FT dosentti Pirjo Korkiakangas:
MIELIKUVIA KESKISUOMALAISUUDESTA

Vaaruvuori, Korospohjan lahti. Kuva Juha Saltevo.

Mitä on keskisuomalaisuus? -kysely

Keski-Suomi alueena ja maisemana

Mielikuvien keskisuomalaiset

Lääni ja keskisuomalaisuus

Lähdeaineisto ja kirjallisuus


Mitä on keskisuomalaisuus? -kysely

Keski-Suomen Muistiarkistoon on koottu kyselynä sekä opiskelijoiden harjoitustöinä niin keskisuomalaisina itseään pitävien kuin ei-keskisuomalaisiksi identifioituvien käsityksiä ja ajatuksia Keski-Suomesta, keskisuomalaisuudesta ja paikallisuudesta. Kysely Mitä on keskisuomalaisuus? Paikallisuus? lähetettiin arkiston aiempiin kyselyihin vastanneille keväällä 2001. Vastauskirjoituksia tuli 17, enimmäkseen varsin monipuolisia ja perusteellisia, monet olivat liittäneet kirjoituksiinsa myös piirroksia ja valokuvia. Vuoden 2001 syksyllä 28 etnologian opiskelijaa haastatteli perusopintojen metodiharjoituksenaan edellä mainituista aiheista eri-ikäisiä Jyväskylässä asuvia henkilöitä. Artikkelini keskisuomalaisuudesta perustuu molemmille keruuaineistoille.


Keski-Suomi alueena ja maisemana

Millaisena maakunnallisena kulttuuri- ja vaikutusalueena Keski-Suomi on nähty eri aikoina? Yleinen lienee käsitys, että Keski-Suomi ei voi ylpeillä historiallisella menneisyydellä tai kilpailla siitä vanhojen maakuntiemme kanssa, onhan Keski-Suomi tunnustettuna ja tunnistettavana maakuntana varsin nuori moniin muihin maakuntiimme verrattuna. Toisaalta Keski-Suomi koetaan eräänlaisena maakunnallisten ja "heimokulttuurien" risteys- ja sekoituspaikkana, jolla ei ole yhtä selkeästi hahmottuvia ominaispiirteitä kuin monilla muilla maakunnillamme. Sama moni-ilmeisyys näkyy yhdistyvän myös mielikuviin Keski-Suomesta alueena, joka tavallaan pienoiskoossa luonnehtii koko Suomea aivan pohjoisinta osaa lukuun ottamatta:

Kuvailisin Keski-Suomea maisemallisesti pienois-Suomeksi. Kuhmoisten (Joutsan) seutu muistuttaa Karjalaa: järviä, mäkiä (kuhmuja!), Karstulan länsi-osat jo Pohjanmaata, Pihtiputaan seudut jo turvesoineen Perä-Pohjolaa. (Aivan Lappi puuttuu!) (K/nainen s.1958.)


Toisaalta Keski-Suomi koetaan maisemallisesti myös omanlaisenaan, keskisuomalaiseen luontoon kuuluvat olennaisesti kumpuilevat maastot, karun ja vehmaan maiseman vaihtelut ja ennen kaikkea järvet ja vesistöt.

Keski-Suomea ajatellessani mieleen nousee erilaisia luonnon tai ympäristön kuvia. Lapsuuteni maisemiin nähden Keski-Suomen maisemat ovat pääpiirteissään samanlaiset, vaikkakin luonto on Pohjois-Savossa hiukan karumpaa. Täällä on paikoin varsin vehmasta ja kumpuilevat pellot kielivät (menneestä?) vauraudesta, paikoin luonto on karua, kivistä ja villiä, koskemattoman näköistä. Luonto ja ympäristö on täällä vaihtelevaa, sitä ei voi luonnehtia muutamalla sanalla. Keskeistä täällä kuitenkin on mielestäni maiseman mäkisyys ja rantamaisema. (K/nainen s. 1955.)

