Petäjäveden kirkko. Kuva Hannu Vallas.Museolehtori Heli-Maija Voutilainen:
PETÄJÄVEDEN VANHA KIRKKO


Takamaan hirsikirkko osa koko maailman perintöä

Petäjäveden vanha kirkko pystytettiin vesankalaisen kirkonrakentaja Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla vuosina 1763-1765. Se sijaitsee Petäjäveden kunnan keskustan tuntumassa Lemettilän ja Puttolan talojen naapurissa, luonnonkauniilla kumpareella peltojen ja Solikkosalmen välissä. Aikojen kuluessa kirkon ympäristö on muuttunut paljon. Vanha ristikirkko jäi seudun väkimäärän kasvaessa auttamattomasti liian pieneksi. Se autioitui, kun uusi kirkko valmistui Kirkkolahden toiselle rannalle vuonna 1879. Viime sotien jälkeinen pika-asutus ulottui lähes kiinni kirkkotarhaan, ja 1960-luvulla linjattu uusi valtatie 23 Jyväskylästä Keuruulle rikkoi Solikkosalmen ja Solikkosaaren ylittäessään rauhallisen kirkko- ja viljelymaiseman. Kirkko kuitenkin kesti sitkeästi paikoillaan. Pitkällisten ponnistelujen tuloksena Petäjäveden vanhaa kirkkoa on kunnostettu ja sen ympäristölle on laadittu hoitosuunnitelma. Vuonna 1994 ainutlaatuinen ja hienosti alkuperäisen asunsa säilyttänyt hirsikirkko valittiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi.


Liian pitkä matka Jämsään

Pitkään jämsäläisten ja Hämeestä tulleiden talonpoikien eräalueena ollut kaukainen Kuivasmäki, nykyinen Petäjävesi, alkoi saada pysyvää asutusta 1500-luvun puolivälistä lähtien. Uudisasukkaita tuli sekä Savosta että Hämeestä. Heidän alueensa kuului vuonna 1442 Sysmästä erotettuun Jämsään, mikä tiesi näille takamaiden asukkaille pitkiä ja hankalia matkoja kirkolle. Pahaisia kärrypolkuja pitkin matkaa kertyi yli 50 kilometriä, ja vesitie oli koskinen ja kapea.

Maaliskuussa vuonna 1724 seudun 22 talonpoikaa ilmoitti piispankäräjillä saaneensa tarpeeksi vaivalloisista kirkkotaipaleista, varsinkin silloin kun oli vainajia kuljetettavana kirkkomaahan Jämsään. He kertoivat pystyttäneensä itselleen pienen kappelin Puttolaan. Vasta jälkikäteen, nelisen vuotta myöhemmin joulukuussa 1728 saatiin kappelille ja sitä ympäröivälle hautausmaalle kuningas Fredrik I siunaus. Kuninkaan kirjeellä Petäjävedestä oli tullut oma saarnahuonekunta. Jumalanpalveluksia oli joka neljäs sunnuntai, mikäli kelirikko ei estänyt papin matkantekoa.

Heikoista tarpeista tehty pieni saarnahuone rapistui reilussa 30 vuodessa huonoon kuntoon, ja 1760-luvun alkuun tultaessa seudun asukasmäärä oli kasvanut jo 700 henkeen. Petäjävedelle tarvittiin isompi kirkko.


Oma-aloitteiset seurakuntalaiset


Yksityiskohta Petäjäveden kirkosta. Kuva Jussi Jäppinen.Seurakuntalaisten kirkonrakennushanketta ryhtyi ajamaan Jämsän kirkkoherra Carl Östberg. Kuitenkin maaherroille ja tuomiokapituleille annetun Kuninkaallisen kirjeen mukaisesti vanhan kappelin kunto tuli tarkistaa sekä laatia uuden kirkon piirustukset ja kustannusarvio ennen kuin varoja uutta kirkkoa varten voitiin kolehdin keruulla saada. Kirkkoherra Östberg toimitti tarvittavat asiapaperit Porvoon tuomiokapitulille heinäkuussa 1761 lähetettäviksi edelleen Tukholmaan Kuninkaalliseen rakennusvirastoon, Yli-intendentinvirastoon.

