Kaupunginteatterin henkilökunta muutti kulkueena uuteen teatteritaloon Vapaudenkadulle vuonna 1982. Kaupunginteatterin arkisto.


1970-1980-luvulla yhteiskunta alkoi panostaa kulttuuriin ja sivistykseen. Kulttuuria ryhdyttiin 1960-luvun lopulta lähtien demokratisoimaan ja suunnittelemaan länsieurooppalaisin esimerkein, mikä johti kulttuuritoimen hallinnolliseen uudistamiseen. Tässä yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos oli merkittävänä ja aloitteellisena vaikuttajana. Hanketta veti eteenpäin Keski-Suomen taidetoimikunta, jonka esimerkkiä noudattaen Jyväskylään, Karstulaan, Multialle ja Saarijärvelle perustettiin omat taidetoimikuntansa. Niiden kautta Jyväskylän Taideseura ja Keski-Suomen kirjailijat ry saivat äänensä kuuluviin. 1970-luvun kuluessa muutamiin kuntiin perustettiin vakinaiset kulttuurisihteerin virat ja kulttuurilautakunnat (Jyväskylän maalaiskunta ja Saarijärvi 1975, Jyväskylä ja Äänekoski 1977), 1980-luvulla kulttuurisihteereitä oli jo useimmissa keskisuomalaissa kunnissa, toisissa tosin yhdistelmäviroissa. Monin paikoin, etenkin Jyväskylässä, julkinen sektori tuli mukaan perinteisesti kannatusyhdistysten varassa toimineisiin yksikköihin, Jyväskylän työväenteatterista tuli kunnallinen kaupunginteatteri 1960, ja konservatorio laajeni 1983 kuntayhtymän ylläpitämäksi oppilaitokseksi. Kunnat ottivat yhä suuremman vastuun myös museoiden toiminnasta.

Uusia kansalaisopistoja syntyi edelleen, ja 1980-luvulla niissä opiskelleiden määrä ylitti 40.000 rajan. Kansalaisopistoissa ja työväenopistoissa yhteiskunnallisen opiskelun sijasta kielten harjoittelu sekä musiikki- ja kuvataidepiirit nousivat keskeisimpään asemaan joidenkin kansanopistojen ryhtyessä ammatilliseen opetukseen. Kirjastoautot lähtivät kiertämään kyliä ja vapauttivat voimavaroja kirjastotoimen kehittämiseen. Jo 1950-luvulla paikallisten keskuskirjastojen toimintaedellytykset olivat kohentuneet, kun kuntiin rakennettiin uusia kunnallistaloja. Kirjastoauton saapuminen maanteille merkitsi tosin sivukirjastoja lakkauttamista, mutta samalla kirjamäärien huikeaa kasvua ja vakinaisten kirjastonhoitajien virkojen perustamista.

Suunnitelmallinen kulttuuripolitiikka avasi mahdollisuuden yhä useammalle taiteilijalle, mitä osoittaa toisaalta uusien taiteilijaseurojen syntyminen Keuruulle 1966, Joutsaan 1983 ja Muurame 1985 sekä uusien taiteilijoiden astuminen kansalliseen ja jopa Alvar Aallon tavoin kansainväliseen eturiviin. Koulutuksen kehittymisen lisäksi läänintaiteilija- ja apurahajärjestelmät lisäsivät mahdollisuuksia päätyä päätoimisen taiteilijan uralle. Säveltaiteen edustajina on mainittava muiden muassa Ahti Karjalainen, Aatto Sonninen, Dimitri Hintze ja Pekka Kostiainen. Kuvataiteissa Kain Tapper oli uuden ajan tulkki, muita mainittavia ajan taiteilijoita ovat taidemaalari ja kuvanveistäjä Mikko Asunta, kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki, taidemaalarit Onni Kosonen, Kimmo Jylhä, Matti Waskilampi, Jaakko Valo, Erkki Santanen ja Juhani Petäjäniemi, muotoilija Markku Asunta, graafikot Frans Toikkanen, Vappu Heiska, Marjatta Nuoreva, Riitta Uusitalo, Jyrki Markkanen ja Kirsi Neuvonen. Elokuvan puolella keskisuomalaisia edustivat Pirjo Honkasalo ja Mikko Niskanen. Jälkimmäinen jopa tulkitsi elämänmenon muutosta, mikä oli ajan kirjallisuuden keskeisimpiä aiheita. Ville Repo Gummeruksen kirjallisena johtajana kokosi 1960-luvulla keskisuomalaisen piirin, johon kuuluivat muun muassa Ilmari Eskola, Leo Kalervo, Niilo Lauttamus, Keijo Siekkinen, Martti Pöyhönen, Marko Tapio, Irja Virtanen, Heikki Jylhä ja Kyösti Sorjonen, sittemmin tunnustettujen kirjailijoiden joukkoon ovat astuneet muun muassa Hannele Huovi, Johanna Jokipaltio, Pirjo Hassinen, Harri Tapper ja Timo Parvela.

Pianotaiteilija Dimitry Hintze vuonna 1970. Keski-Suomen museo