
Metsästys ja keräily
Eräkauden aikana suomalaiset elivät metsän riistalla ja kalalla, mutta väkiluvun kasvaessa tällainen elämänmuoto kävi mahdottomaksi. Ihmisiä alkoi olla liikaa pinta-alaan nähden, ja luonto ei pystynyt tuottamaan perinteistä ravintoa riittävästi. Tähän tuli ratkaisuksi maatalous, jonka turvin perinteistä eräkauden ravintoa alettiin ensin täydentää, ja aikaa myöten täydennys muuttui ravinnon pääsisällöksi.

|

Kauppaan siirtyminen
Jo kivikaudella Keski-Suomessa eläneet ihmiset kävivät jonkinasteista kauppaa, mistä todistuksena ovat esimerkiksi Äänisen vihreästä liuskeesta valmistetut kiviesineet ja meripihkalöydökset. Kaupankäynti oli kuitenkin pientä, eikä maatalouden alkaminenkaan muuttanut tilannetta merkittävästi. Pronssi- ja rautakaudella metalleista tuli kuitenkin uusi hyödyke, jonka saamiseksi asukkaiden oli käytävä kauppaa teknisesti edistyneempien ihmisten kanssa. Suomalaiset hankkivat kalliita pronssiesineitä vaihtamalla niitä turkiksiin.
|