K U L T T U U R I N  K E S K I - S U O M I  - P O R T A A L I
A R T I K K E L I T







JANNE VILKUNA
Arkeologisen tutkimuksen päämenetelmiä

FT, professori
Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esihistoriallisia kohteita ovat irtaimet muinaisesineet, joita ovat esim. kivikirves tai muinaissuksi, ja kiinteät muinaisjäännökset, joita ovat esim. kivikautiset asuinpaikat ja kalliomaalaukset. Kiinteä muinaisjäännös saattaa sisältää kymmeniä tai jopa satoja irtaimia muinaisesi­neitä tai niiden kappaleita.

Koska esihistorialliselta ajalta olevat löydöt ovat ainoat todisteet yhteisistä esi-isistämme ja -äideistämme, löydöt on katsottu yhteiseksi kansallisomaisuudeksi ja ne on muinaismuistolain (Asetuskokoelma 295/1963) perusteella välittömästi löydettäessä rauhoitettuja.

Tietoa muinaisjäännöksistä tarvitaan sekä muinaismuistojen suojelua ja maankäytön suunnittelua että esihistoriallista tutkimusta varten. Inventointi tehdään yleensä kunnittain. Sen tekee arkeologi, joka selvittää ensiksi alueelta aiemmin löydetyt esineet ja muinaisjäännökset, jotka hän merkitsee kenttätöiden yhteydessä nykyisille kartoille, minkä lisäksi hän ottaa vastaan yleisön ilmoituksia ja etsii itse uusia kohteita. Keski-Suomen muinaisuutta selvitettäessä inventointeja teetettiin osana Keski-Suomen esihistoria –projektia. 

Kaivaukset 

Kivikautisten asuinpaikkojen kaivaukset 

Arkeologinenn kaivaus Putkilahdessa. Kuva: Keski-Suomen museo,  Janne Vilkuna 1985. Arkeologiset kaivaukset jaetaan karkeasti tieteellisiin kaivauksiin ja pelastuskaivauksiin. Tieteellisten kaivausten kohteet määritellään tutkimuksen lähtökohdista, mutta pelastuskaivaukset toteutetaan silloin, kun jokin rakennushanke tulee tuhoamaan muinaisjäännöksen. Kuvassa Museoviraston arkeologi Tuija Wallenius-Kokkosen johtama tietöiden aiheuttama pelastuskaivaus vuonna 1985 Korpilahden Peuhan kivikautisella asuinpaikalla. Löytöihin sisältyi mm. tyypillistä kampakeramiikkaa.
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen stipendiaattien kartuttamat kokoelmat osoitti­vat joka puolella Suomea olevan muinaisjäännöksiä. Ensimmäiset tieteelliset kaivaukset Keski-Suomessa suoritti vuonna 1894 muinaistieteellisen toimikunnan kansatieteellisen osaston intendentti Axel Olai Heikel kaivaessaan Hankasalmen Paanalan Salon kivikautista asuinpaikkaa. Kyseessä oli vasta toinen maassamme tehty kivikautisen asuinpaikan kaivaus. Seuraavat kaivaukset suoritti vuonna 1900 toimikunnan esihistoriallisen osaston intendentti Theodor Schvindt Pihtiputaalla tutkiessaan Rönnin Salonkankaalla, kirkonkylän Virtalan torpan mailla ja Muure- eli Muurasjärven Vuohtojärvellä kivikautisia asuinpaikkoja. Työtä jatkoi samoissa kohteissa vuonna 1902 toimikunnan amanuenssi Julius Ailio. 

Kun Julius Ailio julkaisi vuonna 1909 suurteoksensa Suomen kivikautisista löytöpaikoista,hän saattoi luetella niitä jo reilun kolmatta sataa. Niistä oli Keski-Suomesta 13, joista neljä oli asuinpaikkoja. Samana vuonna 1909 Ailio jatkoi Heikelin aloittamia kaivauksia Hankasalmen Salossa, ja vuonna 1912 oli vuorossa Jyväskylän maalaiskunnassa Päijänteen Porosaaressa olevan kiviröykkiön eli lapinraunion kaivaus. Hänen viimeiseksi kaivauksekseen Keski-Suomessa jäi kivikautisen Muuramen Muuramenkankaan asuinpaikan kaivaus vuonna 1930. Saarijärven Summasjärven merkittävä Voudinlahden kivikautista asuinpaikkaa tutki ensimmäisenä vuonna 1934 toimikunnan esihistoriallisen osaston johtaja Aarne Äyräpää.