Edellä olevissa kirjoituksissa toistuvat itse asiassa samantapaiset luontoa ja maisemaa luonnehtivat piirteet, joilla Schildtkin aikoinaan Keski-Suomea kuvaili. "Perinteinen" keskisuomalainen maisema mäkineen ja vaihtelevine maastoineen on yksi osa Suomi-kuvaa, jota vastaajien mukaan voisi esitellä ulkomaalaisille:

No ehkä luonnos mä huomasin itte ensi, että täällä on aika paljo mäkiä, että kai mä parit ylämäet pistäsin polkeen. Ja muutenki, järviä ja mäkiä tää on aika paljo, että aika vaihtelevaa maastoo, verrattuna johonki Pohjanmaahan, mitä ny siäki on aika paljo käyny. Ehkä vähän kiertäsin, näyttäsin paikkoja. Kylläkai ne kaupungilla olis ihan niinku kotonansa aika lailla. Kuitenki ku ulkomaalaisii tää pyörii. (H/mies s.1980, Satakunta.)


Mielikuvien keskisuomalaiset

Wolmar Schildtin kuvauksessa keskisuomalainen "heimo" kuvataan "Suomen heimokuntien" yhteensulautumaksi. Aivan samoin kuin keskisuomalainen luonto mieltyy eräänlaiseksi "pienois-Suomeksi" myös keskisuomalaisen ihmisen oletetaan saaneen osansa eri heimojen luonteenpiirteistä. Tämä mielikuva näyttää olevan vallitseva edelleenkin, myös itse keskisuomalaistenkin parissa. Tavallaan Keski-Suomessa elää keskivertosuomalaisia, mutta toisaalta vaikka Savolainen Talvi-voatteissaan  1828.  Kuva Helmi -tietokanta.keskisuomalaista luonnetta tai persoonallisuutta ei voi "stereotypisoida" yhtä selvästi kuin esimerkiksi pohjalaista tai savolaista, keskisuomalaisuuden ydin on juuri lokeroimattomuus. Toisaalta joidenkin vastaajien ja haastateltujen mielestä ei ole kovin helppoa muodostaa itselleen mielikuvaa keskisuomalaisuudesta sen vuoksi, että se erilaisista kulttuurisista ja mentaalisista piirteistä yhdistyneenä ei muualta tulleelle hahmotu tarpeeksi selkeänä.

En ole pohtinut keskisuomalaisuutta mitenkään tietoisesti, mutta jos oikein tarkasti ajattelen, niin taidanpa pitää keskisuomalaisia jollain tapaa keskivertosuomalaisina. Ehkä se johtuu siitä, että täällä kohtaa paljon muualta tulleita: on karjalaisia, hämäläisiä, savolaisia ja pohjalaisia... Tavat ja murteet ovat sekoittuneet ja tilalle on muodostunut yleissuomalaisuus. (K/nainen s. 1955.)

- keskisuomalaisuus käsitteenä saattaa olla sellanen, hieman niinku, ei oo nii rajatunu ku esimerkiks just vaikka Savossa joku kuopiolaisuus tai vaikka Länsi-Suomessa turkulaisuus nii just se, että kun tänne on tullu nii paljon ihmisiä eri puolilta niin on sitten tapahtunu sellasta sekottumista, mut siinä on sitten ne, oikeastaan siinähän se sitten se keskisuomalaisuuden ydin onkin, että se ei oo niin selkeetä. (H/nainen s. 1979, Keski-Suomi.)

-- no sellanen vaikutelma on, että tää on vähän niinku jotenkin ehkä minä en oo päässyt sisälle tähän keskisuomalaisuuteen tai Keski-Suomeen [Jyväskylässä asunut reilut viisi vuotta], mutta tuntuu, että se on vähän tämmönen niinku pliisu tai sillä tavalla, että ei oo kauheen voimakas tämä jotenki tämä alueellisuus. Se voi tietysti johtua siitä, että täällä on paljon ihmisiä eri puolilta Suomea koulujuttujen takia. (H/mies s. 1975, Savo.)

