Kuvalähde: Keski-Suomen museon kuva-arkisto.
HANNIKAINEN, PEKKA JUHANI
(1854 - 1924)
Säveltäjä, seminaarin musiikin lehtori
 

Säveltäjä P. J. Hannikainen (1854 - 1924) toimi Jyväskylän seminaarin musiikin lehtorina. Innokas kuoromies ja mm. mieskuoro Sirkkojen perustaja (1899) ja ensimmäinen kuoronjohtaja. P. J. Hannikainen sävelsi toista sataa kuoro- ja koululaulua. Sävelsi mm. maakuntahenkisen Keski-Suomen laulun 1900-luvun alussa. Sävellys oli tarkoitettu kaikkien laulettavaksi maakuntalauluksi, siitä ei kuitenkaan tullut virallista maakuntalaulua. Perusti myös Jyväskylän amatööriorkesterin.

Amatööriorkesterin toimintaan osallistuivat myös P.J. Hannikaisen pojat, jotka olivat myös musiikillisesti lahjakkaita ja tunnettuja. Pojat muodostivat myös v. 1921 kamarimusiikkiyhtye Trio Hannikaisen, joka kävi säännöllisesti konsertoimassa poikien entisessä kotikaupungissa Jyväskylässä ja vaikutti näin pitkään kaupungin musiikkielämään. Veljessarjasta Ilmari Hannikainen oli pianotaiteilija, Arvo Hannikaisen instrumentti oli viulu ja Tauno Hannikainen toimi kapellimestarina.

Myös rouva Alli Hannikaisella (1867 - 1948) oli merkittävä rooli kaupungin musiikkielämässä: hän toimi pitkään Lyseon laulunopettajana ja perusti naiskuoron nimeltä Vaput.



k i r j o i t t a j a:
Finnican toimitus

k u v a l ä h d e:
Keski-Suomen museon kuva-arkisto