Kirkosta aiottiin rakentaa 30 kyynärää leveä ja pitkä sekä 13 kyynärää korkea. Laukaan pitäjännikkari, vesankalainen Jaakko Klemetinpoika Leppänen, joka lähetetyissä asiakirjoissa mainittiin kirkonrakentajaksi, oli laatinut kustannusarvion. Sen mukaan kirkko tulisi maksamaan 2 636 taalaria 10 2/3 äyriä hopearahana. Ilmoitettujen rakennusaineiden - erimittaisten hirsien, piirujen, lankkujen, lautojen, kattopaanujen, naulojen, ikkunoiden, tervan ja raudan määrän - sekä mukaan liitetyn pohjapiirustuksen perusteella Petäjävedelle oli tarkoitus pystyttää hirsinen ristikirkko. Tuskin Petäjävedellä tiedettiin, että Leppäsen hahmotteleman kirkon malli oli lähtöisin Jean de la Valléen Tukholmaan vuonna 1656 suunnittelemasta Katariinan kirkosta. Esikuvat löytyivät lähempää, olihan ristikirkkoja Keski-Suomessakin. Muun muassa emäkirkko Jämsässä ja kappelikirkko Korpilahdella edustivat tätä jo sata vuotta muodissa ollutta kirkkotyyppiä.


Pieni kirkko - suuri ponnistus

Odotellessaan vastausta kolehtianomukseensa kuivasmäkeläiset ryhtyivät kirkonrakennuspuuhiin Leppäsen johdolla. Talolliset toivat puutavaran rakennuspaikalle. Kesän 1763 aikana, 35 päivässä, rakentajat latoivat kirkon perustukset, salvoivat hirsiseinät sekä paanuttivat kirkon jyrkän aumakaton. Sisätyöt, lattiaa lukuun ottamatta, siirtyivät varojen puutteessa myöhemmin tehtäviksi. Vaikka Petäjäveden kirkkoa ei täysin valmiiksi kesän 1763 aikana saatukaan, oli se mitä todennäköisimmin kirkon etelän puoleiseen oveen kaiverretun päivämäärän - 16 OCTOBER 1763 - perusteella lukittavassa kunnossa jo saman vuoden lokakuussa.

Petäjäveden kirkkoa. Kuvat Jussi Jäppinen.

Vuosien 1764-1765 aikana kirkko sai myös muun kiinteän, hyvin pelkistetyn sisustuksensa. Sisäkaton tynnyriholvaukset ja kahdeksankulmainen keskuskupoli valmistuivat kattoon maalattujen vuosilukujen perusteella vuonna 1764, mutta lyijypuitteiset lasi-ikkunat pystyttiin hankkimaan vasta seuraavana vuonna. Ne valmisti hämeenlinnalainen lasimestari Lars Åström, joka samoihin aikoihin oli korjaamassa Korpilahden kirkon ikkunoita.

Uskonpuhdistuksen jälkeen jumalanpalveluksen tärkeimmäksi osaksi oli tullut pitkä saarna, jota kirkkokansa Petäjävedelläkin kuunteli penkeissään, miehet kirkkosalin oikealla ja naiset vasemmalla puolella. Kolme lehteriä oli varattu palvelusväelle. Pohjoissakaraan, lehterin alle tehtiin sakasti. Kirkon koristeellisimmat osat olivat ilmeisesti Leppäsen itsensä veistämät alttari, kuoriaitaus ja saarnastuoli, jonka esikuvan enkeleineen ja Kristoforoksineen Leppänen oli nähnyt samoihin aikoihin kunnostamassaan Jämsän kirkossa.


Kirkkoa kaunistetaan

Kristoforos. Petäjäveden kirkko. Kuva Jussi Jäppinen.Jämsän kirkkoherra Samuel Heurlin vihki Petäjäveden kirkon 4.10.1778. Tuolloin Leppäsen veistämä saarnastuoli oli vielä maalaamattomana itäisen ja eteläisen ristisakaran kulmauksessa, ja alttaripäädyn ikkunasta näkyivät Solikkosaaren puut. Petäjävesi sai ensimmäisen oman kappalaisen, Alexander Inveniuksen, jo seuraavana vuonna. Hänen johdollaan vaatimatonta kirkkoa haluttiin pikimmiten kaunistaa, ja kesällä 1779 jämsäläinen maalari Tammelin urakoi saarnastuolin maalauksen. Saarnastuolista tuli vihertävä, enkeli- ja ihmishahmoista valkoiset. Punavärillä Tammelin korosti saarnastuolin leikkauskoristelua, apostolien ja Kristuksen pukuja sekä enkelien, kerubien ja serafien siipiä. Oman ilmeen Tammelin antoi myös saarnastuolia kannattelevalle Kristoforokselle, josta tuli maalarin käsittelyssä tummakulmainen, punaposkinen ja partasuinen. Kristuksen kantajan musta karvalakki näyttää valahtaneen otsalta takaraivolle.