Samalla tavoin kuin keskisuomalainen ihminen on ikään kuin kooste maamme eri "heimojen" ominaispiirteistä, myös Keski-Suomen murteet ovat saaneet vaikutteita naapurialueiden murteista. Keski-Suomen murteet kuuluvat lähinnä läntisiin savolaismurteisiin, kuitenkin esimerkiksi eteläisessä Keski-Suomessa on havaittavissa hämäläisvaikutusta. Keski-Suomen murteiden vaihtelu liittyy alueen asutushistoriaan: kantaväestöä tuli Hämeestä ja 1500-luvulta lähtien myös runsas savolaisasutus on jättänyt jälkensä Keski-Suomen murteisiin. Lopputuloksena oli eräänlainen murteiden sekoitus, joka sellaisenaan kertoo myös eri väestöryhmien sijoittumisesta maakunnan sisällä. Keski-Suomen alueen murteista Keuruun seudulla puhuttu vaikuttaa ulkopuolisista lähes puhtaalta kirjakieleltä. Suomen kielen tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että Keuruun seudun murteesta - vaikka sekin on omaleimainen ja poikkeaa selvästi yleiskielestä - puuttuvat jyrkimmät erityispiirteet. (Leskinen 6.3.2001.)

Muutin pohjoissavolaisesta kirkonkylästä Jyväskylään opiskelemaan 1970-luvun puolivälissä. Ensimmäinen asia, jonka keskisuomalaisista panin merkille, oli puhekielen kapeus: savolaosesta näkökulmasta keskisuomalainen murre on lähes kirjakieltä. Olen pyrkinyt säilyttämään oman murteeni, vaikka se on täällä asuessani kaventunut. (K/nainen s. 1955.)

Toisaalta myös keskisuomalaisen puheenparren leppoisa ärsyttämättömyys kiinnittää ulkopuolelta muuttaneiden huomiota:

Entäs keskisuomalainen murre, se mukavuudessaan tarttui: "Kaikilla sitä on ruokaa ja rahhoa, mut harvalla on näin komiata mahhoa." (K/nainen s. 1954; Keski-Suomessa vuodesta 1973.)

Keski-Suomen alueellinen ja asutuksellinen monipuolisuus on ainakin seuraavan kirjoittajan mielestä muokannut keskisuomalaista ihmistä suvaitsevaiseksi myös erilaisuutta kohtaan, samoin keskisuomalainen hänen mukaansa on hienotunteinen ja vaatimatonkin, ehkä myös hieman varautunut:

Keskisuomalaisuus on taas mielestäni mitä suurinta suvaitsevaisuutta. Keskisuomalainen ihminen ei pöyhistele juurillaan, murteillaan tms. Hän hyväksyy muut (ehkä mielessään kummastellen). Hän on hienotunteinen, ei utele, ei kapsahda ventovieraan kaulaan; mutta on kiinnostunut muiden tekemisistä ja asioista (ei siis pohjalaisen pidättyvä). Hän välttelee erilaisuuden esiintuomista, ei kaivele erilaisuutta, muttei myöskään innosta sen esiintuomista. --
Keskisuomalaiset ovat kaiketi maantieteellisen sijaintinsa vuoksi olleet eräänlaisena läpikulkupaikkana niin Itä-Länsi-Suomen kuin Etelä-Pohjois-Suomenkin välillä. Kaikista kulkijoista on jäänyt jotain, murretta, tapoja, ruokia..." (K/nainen 1958, Keski-Suomi; asunut myös ulkomailla.)


Vastaajien ja haastateltujen kertomuksista voi havaita, että keskisuomalainen ihminen ja keskisuomalainen luonto mieltyvät eräänlaiseksi symbioosiksi: luonto on muokannut asukkaidensa persoonaa, tapoja ja käyttäytymistä. Ajatus on itse asiassa varsin topeliaaninen, sillä Topeliukselle Suomi, eli isänmaamme muodostui maasta ja kansasta: luonto ja kansa kuuluivat yhteen ja pohjoinen elinympäristö muokkasi myös asukkaansa ikään kuin näköisikseen (ks. Tiitta 2002, 7). Vaikka käyttämäni aineistot käsittelevät vain keskisuomalaisuutta, oletan kuitenkin että samankaltainen ajatus luonnon ja ihmisen läheisestä suhteesta saattaisi liittyä vastaajien ja haastateltavien mielikuviin maamme muistakin alueista ja niiden asukkaista.