Rautakautisten muinaisjäännösten kaivaukset

Muinaisveneitä Keuruulta. Kuvannut J.Vilkuna 1991. Keuruulainen maanviljelijä löysi vuonna 1930 uudispeltoa raivatessaan veneen osia. Paikalla on suoritettu useita kaivauksia. Löydöt käsittävät mm. suksia, ahkion  emäpuita, tuohisia säilytysastioita, sekä noin 8-metristen veneiden osia ja varusteita. Esineet ovat 1300-1500 luvulta jKr. Kuvassa venäläiset arkeologit Shumkin, Saksa ja Nasarenko ompelutekniikalla tehdyn veneen ääressä Keuruun Suojoella. Rautakautisten muinaisjäännösten kaivaukset aloitti Keski-Suomessa Pylkönmäellä Multpakanniemessä 700-luvulle jKr. ajoittuvassa kohteessa muinaistieteellisen toimikunnan konservaattori Hjalmar Appelgren-Kivalo vuonna 1914, ja samalla matkalla hän tutki myös Konginkankaan kirkonkylässä kauppias J. E. Savolaisen tontilta löydetyt kaksi ristiretkiaikaista hautaa. Appelgren-Kivalo oli vieraillut Keski-Suomessa jo vuonna 1907 tarkastaessaan ja vahvistaessaan Kuhmoisten Linnavuoren olevan muinaislinna. Samalla matkalla hän tarkasti Kuhmoisten Anttulan kylän Ala-Rantalasta tavattujen esineiden löytöpaikkaa, joka paljastui myöhäisrautakautiseksi ruumiskalmistoksi. Toimikunnan ylimääräinen amanuenssi Alfred Hackman kaivoi vuonna 1915 Jämsän Pälämäellä kansanopiston rakennustyömaalla havaittua rautakauden lopun kalmistoa, ja amanuenssi Aarne Europaeus (Äyräpää) tutki vuonna 1927 Viitasaaren Keihärinkosken Rantalan nuoremmalle roomalaiselle rautakaudelle ajoittuvaa hautaröykkiötä. Keuruun Suojoen suusta löydettyä esihistoriallisen ajan ja keskiajan vaihteeseen ajoittuvaa kohdetta kaivoi ensimmäisenä Sakari Pälsi vuonna 1932 ja 1935.


Ajoitusmenetelmiä

Esihistorialliset irtaimet muinaisesineet ja kiinteät muinaisjäännökset voidaan ajoittaa toistensa suhteen eli relatiivisesti niiden muodon perusteella tai ajan suhteen eli absoluuttisesti esineestä tehdyn eloperäistä ainetta ajoittavan radiohiilianalyysin tai puusta tehtävän, vuosilustoihin perustuvan, dendrokronologisen analyysin avulla tai mikäli kyseessä on pyyntiyhteisön ranta-asuinpaikka rannansiirtymisen perusteella. Keski-Suomen muinaisuutta selvitettäessä radiohiiliajoituksia teetätettiin osana Keski-Suomen esihistoria -projektia.

Esineiden muodon kehitykseen perustuva eli typologinen ajoitus väljenee kivikaudella usein siksi, että jotkin esinemallit ovat säilyneet käytössä jopa tuhansia vuosia.
Radiohiili- eli 14C-analyysi ajoittaa eloperäisestä aineksesta, kuten puusta, luusta, sarvesta jne. tehdyn esineen raaka-aineen kuolinhetken. Dendrokronologinen analyysi perustuu siihen, että puiden vuotuiset kasvuerot näkyvät vuosirenkaissa eli lustoissa. Kun puusta valmistetussa esineessä on lustoja, sen kasvuaika voidaan määritellä tutkijoiden valmistaman dendrokronologian avulla.

Koska jääkauden jälkeisen Suomen veden ja maan suhteet ovat muuttuneet suuresti ja koska pyyntiyhteisöt pystyttivät leirinsä vesien varsille, voidaan asuinpaikat ajoittaa toisaalta niiltä löytyvien esineiden (erityisesti keramiikan) ja toisaalta iältään tunnetun
muinaisen rannan perusteella.

Radiohiiliajoitus

W.F. Libbyn (1908-1980) kehittämän radiohiili- eli 14C-ajoitusmenetelmän ensimmäiset tulokset saatiin vuonna 1950. Libby sai sittemmin työstään Nobelin kemian palkinnon 1960. Menetelmää kehittivät myöhemmin muun muassa Hl. de Vries ja H.E. Suess. Vuonna 1977 kehitettiin uusi hiukkaskiih­dyttimen käyttöön perustuva menetelmä, joka on aiempaa nopeampi (15 min - 120 min), mutta ennen muuta siihen tarvittava näytemäärä on vain murto-osa (muutama milligramma) perinteisen menetelmän tarvitsemasta hiilimäärästä. Toisin sanoen näytteen otto ei tärvele pienintäkään esinettä.

