus on aina kiehtonut niin tutkijoita, kirjalijoita ja taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Ne ovat kipupisteitä, joita historiankirjoitus ja kansalaiskeskustelu hierovat jatkuvasti, sukupolvesta toiseen. Ja aina vain kipu palaa. Rakenteellisten traumojen kanssa on elettävä, sillä ne eivät suostu siirtymään pois päiväjärjestyksestä.