Keski-Suomen museon kuva-arkisto

Savon, Hämeen ja Keski-Suomen maisemat järvineen ja mäkineen ovat kyllä aihtelevuudessa voittaneet Pohjanmaan lakeuden. Järveä ja uimarantaa riittää kaupunkilaisillekin. Minun asunnostani on vain lyhyt matka järven rantaan, ja siitä olen ollut onnellinen. Luulen, että kotimaisema ennen pitkää muokkaa ihmisen luonteen: täällä ollaan ehkä suvaitsevaisempia eikä helposti pistetä nokkaa toisen asioihin. (K/nainen s. 1944 Etelä-Pohjanmaalla.)

Nuori keskisuomalainen mies kuvaa keskisuomalaista luonnetta lähes samoin kuin Topelius aikoinaan; jäyhyys ja "hötkyilemättömyys" ovat pohjimmiltaan positiivisiksi luontuvia piirteitä, joskin nykyaikaan luontuisi "räväkämpikin" elämänmeno:

No tavallaan se on semmonen hötkyilemätön perusluonne." -- "Huonoa vois olla ehkä se että täällä on aika harvaanasuttua seutua... ...mutta tavallaan se on sitten tämmönen hyvässä ja pahassa tää tämmönen hitaus, vähä tämmönen jäyhyys. ... Ei olla kovia puhumaan. Toisaalta hyvä, se on rauhallista mutta... sitten taas joskus sitä kaipais vähän semmosta räväkämpää. (H/mies s. 1975, Keski-Suomi.)

Jos keskisuomalainen itse kaipaa elämäänsä ja toimintaansa lisää vauhdikkuutta, syntyperäisestä pohjalaisesta taas keskisuomalaiset ovat varsin toimeliaita, joskus tasaiseen elämiseen tottuneesta liiankin "hätäisiä". Karjalaissyntyisestä asia sen sijaan on päinvastoin:

Keskisuomalaista ihmistä pidän aikaansaavana ja nopeasti toimeen ryhtyvänä, välillä liiankin hätäisenä, jos joutuu jotakin odottelemaan. Täällä Keski-Suomessa olen usein tuntenut itseni häiritsevän "tasaiseksi" ja jäyhäksi "pohjalaaseksi", johon vielä tarttui hämäläinen hitauskin edellisestä asuinpaikastani." (K/nainen s. 1944 Etelä-Pohjanmaalla.)

Tunnen tätä nykyä olevani keskisuomalainen. Pidän keskisuomalaisista ihmisistä. Kaupoissa ollaan kohteliaita. keskisuomalaiset puhuvat hyvää suomea, kuuntelevat ja ovat ahkeria - ehkä karjalaiselle hiukan hidassyttyisiä. (K/nainen s. 1934.)

Hämäläinen talvivoatteissaan 1828. Helmi -tietokanta.Hämäläisyys, myös alueellisesti määräytyvänä, tuntuu vaikuttavan joidenkin iäkkäämpien Keski-Suomen ja Hämeen rajamailla asuvien käsityksiin omasta keskisuomalaisuudestaan. Seuraavat naiskirjoittajat ovat molemmat syntyneet ja asuneet jatkuvasti samassa, aiemmin Hämeen, sittemmin Keski-Suomen lääniin kuuluneessa kunnassa. Ensimmäisen esimerkin kirjoittajan identiteetti on niin vahvasti kiinni "syntyperäisessä" hämäläisyydessä, että läänien rajojen muutokset eivät ole sitä pystyneet horjuttamaan. Sen sijaan jälkimmäinen kertoja hyväksyy samanlaisesta syntyperästään huolimatta itsensä keskisuomalaiseksi; hänen kuvauksensa onkin osuva summaus edellä esitellyistä Keski-Suomea ja keskisuomalaisuutta koskevista mielikuvista ja ajatuksista.