Ajoitusmenetelmä perustuu siihen, että luonnossa esiin­tyy kolmea hiilen isotooppia: vakioisotoopit 12C ja 13C sekä kosminen säteilyn ansiosta atmosfäärissä radioaktiivinen isotooppi 14C eli radiohiili. Radiohiili palaa tavallisen hiilen tavoin hiilidioksidiksi ja joutuu siten ravintoketjuun yhdessä 12C ja 13C kanssa. Epävakaana 14C häviää vähitellen säteillen. Säteilyn puoliintumisaika on 5730 ± 40 vuotta (tosin siksi on mittauksissa sovittu Libbyn havaitsema 5568 ± 30 vuotta). Radiohiiliajoi­tus perustuu siihen, että kaikessa eloperäisessä, kuten esim. puussa, on vakiomäärä radiohiiltä, joka alkaa vähetä organismin kuollessa. Radiohiilimenetelmällä voidaan siis ajoittaa minkä tahansa eloperäisen aineen kuolinhetki - ei siis teko- tai käyttöhetkeä. Menetelmällä saadaan tulokseksi ns. radiohiilivuosia ennen nykyaikaa eli B.P. (engl. Before Present), joksi on sovittu menetelmän käyttöönottovuosi 1950. Koska säteilyn määrä on vaihdellut vuosittain, radiohiilivuodet poikkeavat ajoittain melkoisesti kalenterivuosista. Jopa vuosituhansia kasvavien Kalifornian mäntyjen vuosilustosarjoja (joiden iät tiedetään) ajoittamalla on saadun poikkeaman avulla voitu rakentaa muuntotaulukot, joilla radiohiilivuodet voidaan muuttaa (kalibroida) kalen­terivuosiksi, jotka ilmoitetaan vuosina eKr.(engl. B.C. eli Before Christ) tai jKr.. Ajoitustuloksissa mainittu ± vuosimäärä on ajoituksen tilastollinen virhemarginaali, jonka sisään ajoitus osuu 67 %:n todennäköisyydellä.

Menetelmän soveltaminen Suomessa 

C14-menetelmä ulottuu noin 50 000 vuoden päähän, mikä riittää hyvin Suomen
10 000-vuotisen esihistorian tutkimukseen. Keskiaikaan tai sitä nuorempaan aikaan ajoittuvia näytteitä ei juuri kannata ajoittaa 14C-menetelmällä, koska virhemarginaa­li kasvaa suhteessa liian suureksi.
Suomessa on kaksi radiohiililaboratoriota, Helsingin yliopiston ja Geologian tutkimuskeskuksen (Espoo), joissa ajoitetaan perinteisellä menetelmällä.
Lähin ajoituksia tekevä­ hiukkaskiihdytinlaboratorio toimii Upsalassa. 

Siitepölyanalyysi 

Geologit Mirjamii ja Kimmo Tolonen sekä Intendentti Janne Vilkuna ottavat järven pohjasta näytteitä siitepölyanalyysia varten Kuhmoisten Linnavuoren tutkimuksen yhteydessä. Kuvaaja Jussi-Pekka Taavitsainen 1985.Jonkin alueen kasvillisuutta ja sen muutoksia, kuten maanviljelyn alkua, voidaan tutkia siitepölyanalyysein. Analyysi perustuu siihen, että tuulipölytteisten kasvien siitepölyjä joutuu soiden tai pienten suojaisten vesien pinnalle, josta ne vajoavat pohjaan. Näin pohjavirroilta suojassa olleiden vesien pohjalle on kerrostunet vuosisatojen ja -tuhansien aikana (n. 0,5 mm/v) sedimenttikerros, jossa kunkin ajan siitepölyt osoittavat ajan kasvillisuuden. Siitepöly- näytteet otetaan näytekairoilla jään päältä ja analyysit suoritetaan laboratoriossa. Kun havaitaan mielenkiintoinen muutos kasvillisuudessa, kuten viljapölyjen varhaisin esiintyminen, löytökerros ajoitetaan radiohiilianalyysillä.

Keski-Suomen muinaisuutta selvitettäessä toteutettiin Keski-Suomen esihistoria -projektin osana myös erillinen maakunnallinen siitepölynanalyysiprojekti.

 Janne Vilkuna 14.1.2001

 

Tulosta artikkeli

Sivun alkuun

Takaisin