Väkimäärän kasvaessa kirkko alkoi jo 1700- ja 1800-luvun vaihteessa käydä ahtaaksi. Lisätilaa saatiin, kun 1820-luvun alussa pohjoissakarassa sijainnut sakasti liitettiin kirkkosaliin ja uusi pulpettikattoinen sakasti rakennettiin alttaripäädyn jatkeeksi. Ongelmana oli kuitenkin alttarin yläpuolinen päätyikkuna. Se piti peittää aluksi pellavakankaalla, sillä varoja oikean alttaritaulun hankkimiseen ei vieläkään ollut koossa. Muita kirkkosalin ikkunoita suurennettiin.

Uusimman tutkimuksen mukaan saarnastuolinkin paikkaa muutettiin. Todennäköisesti 1830-luvun alussa, vanhan sakastin purkamisen jälkeen, se siirrettiin itä- ja pohjoissakaran kulmaan. Saarnastuolin vanhan paikan sai sitä huomattavasti vaatimattomampi lukkarintuoli, josta lukkari johti virrenveisuuta. Petäjäveden vanhan kirkon lukkarintuoli on vanhakantainen ja harvinainen jäänne, sillä monista Suomen kirkoista lukkarintuoli hävitettiin, kun kirkkoon hankittiin urut.

Vuonna 1843 saivat petäjävetisetkin viimein kirkkoonsa alttaritaulun. Vaasalaissyntyinen ammattimaalari Carl Fredrik Blom valitsi työnsä aiheeksi Ehtoollisen. Perimätiedon mukaan hän maalasi alttaritaulun Petäjävedellä Piesalan talossa. Lisäksi Blom maalasi kirkon sakastin oven yläpuolella olevat kaksi pientä öljyvärimaalausta, Mooseksen ja Martti Lutherin.

Petäjäveden kirkkoa. Kuva Jussi Jäppinen.


Tapuli ja kirkkotarha

Vuonna 1748 pystytetty kellotapuli, joka sijaitsi kirkkotarhan etelälaidalla, rannan tuntumassa havaittiin jo 1810-luvulla kovasti rapistuneeksi. Seuraavan vuosikymmenen alussa rakennus oli jo korjauskelvoton. Uuden tapulin rakentajaksi kutsuttiin Jaakko Klemetinpoika Leppäsen pojanpoika Eerik Leppänen.

Tapuli pystytettiin aivan ristikirkon viereen. Kolmikerroksinen, jyrkkäkattoinen rakennus yhdistettiin matalalla käytävällä kirkon länsisakaraan. Tapuli maalattiin vuonna 1827 tehdyn päätöksen mukaan muodikkaan moniväriseksi. Alin kerros siveltiin kirkon seinien tavoin punamullalla, mutta ylempänä olevan kellohuoneen seinät ja luukut sekä lanterniini ja kattolistat jäljittelivät väreillään kivirakennusten tiili- ja kalkkikivipintaa. Suomumainen paanukatto tervattiin.

Tapulin alakerta toimi läpikäytävänä kirkkoon. Sisään päästiin pariovien kautta kolmelta sivulta. Läpikäytävän kulmiin salvottiin komerot, joista yhdessä oli kellohuoneeseen johtavat jyrkät portaat, yksi oli varattu aseille, yksi ruumishuoneeksi ja yksi papin kymmenyksille. Tapulin alakerran vapaaksi jäänyt tila muistutti pientä ristikirkkoa, jonka kattoon Eerik Leppänen teki kehän muotoon asetelluista laudoista eräänlaisen valekupolin, siniseksi maalatun taivaan. Sen keskelle, pieneen syvennykseen hän kiinnitti punaisen nelisakaraisen puutähden. Kupolivaikutelmaa lisäsi tilan viistosti kohti nurkkia laskeva sisäkatto.

Petäjäveden kirkko.  Kuva Jussi Jäppinen.Kellohuoneen jykeviin telineisiin kiinnitettiin kaksi kelloa, joista vanhemman oli valanut kuuluisaan tukholmalaiseen valurisukuun kuulunut G.S. Meyer vuonna 1781. Pienempi kello on tikkakoskelaisen Martin Stenijn vuonna 1903 valama. Se valmistettiin todennäköisesti sulattamalla petäjävetisten vuonna 1745 Porvoosta hankkima kello.