Olen niin vanhanaikainen ja piintynyt kaikkeen entiseen, että en taho millään sopeutua uuteen. Siksi en ole ensinkään ehtinyt sopeutua kuuluvaksi Keskisuomalaiseksi, kun olen lapsuuteni ollut Hämeenlääniin kuuluva. Hämäläiset, kun ovat tiettyjä hitauvestaan, että olen vasta alkanut sopeutua Keskisuomalaiseksi, kun jo taas muutettiin ja suurennettiin lääniä, eikä vielä tiijä mihinkä laittavat kuulumaan, jos vanhaksi elää? (K/nainen s. 1921.)


Minä, jo seitsenkymppinen, olen syntynyt Hämeenläänissä, tehnyt työni, yli neljäkymmentä vuotta, Keski-Suomen läänissä ja eläkeaika taitaa mennä Länsi-Suomen läänissä. Vaikka läänejä elämässäni onkin näin monta, olen koko ajan asunut samassa kunnassa, Jämsässä. Muuttuminen Keski-Suomen lääniin vaikutti suuremmalta kuin läänin loppuminen. En tunne olevani länsisuomalainen, olen edelleen keskisuomalainen. Jos en olisi (= voisi olla) keskisuomalainen, olisin sitten hämäläinen. Hidas hämäläinen on ihan hyvä ajatus, keskisuomalaisella ei ole samanlaista vanhaa ilmaisua. --
Uskon, että keskisuomalaisena oleminen on minulle koko ajan ollut pysyvä olotila. Mielestäni täältä ei ole pitkä matka mihinkään tärkeään paikkaan, olemme keskellä Suomea. Se tuntuu turvalliselta, ei olla liian lähellä rajoja ja rantoja ja suuria kaupunkeja. Täällä on myös kävelymatkan päässä rauhallisia metsiä ja järviä, luonto on lähellä. Jos kuulen sanan Keski-Suomi tai näen sen lehden sivulla, niin aina se herättää mielenkiintoa. -- Keskisuomalaisena on hyvä olla, tunnen kuuluvani siihen lujasti." (K/nainen s. 1931.)



Lääni ja keskisuomalaisuus

Keski-Suomen lääniä uhannut ja sittemmin 1997 toteutunut lakkauttaminen ja liittäminen osaksi ilmeetöntä ja suurta Länsi-Suomen lääniä, aiheutti luonnollisesti vastareaktioina muun muassa kymmeniä lehtikirjoituksia läänin säilyttämisen puolesta. Monenlaisia uhkakuvia koettiin olevan näkyvissä etenkin alueellisen identiteetin säilymisen kannalta. Myös päätösvallan siirtyminen pääosin tulevaan läänin pääkaupunkiin, Turkuun, koettiin vieraana. "Läänin muodostamisen myötä Keski-Suomi ja keskisuomalaisuus syntyivät. Läänin menettämisen myötä niiden mureneminen alkaisi", totesi Keski-Suomen läänin toistaiseksi viimeinen maaherra Kalevi Kivistö (1997, 114) eräässä puheessaan 1995. Aikaa Länsi-Suomen läänin osana on vierähtänyt jo muutamia vuosia, ja ilmeisesti ajatukset ja uhkakuvatkin ovat jonkin verran ehtineet seestyä ja lientyä. Niin Keski-Suomen läänin syntyminen 1960 kuin sen poistuminenkin tuntuvat kuitenkin vaikuttaneen keskisuomalaisten elämään ehkä yllättävissäkin arkielämän asioissa. Tunteet ja ajatukset koetuista muutoksista heijastavat toisaalta yleisempiäkin, etenkin maaseutua koskevia kulttuurinmuutoksia.

