"R a n n a n k y l ä    s a a
n u k k u a    h o r n a n u n t a !"

"Rannankylälle saatiin puhelimet 1920- luvulla paikallisen puhelinyhtiön perustamisen myötä.

Asioiden hoito helpottui, yhteydenpito kyläläisten kesken parani ja voitiin soittaa aina Helsinkiin saakka. Muutenkin tiedon kulku kylällä kehittyi, sillä puhelimista kuuluivat läpi kaikkien puhelut kaikkien kanssa.

Tämä toikin muutamille uuden harrastuksen: Soittaessa puhelimet pirisivät joka talossa, mihin joukolla vastailtiin kunnes selvisi, kenelle puhelu on, jolloin osa vastaajista kolautteli luurinsa paikalleen - osa ei sitä malttanut tehdä.

Keskusta hoitava emäntä seurasi hyvin tarkkana tietävätkö kylän ihmiset asian oikein. Kuultuaan, ettei asia tullut ihan kohdalleen, hän korjasi virheet: "Ei asia niin ole vaan näin…"

Kauppaneuvos Hanna Parviainen omisti huvilan Vähässälahdessa, jonne myös oli puhelin. Kun hän soitteli tärkeitä liikeasioitaan, olivat Rannankyläläiset joukolla linjalla huutamassa haloota yhteen ääneen, minkä jaksoivat sillä kuuluvuus oli huono ja oli opittu huutamaan.

Linjatkin olivat usein epäkunnossa tai sitten keskuksenhoitaja oli muissa töissä. Ei vastannut keskus erään kerrankaan kauppaneuvoksen pyrkiessä eteenpäin, jolloin hän kiivastuneena julisti meidän haloon huutajien korvaan oman ratkaisunsa: "Minun puolestani koko Rannankylä saa nukkua ikuista hornanunta, minä vedän oman linjan kirkolle."

Näin myös tapahtui, mutta harmeja riitti jatkossakin. Linjat olivat usein yhdessä ja silloin rannankyläläiset huusivat haloota niin kuin ennenkin. Mutta puu kaatui tuulella kauppaneuvoksenkin linjalle - kun oli kaatuakseen."

Tekstikatkelma teoksesta: Viljo Turkkila: "Opiks ol". Vaasa OY, 1991.

.