Petäjäveden hautausmaahan haudattiin ensimmäinen vainaja jo syksyllä 1729. Uuden tapulin valmistumisen jälkeen, 1820-luvulta lähtien, kirkkotarhaa laajennettiin useaan otteeseen. Ajan ollen paikka ei kuitenkaan enää ollut paras mahdollinen - alkoi olla ahdasta, maata oli liian vähän hautojen päälle ja alue oli osittain kovin märkää soveltuakseen hautaamiseen. Hautausmaa säilyi käytössä kuitenkin lähes 200 vuotta, sillä vasta vuonna 1921 otettiin käyttöön uusi, Olkkolankankaan hautausmaa.


"Waimoväkien huivit repiävät"

Kappeliseurakuntalaiset pitivät kirkostaan hyvää huolta, mutta 1800-luvun puolivälin tienoilla se alkoi olla auttamattoman pieni. Vuonna 1858 käynnistyi varojen keruu uuden kirkon "pykäyskassaan". Lokakuussa 1861 jopa Suomettaressa kirkkoasia otettiin esille. Kirjeenvaihtaja kertoo, kuinka pieneksi jääneessä Petäjäveden kirkossa "eiwät napit kestä nutuissa ja että waimoväkien huivit repiäwät". Asukasluku lähenteli jo kolmea tuhatta, ja kirkon seinät pullistelivat.

Arkkitehti August Bomanin suunnittelema ja Jaakko Kuorikosken rakentama uusi kirkko valmistui Kirkkolahden toiselle puolelle vuonna 1879. Vanha kirkko jäi autioksi ja hiljalleen lahoamaan, kunnes Petäjäveden seurakunnan 200-vuotisjuhlien lähestyessä vuonna 1928 sitä päätettiin kunnostaa. Myöhemmin kirkon korjaamista ajoi etenkin professori Lars Pettersson, joka jo ennen viime sotia pyrki kiinnittämään huomion hiljalleen tuhoutuvaan kansallisaarteeseen. Nykyisin Museoviraston ohjauksessa kunnossa pidetty kirkko on kesäisin jälleen käytössä.


ARTIKKELI TULOSTUSMUODOSSA (RTF)

VERKKONÄYTTELY PETÄJÄVEDEN KIRKOSTA >>

TAKAISIN ARTIKKELILISTAAN >>


LÄHTEET

Painamattomat

Hanka, Heikki. Haastattelu 23.3.2001.

Hyvönen, Heikki. Petäjävesi. Uusi ja vanha kirkko. Inventointikertomus v:lta 1978. Historian toimisto. Museovirasto. Moniste. 1981.

Niemelä, Yrjö. Petäjäveden vanhan kirkon esittely. Ääninauha. Petäjäveden kirkkoherranvirasto. Petäjävesi.

Pennanen, Pirjo. Petäjäveden hautausmaiden inventointi. Keski-Suomen museo. Moniste. 1992.

Petäjäveden vanhan kirkon rakennusinventointikortti. Keski-Suomen museo.


Painetut


von Bonsdorff, Bengt. Saarnastuolit. Kuvataide 1600- ja 1700-luvulla. Ars Suomen taide 2. Keuruu. 1988.

Cardberg, C. J. Leppänen, Jaakko Klemetinpoika. Kansallisbibliografia. Suomen historiallinen seura. www.kansallisbibliografia.fi.

Hanka, Heikki. Carl Fredrik Blom ja Korpilahden kirkon maalaukset. Taidehistoriallisia tutkimuksia 14. Juhlakirja joka omistetaan Kalevi Pöykölle hänen 60-vuotispäivänään 9. lokakuuta 1993. Toim. Jukka Ervamaa, Tellervo Helin ja Eeva-Maija Viljo. Tammisaari. 1993.

Hanka, Heikki. Kirkkomaalauksen traditio ja muutos 1720-1880. Carl Fredrik Blom murrosajan maalarina. Jyväskylä Studies in the Arts 54. Saarijärvi. 1997.

Heinonen, Jorma - Vuoristo, Osmo. Antiikkikirja. Helsinki. 1979.

