Kuvaaja Pekka SuomäkiVanha maatalous tuotti hyödykkeitä sen mukaan kuin viljelijät kuluttivat eli käytännössä viljelmät tuottivat sen, minkä viljelmän asukkaat söivät. Kun ravintokoostumus oli tehokkuuden vuoksi hyvin viljavaltaista, maatalouden keskeisin tuote oli leipävilja, josta leivottiin rukouksessakin mainittu jokapäiväinen leipä. Karjatalouden rooli oli vanhassa maataloudessa toisaalta täydentää ja monipuolistaa ruokataloutta ja toisaalta tuottaa lantaa viljelyn tarpeeseen.

Kun suomalaisten ja keskisuomalaisten elämä alkoi yleisen taloudellisen kehityksen mukana muuttua 1800-luvulla, muutos koski myös maataloutta. Maatalous kaupallistui kuten muukin elämä. Kun maataloudesta haluttiin saada rahatuloja, piti muuttaa tuotantosuuntaa siten, että tuotettiin tuotteita, jotka oli mahdollista kuljettaa viljelmältä pois myytäväksi.

Suomen maaperä ja luonnonolosuhteet eivät olleet kaikista paras perusta viljanviljelylle, sillä maailmassa oli tähän tarkoitukseen paljon edullisempia seutuja. Sen sijaan karjatalous ja erityisesti lypsykarjatalous soveltuivat Suomeen paremmin, ja niin siitä tulikin pitkän ja vakaan kehityksen päämäärä. Lypsykarjatalouden merkittävin tuote oli voi, jonka laajamittainen kauppa alkoi jo 1800-luvun alkupuoliskolla. Leiviskä voita maksoi selvästi enemmän kuin tynnyrillinen viljaa, ja voin kuljettaminen tiettömässä maassa oli helpompaa kuin raskaan ja tilaa vievän viljan.


"MAATALOUDEN TUOTANTOSUUNTA VAIHTUI
LEIPÄVILJASTA LYPSYKARJAVALTAISEKSI
NÄILLÄ ALUEILLA MYÖHÄÄN
."


Maatalouden tuotantosuunnan muutos tapahtui aiemmin suurkaupunkien ympäristössä ja vaikutuspiirissä kuin kauempana maaseudulla. Näin Helsingin ja Tampereen ympäristöt sekä Saimaan kanavan vaikutuspiiri kulkivat kehityksen kärjessä. Kaupunkiväestö tarvitsi ruokaa ostettavaksi, ja niin seuduilla, joilta kuljettaminen kulutuskeskuksiin oli mahdollista, myyntiin suunnattu tuotanto sai otteen koko maataloudesta. Suomen oloissa merkittävin kulutuskeskus oli tietenkin Pietarin miljoonakaupunki, jonka elintarvikehuolto tuntui satojen kilometrien päässä kaupungista. Sen vaikutus tuntui Päijänteen itäpuolisessa Keski-Suomessakin. Voi oli jo varhain myös merkittävä vientituote, ja sitä laivattiin Hangossa vietäväksi ennen muuta Englantiin.

Keski-Suomen länsiosat kulkivat kehityksen perässä, ja niin Suomenselän vierustat olivat aluetta, joilla maatalous kaupallistui viimeiseksi. Maatalouden tuotantosuunta vaihtui leipäviljasta lypsykarjavaltaiseksi näillä alueilla myöhään, vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla.


artikkelit ja tietoiskut

etusivulle