Heikki Junnila:
KESKI-SUOMEN YHTEISKUNTA- JA ELINKEINORAKENNE 1800-LUVULLA JA 1900-LUVUN ALUSSA

Jyväskylä oli Keski-Suomen maatalous- ja maaseutuyhteiskunnan ainoa kaupunki 1800-luvulla, jolloin virkamiehet, papit ja opettajat muodostivat vähäisen osan väestöstä. Yli 90 prosenttia väestöstä, talolliset, torpparit, palkolliset ja muu tilaton väestö sai pääasiallisen toimentulonsa maataloudesta. Tilaton väestö koostui torppareista ja mäkitupalaisista sekä talollisten tiloissa asuvista itsellisistä, kesteistä ja loisista. Torppien ja tilattoman väestön kasvu muuttivat maaseutuyhteiskunnan luonnetta 1800-luvulla; maata vuokraavat torpparit edustivat tilattoman väestön vaurainta osaa. Vuokraviljelmien yleistyminen hillitsi itsellisten joukon kasvua 1800-luvulla. Vuonna 1860 Keski-Suomessa oli yli 4100 torppaa. Keuruulla, Jämsässä ja Viitasaarella oli 150-160 torppaa 100 itsenäistä tilaa kohti.

1860-luvun nälkävuosien jälkeinen Jyväskylä muuttui 4500 asukkaan ja käsityöläisten, virkamiesten sekä kauppiaiden ja heidän palkollistensa taajamasta teollisuustyöväen ja virkamiesten kaupungiksi; teolliset tuotteet syrjäyttivät käsityöläisten tekemät käyttöesineet. Teollisuus- ja rautatietyöväen ohella Jyväskylän kaupunkiin liitetty Mäki-Matin 500 asukkaan teollisuustaajama muutti maakuntakeskuksen sosiaalirakennetta ja murensi kaupunkiyhteisön 1920-luvulle mennessä. Virkamies- ja kauppiaskunnan kasvu ei riittänyt lisäämään heidän suhteellista osuuttaan kaupungin asukkaista.

Lähes 87 prosenttia keskisuomalaisista sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta 1910-luvulla. Yli 90 prosenttia maatalouspitäjien, Hankasalmen, Joutsan, Karstulan, Korpilahden, Laukaan, Multian, Pihtiputaan, Toivakan, Uuraisten ja Viitasaaren, väestöstä eli maa- ja metsätaloudesta. Puunjalostusteollisuus nosti maakunnan taloudelliseen nousuun. Maailmansotien välisenä aikana tehdasyhteisöt muuttivat Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan, Äänekosken, Korpilahden, Jämsän ja Säynätsalon elinkeinorakenteen; teollisuus- ja rakennustyöväki sekä sekatyömiehet korvasivat sosiaalirakennetilastoissa vuokraviljelijät, käsityöläiset ja maataloustyöväen. Vuonna 1920 30 prosenttia maakunnan palveluelinkeinojen, kaupan, liikenteen ja virkamiehistön, työpaikoista oli Jyväskylässä.

Vuosien 1918-1945 asutuslakien nojalla vuokraviljelijöille, siirtoväelle ja rintamamiehille luovutetut tilat lisäsivät Keski-Suomen pienviljelmävaltaisuutta 1950-luvulle saakka. Maatalouden 1960-luvun murroksen jälkeen pienten asutustilallisten viljelmät joko liitettiin suurtiloihin tai pellot paketoitiin; muuttoliike kaupunkien teollisuus- ja palveluammatteihin vähensi maatalousväestön osuutta maaseudulla. Palkollisia ei tarvittu perheviljelmillä, joita viljeltiin sivutoimisesti 1970-luvulta lähtien. Maataloudessa työskentelevien osuus maakunnan työvoimasta laski 14 prosenttiin vuoteen 1985 mennessä - yli puolet Luhangan ja Sumiaisten työväestöstä sai toimeentulonsa maataloudesta 1980-luvulla.

Keski-Suomen taajamien laajeneminen kertoo teollistumisesta, elinkeinoelämän monipuolistumisesta sekä palvelu- ja teollisuusammattien lisääntymisestä. 1950-luvun alussa maakunnan teollisuudessa työskenteli 25 ja palveluammateissa 19 prosenttia työvoimasta. Teolliset työpaikat sijoittuivat erityisesti Jyväskylän seudulle, Äänekoskelle, Suolahdelle, Jämsänkoskelle ja Säynätsaloon, joiden puunjalostus- ja metalliteollisuutta sähkö- ja elintarviketeollisuus täydensivät. 1980-luvun alussa maakunnassa oli 600 teollisuuden toimipaikkaa, joista yli puolet oli alle 5 työntekijän yrityksiä; 40 prosenttia työntekijöistä sai elantonsa puuta jalostavissa ja yli 30 prosenttia metallialan yrityksissä. Kaupunkeihin ja taajamiin keskittyneet palvelualat työllistivät 55 prosenttia työvoimasta.



ARTIKKELI TULOSTUSMUODOSSA  (RTF)

ETUSIVULLE >>