TARMO KUNNAS
Historiallinen Suomi-kuva Ranskassa

Jyväskylässä 13.6.2000

Professori


Ensimmäiset kirjoitustaitoiset ranskalaiset matkailijat Suomessa olivat kirjailija Jean-Francois Regnard 1600-luvun lopussa ja akateemikko Maupertuis 1737. He kiinnittivät huomionsa kaikkeen siihen, mikä maassa oli "erilaista" ja eksoottista. Heidän huomionsa kiinnittyi Pohjois-Suomeen, saamelaisiin, noituuteen, sääskiin ja keskiyön aurinkoon. He eivät kuvauksissaan vain imarrelleet Pohjois-Suomen asukkaita.

Heidän raporttinsa olivat lähtökohtana ranskalaisten eksotisoivalle Suomi-kuvalle, jota jatkoi Alexandre Dumas Karjala-kuvauksellaan. Tämä tunnettu kirjailija nimitti suomalaisia "eksyneiksi hunneiksi". Perinnettä jatkoi 1800-luvun puolella Mme de Staël romantisoivalla Suomi-kuvallaan. Hän ei unohtanut mainita Suomen papiston tärkeää roolia maan kehittämisessä, mutta hän totesi, että Turussa sudet ja karhut ovat liian lähellä, jotta kaupungissa voitaisiin todella viljellä kulttuuria.




alkuun


Kun Leouzon Le Duc käänsi Alku-Kalevalan Suomeen 1846, sen vastaanotto oli ristiriitainen. Eepoksen ymmärrettiin liioittelevan romanttisen estetiikan suuntaan. Se muistutti ranskalaisesta kriitikosta hullun runoilijan luomusta, runoilijan, jolla oli kuitenkin ollut myös omat kirkkaat hetkensä. Pian tämän jälkeen parnassolaisrunoilija Leconte de Lisle aloitti "Barbaariset runonsa" kalevalaisella runolla.

Valitettava oli ranskalaisen kreivi Aathur de Gobineau'n vaikutus ranskalaisten Suomi-kuvaan. Hän julkaisi kansallissosialistien rotuoppeja enteilevän teoksen "rotujen eriarvoisuudesta" vuosina 1853-1855. Siinä arjalaiset eli indoeurooppalaiset edustivat luovaa rotua. Seemiläiset ja "keltaihoiset" suomalaiset olivat siinä esimerkkejä epäluovista roduista. De Gobineaun "tutkimukset" pääsivät myös moniin ranskalaisiin tietosanakirjoihin ja hakuteoksiin. "Suomalaiset" kuvattiin niissä vinosilmäisiksi ja "kuin nenälleen pudonneiksi". Ranskalaislähteet kertoivat, että taikausko ja verikosto elivät vielä voimak­kaina suomalaisten keskuudessa.




alkuun


Ranskassa on myös toisenlainen Suomi-kuvan perinne. Merkittävillä suomalaisilla taiteilijoilla Albert Edelfeltillä, Aino Achtélla ja Ville Vallgrénilla oli hyviä suhteita Ranskan kulttuurielämän ja hallinnon huipulle 1800-luvun loppupuolella. Sortokausi, Ranskan ja Euroopan intelligentsian vetoomus Suomen autonomian puolesta ja Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900 kiinnittivät ranskalaisten huomion poliittisesti ja sivistyksellisesti ahdistettuun kulttuurikansaan.

Itsenäisyyden saavuttaminen ja "taistelu" Leninin Neuvostoliittoa vastaan sai niin ikään myönteistä huomiota Ranskassa. Suomalaisten loistava urheilumenestys varsinkin Pariisin olympialaisissa loi myös gloriaa suomalaisuuden ylle.

Talvisota oli kuitenkin se mediatapahtuma, joka teki Suomen tutuksi jokaiselle ajan ranskalaiselle. Ranskalaiset seurasivat lehtiensä etusivuilla päivittäin "sankarikansan" uljasta taistelua Goljatia vastaan. Se oli sivilisaation puolustustaistelua barbariaa vastaan. Ranskan tiedotusvälineet esittelivät tuolloin laajalti myös suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.




alkuun


Sodan jälkeen Suomi häipyi ranskalaisten maailmankartalta. Monet väärinkäsitykset alkoivat rasittaa ranskalaisten Suomi-kuvaa: suomettuminen, "kommunistinen yhteiskuntajärjestys", kylmä ilmasto, hyttyset...

Vasta 1990-luvun lopussa Suomi on onnistunut antamaan itsestään monipuolisen kuvan länsimaana, jolla on voimakas sivistyksellinen ja kielellinen ominaisleima.


alkuun paluu etusivulle



webdesign © Päivi Hintsanen 2000
© Finnica