Vaikka 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Jyväskylässä ja laajemminkin Keski-Suomessa nähtiin runsaasti korkeatasoisia näytelmiä, kuultiin konsertteja, luettiin sanomalehtiä ja tutustuttiin Gallen-Kallelan tapaisiin kuuluisuuksiin, ei omaa korkeakulttuuria juuri syntynyt. Robert Kiljander lukeutui harvoihin täällä vaikuttaneisiin kirjailijoihin, sillä esimerkiksi kirjailija Minna Canth ja runoilija Juho Laine tekivät elämäntyönsä muualla, vaikka näistä sijoista kirjoittivatkin. Kenties merkittävimpään asemaan nousivat seminaarin musiikin lehtorit Hagfors ja Hannikainen laajoine tuotantoineen.

Hitaassa ja lähes olemattomassa kehityksessä oli paljolti kyse siitä, että etenkin maaseudun väestö pysyi jörönä ja uutuuksiin penseästi suhtautuvana, kirjallisuuden harrastus rajoittui uskonnollisiin teksteihin ja sanomalehtien lukemiseen - tosin 1900-luvun alussa runsaaseen sellaiseen, nousihan keskisuomalaisten lehtien (Keski-Suomi, Suomalainen, Sorretun Voima) levikki ensimmäisen maailmansodan syttyessä lähes 17.000 (12% keskisuomalaisista). Lehtiä luettiin hartaasti, ensin isäntä itse ja sitten joku ääneen muiden kuunnellessa. Vanhoilliset lukivat kernaasti kristillisiä arvoja puolustanutta Suomalaista, kiihkeämmät ja radikaalimmat Keski-Suomea, joka oli 1880-luvulla ajautunut nuorsuomalaisiin (Eero Erkko, Juhani ja Pekka Aho) ja kirkonvastaisiin käsiin, tai peräti sosialismia levittävää Sorretun Voimaa. Näillä oli paikallisia avustajia, kuten edeltäjilläänkin, ja siksi myös paikallisia tapahtumia koskevat tiedot levisivät koko maakuntaan.

Sivistystä pidettiin herravihaisen rahvaan keskuudessa vähintäänkin turhuutena - työväenluokan äänitorvessa eli Sorretun Voimassa jopa kirjoitettiin, että kansanopetus, kirjastot ja oppikoulut vain tukivat riistäjien asemaa. Vaan maltillisemmat ja rahvaan säätyläisinä pitämät ja valtiopäivillä säätyään edustaneet suurtalonpojat - kuten Saarijärven Paavo Myöhänen - tosin kansakoululaitosta ja suomen kielen asemaa tukivat, mutta samalla tuomitsivat tiukasti kaiken teatterin, musiikin ja vielä kirjallisuudenkin, jossa kristillisyys ei ollut pääasiana. Tästä huolimatta elinvoimaisimpia kansanjuhlat olivat Keuruun ohella juuri Saarijärvellä. Kulttuurin vastustamisessa nämä talonpojat liikkuivat paljolti samoilla linjoilla kuin pitäjiensä papit, jotka moittivat paikallisia kulttuuritapahtumia eli kansanjuhlia juoppouden ja synnillisyyden pesäpaikoiksi - kulttuuritarjontaa vetävämpiä niissä olivat erilaiset kilpailulliset huvit ja siksi niitä usein ampumajuhliksi nimitettiin. Vauraimmat talonpojat olivat astuneet säätyläisten muutettua kaupunkeihin paikallisten valistajien saappaisiin, mutta säilyttivät silti talonpoikaisuutensa, vasta kouluihin lähetetyt lapset toivat mukanaan muutoksen.

WPK:n ampumakilpailut vuonna 1927. Keski- Suomen museo