Elämää metsästä
block
Metsän ja omistajan vuosi
Eero Väisänen
block block
kuva: Juha Saltevo

Tila on tyypillistä Järvi-Suomea. Maa on kallellaan koko ajan johonkin suuntaan. Joka notkossa on pieni puro tai noro. Soita on hyvin vähän, mutta kiviä vastaavasti paljon. Sen vuoksi aikaisemmat sukupolvet eivät ole raivanneet pelloksi kuin pienen lämpäreen rannan tuntumasta. Keskelle metsää oli syntynyt muutamia niittyjä, jotka ovat karjanpidon loputtua peittyneet takaisin metsän alle. Metsittyminen alkoi, kun viimeiset vakituiset asukkaat lähtivät tilalta 1960-luvun alussa. Siitä lähtien se on ollut asuttuna vain osan vuotta. Maatalous on jäänyt, mutta metsiä käytetään. On tavallaan palattu takaisin vanhaan aikaan. Silloin Hämeestä tulleet erämiehet asuttivat paikkaa ajoittain, kalastivat, metsästivät ja hakkasivat puita eri tarpeisiin.


kuva: Juha Saltevo Metsänomistajan vuosi alkaa härkäviikkojen hiljaisina aikoina. Silloin kertaan edellisen vuoden tapahtumat veroilmoitusta varten. Aikaa on riittävästi, mutta vasta helmikuun puolivälin jälkeen saa itsestään niin paljon irti, että tositteet ovat koossa. Jos olet myynyt puita, ostaja hoitaa tuloyhteenvedon puolestasi. Menoista on pidettävä itse kirjaa. Lisäksi on muistettava arvonlisävero. Viime vuoden ostoksia oli peräti kolme, taimia, raivaussahan polttoainetta ja metsätielle soraa.

Takavuosina hakkuita tehtiin pitkin talvea. Nyt työ käy koneella muutamassa päivässä. On oltava valppaana, jos haluaa käydä sitä katsomassa. Mittauskin käy samalla kertaa ja posti toimittaa mittaustodistuksen allekirjoitettavaksi kotiisi. Nopeaa ja rationaalista. Mutta hieman kaipaan lopputalvisen mittapäivän tunnelmaa, tilinteon hetkeä. Kevään valo, lämmin aurinko, metsän äänet ja tuoreen havupuun tuoksu, saksimiehen yksitotinen huutelu ja ylösottajan vielä yksitotisempi kuittaaminen. Kun kaikki on kirjoissa, nopea laskutoimitus kertoo määrän puutavaralajeittain. Lopuksi juodaan kahvit, syödään eväitä ja kertoillaan kuulumiset puolin ja toisin. Kättelyn jälkeen savotta on virallisesti päätetty ja rahat ovat nostettavissa kahden viikon kuluttua. Joskus piti vielä jäädä katselemaan puita, jotka kohta lähtevät maailmalle. Olisi kiva tietää, minne ne lopulta päätyvät? Varmaan siellä toisessa päässä joku ajattelee vastaavalla tavalla.

kuva: Juha Saltevo Lumet ovat kadonneet ja talven jäljet on käytävä katsomassa. Varsinkin taimikot on kierrettävä. Ei koskaan tiedä, mitä myyrät tai hirvet ovat talven mittaan saaneet aikaan. Minulle ei ole tullut kovin suuria vahinkoja kuin parina vuonna. Uusi vuosituhat alkoi tässä mielessä murheellisesti. Kymmenvuotias koivikko oli kuin kaupungin puisto rokkikonsertin jäljiltä. Joka kolmas puu oli metrin korkeudelta poikki. Sama koivikko, jonka istutin kuumeessa juhannusviikolla. Kasvuun lähtö oli hyvä, mutta seuraavana keväänä jänis söi parhaat puut suihinsa. Syksyllä oli sitten pupun vuoro joutua meidän pataamme. Hirvelle ei uskalla tehdä samaa temppua.

Keväällä on helppo kulkea metsässä. Näkyvyys on hyvä eivätkä hyönteiset haittaa. Valoa tulvii kaikkialta ja ensimmäiset raidat alkavat kukkia. Samoin valkovuokot, joita isäni on tuonut Hämeestä. Viimeisten vuosien aikana ne ovat levinneet laajalle alueelle. Rannan näsiä on myös herännyt ja telkkäpari ui pienessä sulapaikassa niemen edustalla. Mieleen tulee myös kesän työt; tuo taimikkokuvio on hoidettava, muutamasta tuulenkaadosta saa hyvin polttopuita, istutuskuusikko on tullut harvennusikään. Eteen sattuu todella hyvä joulukuusi. Toivottavasti muistan sen joulukuussa.

