S A N K A R U U D E N   S A L A T
Suomalaisen sankaruuden teemat, tarinat ja tekijät esikristilliseltä ajalta nykypäivään




TARJA KUPIAINEN
Kalevalaiset tietäjä-sankarit vai seikkailija-luuserit

Esitelmä Jyväskylässä 4.5.2000

FL Joensuun yliopisto



Harald Hirmuinen pyytää ravintolassa "Sankarin voileipää" ja Orms Onnekas voileipää miehelle, joka yrittää kaikin tavoin väistellä tappeluita. Sarjakuvastrippi osuu sankaruuden ytimeen: sankari on tekoja ja julkisuutta. Sankarit eivät rinnastu tavallisiin ihmisiin, vaan sankarit ovat yhteisöllisiä symboleja. He ovat jaettujen, kollektiivisten arvojen personoitumia, ihanteellisen minuuden kuvia ja tavoittelemisen arvoisia samastumiskohteita.

Sankaria ei ole ilman julkisuutta, ja tätä julkisuutta luovat kertomukset. Sankarit elävät nimenomaan kertomuksissa, "reportaaseissa" uroteoista. Folkloressa sankaruuteen kuuluvat ja siihen liitetyt ihanteelliset arvot ja ominaisuudet esitetään nimenomaan tekoina. Näin on erityisesti usein eepoksissa, joissa soturit tekevät uljaita urotöitään voittaen mahdottoman esteen toisensa perään, eivätkä karta konfliktitilanteita, joissa sankarin edustama "hyvä" ja vastustajan edustama "paha" taistelevat. Koska sankari on luonteeltaan yhteisöllinen, se mitä yhteisö pitää sankarina, paljastaa yhteisöllisen mentaliteetin. Historialliset sankarit tulevat ja menevät, mutta myyttinen sankari pysyy muuttumattomana.


alkuun


Suomen kielen sanalla 'sankari' on ainakin kaksi mahdollista juurta. Se on lainautunut ruotsin kielen sanasta 'sångare' (muinaisruotsin 'sangar'), joka tarkoittaa laulajaa. Meidän vanhassa kielessämme laulaminen on merkinnyt myös tietämistä, asioiden hallintaa. Runolaulajasankarit Väinämöinen ensimmäisenä ovat olleet sanan taitureita, tietäjiä ja yleensä vielä kaikkein arvokkaimman, alkuperäisen tiedon hallitsijoita. Mutta toisaalta 'laulaja' on muotoutunut kieleemme myös toista kautta. Siinä on kaikuja teonsanasta 'sangata' eli hyökätä, uhata tai vastustaa.

Joka tapauksessa sankari viittaa sellaiseen aktiiviseen toimintaan, joka voi tuottaa ympärilleen niin hyötyä ja ihailua kuin myös häviämistä, nöyryytystä ja koston aikeita; jos ajatellaan urheilun sankareita, sana viittaa ihailun ja nöyryytyksen lisäksi myös tappion tuntemuksiin ja muihin urheilullekin ominaisiin ahdistuksiin. Myyttinen sankarimme Väinämöinen kantaa itsessään ja teoissaan nämä molemmat sankaruuden puolet: hän on äärimmäisen tiedon haltija, mutta hän saa myös tuta itsessään myös tappion merkit.

Toisaalta voimme tarkastella sankaruutta tekojen asemesta sisäisenä asenteena ulkoista maailmaa kohtaan. Tällöin sankaria määrittääkin pikemmin herooinen, alistumista vastustava asenne, ei vain teot. Kalevalaisessa kansanrunoudessa tällaista sankarin asennetta edustaa Kullervo, syntymässään sankariksi tarkoitettu, mutta elämässään sortuva ja siksi inhimilliseksi samastumisen kohteeksi helposti kääntyvä traaginen sankari. Vahvemman edessä alistumattomuus, asenteellinen tinkimättömyys on tehnyt Kullervosta kansallissankarimme.


alkuun


Sankari näyttäytyy usein leimallisesti miehisinä ominaisuuksina, kuten soturina. Kuitenkin kalevalaisesta perinteestä kumpuaa toisenlainenkin, feminiininen sankarin malli. Karjalainen nainen on löytänyt elämälleen lohdutusta neitsyt Maaria emosesta, jonka kautta tavallisen naisen arkiset kokemukset nousevat pyhän sfääriin. Kansanomainen Maria eroaa jyrkästi kirkon kanonisoimasta ikuisesta neitsyestä, sillä hänessä korostuu naisen seksuaalisuus ja jopa seksuaalinen omaehtoisuus, omasta ruumiistaan päättäminen.

Myös Lemminkäisen äiti kantaa itsessään sankaruuden merkkejä: hän on miessankareiden veroinen tietäjä ja poikansa lannistumaton auttaja, jopa henkiinherättäjä. Yhteistä näille feminiinisen sankarin malleille on se, että tulkinta on yleensä aina painottanut heidän asemaansa poikien äiteinä. Kuitenkin heistä on löydettävissä yleisempiäkin ominaisuuksia, joista on positiivisen feminiinisen sankarin malleiksi.


alkuun paluu etusivulle



webdesign © Päivi Hintsanen 2000
© Finnica