Helin, Tellervo. Kirkkojen esineistö. Keuruun ja Pihlajaveden kirkot. Suomen kirkot 21. Toim. Marja-Terttu Knapas. Helsinki. 1998.

Helin, Tellervo. Keski-Suomen olemassaolevat vanhat puukirkot. Keski-Suomen historia 1. Keski-Suomen vanhin historia. Toim. Mauno Jokipii. Jyväskylä. 1999.

Hemgård, Gretel - Turtiainen, Jukka - Vienamo, Jarmo. Petäjäveden kirkonseutu. Kulttuurimaiseman kunnostusmalli. Selvitys 1/1993. Ympäristöministeriö, kaavoitus- ja rakennusosasto. Helsinki. 1993.

Jokipii, Mauno. Keski-Suomen kirkolliset olot keskiajasta kunnallishallintoon. Keski-Suomen historia 1. Keski-Suomen vanhin historia. Toim. Mauno Jokipii. Jyväskylä. 1999.

Joutsela, J. N. Petäjäveden seurakunta 1728-1928. Jyväskylä. 1928.
Keski-Suomen läänin kirkot. Raisio. 1986.

Knapas, Marja-Terttu. Petäjäveden vanhan kirkon korjaus. Arkkitehti 5/1981. Forssa. 1981.

Knapas, Marja-Terttu. Keuruun ja Pihlajaveden kirkot. Suomen kirkot 21.Helsinki. 1998.

Korhonen, Teppo. Heloitukset. Ars Suomen taide 2. Keuruu. 1988.

Korhonen, Teppo. Salvostyyppejä. Ars Suomen taide2. Keuruu. 1988.

Kuuliala, Wiljo-Kustaa. Kellot temppelin. Sortavala. 1943.

Kuusanmäki, Lauri. Kirkko ja seurakunta. Suur-Jämsän historia II. Hämeenlinna. 1962.

Kuusanmäki, Lauri. Pitäjän itsehallinto. Suur-Jämsän historia II. Hämeenlinna. 1962.

Lilius, Henrik. Kuvattujen kirkkojen rakennushistoriaa. Kauneimmat kirkkomme. Toim. Antero Sinisalo ja Henrik Lilius. Jyväskylä. 1962

Manninen, Ari T. Petäjäveden historia. Jyväskylä. 1994.

Pettersson, Lars. Petäjäveden vanhan kirkon puolesta. Keski-Suomea ja keskisuomalaisia II. Keskisuomalaisen Osakunnan 20-vuotisjulkaisu. Jyväskylä. 1951.

Pettersson, Lars. Saako Petäjäveden vanha kirkko rappeutua? Suomen Kuvalehti IV 1951. Keski-Suomen museo leikearkisto. Maaku1/197.

Pettersson, Lars. Petäjäveden vanha kirkko. Keski-Suomi 18. Keski-Suomen museon julkaisuja. Toim. Janne Vilkuna. Saarijärvi. 1986.

Pettersson, Lars. Puukirkkojen varhaisvaiheita. Ars Suomen taide 2. Keuruu. 1988.

Pettersson, Lars. Ristikirkot. Ars Suomen taide 3. Keuruu. 1989.

Pänkäläinen, Martti. Petäjävesi 1868-1968. Petäjäveden kotiseutukirja. Jyväskylä. 1968.

Riska, Tove. Kristoforos - pitkäikäinen pyhimys. Ars Suomen taide 2. Keuruu. 1988.

Santakari, Esa. Kansanrakentajien puukirkot. Keuruu. 1977.

Sinisalo, Antero. Suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin vaiheita. Kauneimmat kirkkomme. Toim. Antero Sinisalo ja Henrik Lilius. Jyväskylä. 1962.

Suomalainen puukirkko. Suomen rakennustaiteen museon julkaisu. Helsinki. 1989.

Suomen historian pikkujättiläinen. Toim. Seppo Zetterberg. Porvoo. 1987.

Valjakka, Sirkka. Petäjäveden vanha kirkko - rakennustaiteellisesti merkittävin puukirkkomme on nopeasti saatava pelastetuksi rappiolta ja tuholta. Keskisuomalainen 28. IV 1951. Keski-Suomen museon leikearkisto Maaku1/198.


ARTIKKELI TULOSTUSMUODOSSA (RTF)

VERKKONÄYTTELY PETÄJÄVEDEN KIRKOSTA >>

TAKAISIN ARTIKKELILISTAAN >>

ETUSIVULLE >>