kuva: Juha Saltevo Kesäkuussa on hikisimmän urakan aika. Pari vuotta sitten hakattu alue on istutettava. Se on pakkotahtista työtä, ainakin henkisesti. Taimet on saatava maahan mahdollisimman pian. Mäkäräiset syövät, taimivakka hiertää kylkeä ja kantohihna painaa hartiaa ja kaulaa. Mutta, kun urakka on valmis, olo on harvinaisen mukava. Kiertelen vielä katselemassa työn jälkiä. Samalla voi toivottaa taimille hyvää kasvua. Kahden sukupolven päästä tässä kasvaa jyty metsä. Muistaneeko silloin kukaan istuttajaa? Kun lapset ovat metsäkierroksilla mukana, he voivat kertoa asian eteenpäin. Tieto siirtyy suullisesti sukupolvelta seuraavalle ja samalla mielenkiinto metsään kasvaa. Ja ymmärrys, ettei kaikki olekaan syntynyt pelkästään sattumalta vaan työllä ja vaivalla.

kuva: Hannu AhonenKesä tahtoo mennä omasta edestään. Jos on hellettä, ei jaksa ja sateella ei viitsi lähteä metsään töihin. Muuta metsän elämää voi kyllä seurata. Rannan suuri haapa sai asukkaat, kun käpytikka teki siihen pesäkolonsa. Myös puron haapaan on ilmestynyt asukas. Liito-orava. Mistä se on osannut tulla tänne? Olin nostanut sille pönttöjäkin, mutta aivan toiselle puolelle tilaa. Jonkinlainen aavistus oravasta minulla on kuitenkin ollut jo monta vuotta. Kun rajasin lähelle leimikkoa muutama vuosi sitten, jätin metsän reunaan viisi suurta kuusta. Ajattelin, että jos ei muuta, niin liito-orava voi levähtää näissä kulkiessaan metsiköstä toiseen.

kuva: Juha Saltevo Elokuussa kantarellit ja tatit alkavat nousta. Taimikkotyöt saavat siirtyä edelleen. Onneksi sain hakatuksi ne polttopuut juhannuksen jälkeen. Hirvikärpäset tuntuvat myös viihtyvän metsässä hyvin. Koska hirvikärpäsiä ei voi torjua, niitä on opittava sietämään. Kun sieni- ja marjakausi on suppilovahveroita lukuun ottamatta ohi, voi ryhtyä sahatöihin. Kyllä huomaa, etten ole tehnyt raivaussahatöitä pariin vuoteen. Sahan teroittamisesta ei aluksi tule mitään ja kiinnitän kaiken lisäksi terän väärin. Vähitellen pääsen rytmistä kiinni ja työ luistaa. Yöpakkaset ovat hävittäneet hirvikärpäset ja ilma on kirkas. Mainio työilma. Työmaa loppuu jopa liian aikaisin.

Loppusyksystä voi taas katsella ympärilleen ja seurata metsää. Tänä syksynä en tee leimikkoa. Silti kulkiessani mietin senkin paikan jo valmiiksi. Suppilovahverot on kerätty ja maa on kuurassa. Päivä alkaa olla lyhyt, kun ennen neljää on jo hämärää. Rajut syysmyrskyt kiertävät palstan tänä vuonna. Vain muutama pienehkö puu on kaatunut. Ensi kesän polttopuusavotta on valmiina odottamassa.

Eero Väisänen - Joulukuusen hakuJoulu on jo lähellä ja lunta on paljon. Koko perhe on hakemassa joulukuusia. Muistan sen keväisen kuusen ja kelpaa se muillekin. Pakkanen nipistelee varpaita ja sormia. Metsästä ei kuulu ääniä, joten alamme puhua lähes kuiskaamalla. Ei ole kiire mihinkään. Kun kuuset ovat auton katolla, juomme kuumaa kaakaota ja syömme pipareita.

Aatonaattona teen vielä pienen kävelylenkin paksussa lumessa. Kaadan muutaman haavan jäniksille jouluiloksi. Kaikki on paikoillaan ja palaan hämärässä autolle. Tuomas on jo tuonut joulun. Nuuttiin on vielä pitkä aika. Sen jälkeen voi taas ryhtyä miettimään kuittien keräämistä.





Kuvat ylhäältä alas:
Juha Saltevo: Metsämaisema · Juha Saltevo: Hiihtäjät ihailevat talvista metsämaisemaa · Juha Saltevo: Hirvi · Juha Saltevo: Metsän istutus · Hannu Ahonen· Juha Saltevo: Raivaussahaus, Kivijärvi · Eero Väisänen: Joulukuusen haku



block
block
< Elämää metsästä -pääsivu