Keski-Suomen läänin muodostaminen 60-luvulla on ollut iso asia keskisuomalaisille. Itse olin silloin vielä etelä-Suomessa, mutta muistan toki, kun säätiedotuksissa alettiin rämätellä muiden läänien ohella myös Keski-Suomen lääni.
Mieheni muistaa, kuinka autojen kilpiin tuli X. Hän oli veljensä [-] kanssa moottoripyörillä Riihimäellä käymässä. Siellä oli kovasti ihmetelty, mistä ihmeestä te oikein olette, kun moottoripyörän kilvessä oli X. Siihen nasevasanainen [-]: "Keski-Suomesta ollaan, eikä me reunoilla pysyttäisikään." --
Vähän aikaa meitä nimitettiin "välisuomalaisiksi". Nyt sitä kuulee muutaman radion juppijuontajan suusta ja onhan nuo Väli-Suomen sanomalehdet. Jäi mieleen erään naisen yleisönosastokirjoituksesta, miten tuntuu, kuin oltaisiin jossain välissä - aidan raossa. Käytännössä uudistus ei ole toistaiseksi vaikuttanut. --
Nyt minulla on haikea olo. Tunnen melkein seisovani keskisuomalaisuuden raunioilla. Maaseutu on muuttunut.-- Vai olenko minäkin sopeutumaton? Olen juuttunut aikaisemmille vuosikymmenille, kun keskisuomalaisuus oli sitä, että piipahdettiin ohikulkiessa juttelemaan: "päeveä tulin sanomaan". Nyt olisi oltava pöytä punaisena tarjottavasta ja ainakin suursiivous olisi tehtävä." (K/nainen s. 1954; vuodesta 1973 Keski-Suomessa.)


Läänien yhdistämisen myötä Keski-Suomea on etenkin medioissa alettu luonnehtia ja nimittää Väli-Suomeksi, mikä itse Keski-Suomessa on koettu niin aluetta kuin sen asukkaitakin vähätteleväksi. Välisuomalaisen mielletään olevan ikään kuin "aidan raossa" - tai olevan suorastaan ei missään, paikattomana ja paikallisidentiteettinsä menettäneenä. Toisaalta vaikka Keski-Suomen läänin lakkauttaminen ei kovin suuria muutoksia olisi elämään tuonutkaan, on identifioituminen ja itsensä määritteleminen liian suureksi koetun Länsi-Suomen läänin asukkaaksi, länsisuomalaiseksi, selvästi hämmentävää.

Läänien yhdistäminen minuun ei oikeastaa vaikuttanut mitään, eikä keski-Suomen läänin poistuminen. Kun ei ole mitään sellaisia asioita joita tarttis tavallisen ihmisen toimittaa läänin pääpaikassa. Ennen kun kotimaassa retkeilin ja kysyttiin mistä olen? silloin sanoin olevani Keskisuomesta, tarkemmin Jämsästä. Kai sanoisin nytkin samoin, jos sanoisin Länsi-Suomesta, se olisi liian laaja vastaus. Harmittaa tällainen läänien suurentaminen.Yhä vain puhutaan Keski-Suomesta. Läänit kun suurennettiin, niin säätiedotuksissa puhuttiin aluksi "Välisuomesta", joku kysyi, Mikä Välisuomi? eihän semmoista ole.
Säätiedotuksessa vaikuttaa läänien yhdistäminen. Kun sanotaan Itäsuomessa ja Länsisuomessa ja Jämsä on läänien rajassa, eikä tiijä kumpaanko silloin kuuluu, kun sajetta luvataan? Kun toiseen luvataan poutaa ja toiseen sajekuuroja. Mitähän säätä Jämsässä olisi silloin?
Ennen läänien suurentamista, kun sanottiin sajetta tulevan Keskisuomessa, niin en pitänyt, että se tarkoittaisi meijän Jämsää, Keskisuomi on meiltä kahtottuna Jyväskylän seutua ja sen tuollapuolen. Minä seurasin ennen ja nyt aina mitä Lahden suuntaan radio lupaa, mutta eihän sajepilvet lääninrajoja tiijä. (K/nainen s. 1921.)


Keski-Suomen maakunta ja sen myötä keskisuomalaisuus alkoivat hahmottua ja vakiintua osaksi Suomea ja suomalaisuutta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Seuraavan vuosisadan puolivälissä toteutunut oman läänin saaminen luonnollisesti jäsensi Keski-Suomen alueen hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, mutta kuten edellä olevat kertojat toteavat, ei läänin menettäminen kovin merkittävästi ole vaikuttanut alueen ihmisten elämään. Ilmeisesti maakunnallinen identiteetti - oli se sitten ikiaikaista hämäläisyyttä tai nuorempaa keskisuomalaisuutta - on kuitenkin läänien rajoja vahvempi ja vakaampi. Maakunnan nuoruudella on ollut etunsa: koska Keski-Suomella ei koeta olevan tiukkarajaisia, ehdotonta omaleimaisuutta ja identiteettiä määrittäviä piirteitä, keskisuomalaisuus ei erityispiirteistöllään ole "jyrännyt" muualta muuttaneita. Paremminkin keskisuomalaisuus itse on ollut vastaanottavana sulauttaen "perimäänsä" jotakin niin hämäläisiltä, savolaisilta, pohjalaisilta kuin satakuntalaisiltakin esivanhemmiltaan. Kulttuurisena ja sivistyksellisenä kokonaisuutena Keski-Suomi sijaitsee vanhojen maakunnallisten kulttuurimuotojen välissä, mistä johtuen myös keskisuomalainen kansankulttuuri on kerroksellista: sitä luonnehtivat ja kuvaavat toisiinsa sekoittuneina sekä itäisen että läntisen kansankulttuurin ja murteiden piirteet.

Jyväskylän kävelykatu. Kuva Jussi Jäppinen.

Myös mielikuvissa keskisuomalaisuus näyttää käyttämieni aineistojen perusteella eräänlaiselta suomalaisuuden eri piirteiden yhteen sulautumalta. Ylipäänsä käsitykset keskisuomalaisuudesta ja Keski-Suomesta ovat säilyneet varsin perinteisinä, nykyisin korostettu dynaamisuus sekä urbaaniin ja moderniin elämäntapaan yhdistetty nopeatempoisuus eivät ole horjuttaneet puolitoista vuosisataa sitten synnytettyjä määrittelyjä Keski-Suomesta ja keskisuomalaisuudesta.


LÄHDEAINEISTO JA KIRJALLISUUS:

Keski-Suomen Muistiarkisto, Jyväskylä.
K = Kysely Mitä on keskisuomalaisuus? Paikallisuus? 2001, kirjalliset vastaukset.
H = Jyväskylän yliopiston etnologian opiskelijoiden syksyllä 2001 kokoama haastatteluaineisto aiheista Mitä on keskisuomalaisuus? Paikallisuus?.

Jokipii, Mauno 1998. Keski-Suomen synty. Teoksessa Mauno Jokipii (toim.) Keski-Suomen historia 2. Keski-Suomi maakunta-ajatuksen synnystä itsenäisyyden aikaan. Jyväskylä: Keski-Suomen Maakuntaliitto, 11-62.

Kansan Lehti 1.2.1868. Jyväskylän yliopiston kirjasto, mikrofilmit: JKK 639.

Kaunismaa, Pekka 1997. Mitä on kollektiivinen identiteetti. Teoksessa Kalle Virtapohja (toim.) Puheenvuoroja identiteetistä. Johdatusta yhteisöllisyyden ymmärtämiseen. Jyväskylä: Atena, 37-54.

Kivistö, Kalevi 1997. Sanat vuosien saatteena. Jyväskylä: Atena.

Leskinen, Heikki 6.3.2001. Keski-Suomen murteet. [http://www.finnica.fi/suomi/keski-suomi/murteet/artikkelit/leskinen.htm] Suomalaisen kulttuurin tietokeskus ja toimintaverkko Finnica, suomalaisuuskeskus. Haettu 11.6.2002. Elektroninen dokumentti.

Tiitta, Allan 2002. Topeliaaninen Suomi. Hiidenkivi 3/2002, 6-9.

Tommila, Päiviö 1970. Keski-Suomen lehdistö. 1: 1864-1885. Jyväskylä: Keskisuomalainen.

Topelius Maamme kirja. 1985 [1899]. Kansanpainos Paavo Cajanderin suomennoksen pohjalla 1981 ilmestyneestä loistopainoksesta, toimittanut Vesa Mäkinen. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY.

Vilkuna, Irma 1968. Jyväskylässä vuosina 1868-1870 ilmestyneen Kansan Lehden etnologinen hakemisto. Teoksessa Keski-Suomi VIII, Keski-Suomen Museoyhdistyksen julkaisuja VIII. Jyväskylä, 227-249.



ARTIKKELI TULOSTUSMUODOSSA  (RTF)

ETUSIVULLE >>