K U L T T U U R I N  K E S K I - S U O M I  - P O R T A A L I
A R T I K K E L I T







JANNE VILKUNA
Keski-Suomen esihistoria  -  10 000 vuotta asutusjatkumoa

FT, professori
Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto

Ensimmäiset, elantonsa kalastuksesta, metsästyksestä ja keräilystä hankkivat ihmiset, saapuivat jääkauden jälkeiseen Keski-Suomeen kivikaudella, vuoden 8400 eKr. tienoilla.

Pronssikaudella sisämaan yhteydet voimistuivat niin itään kuin länteen. Tärkein uutuus oli uusien elinkeinojen eli karjanhoidon ja kaskimaanviljelyn omaksuminen aiempien elinkeinojen rinnalle. Uudet elinkeinot muuttivat myös väestön elämänkatsomusta.

Pronssi- ja rautakaudella erämaan tuotteilla käyty kauppa oli tärkeä osa sisämaan pyyntiväestön aineellista elämää. Rautakauden puolivälissä kauppa vilkastui ja Hämeen rintamailta alkoi muuttaa erämaihin uudisasukkaita, erätalonpoikia,  Rautakauden lopulla ajan suurvaltojen, Ruotsin, Tanskan ja Novgorodin laajentumispyrkimykset toivat sodan Suomeen ja ristiretkien nimissä valloitettu Suomi liitettiin Ruotsiin.

1500-luvulla idästä tunkeutui Keski-Suomeen savolaisia kaskitalonpoikia, jotka hakkasivat suurkaskensa pyyntiväestön ja erätalonpoikien maille ja pyyntiväestön oli sopeuduttava uusiin elinkeinoihin. Vanhat säilyivät vielä vuosisatoja tärkeinä sivuelinkeinoina. Alueen väkiluku alkoi kasvaa maanviljelyn ja karjanhoidon myötä.
Nykyinen tutkimus osoittaa asutuksen jatkuneen Keski-Suomessa katkeamatta ensimmäisistä jääkauden jälkeisistä asukkaista aina näihin päiviin asti.

takaisin

Muuttuva muinainen ympäristö 

Veden peitossa ollut alue noin 8000-7000 eKr. Kuva: Keski-Suomen museo.Jääkauden jäämassojen valtavan painon - mannerjään paksuus oli jopa n. 3 km - poistuttua maa alkoi kohota, minkä vuoksi Suomen länsirannikko siirtyi, ja siirtyy yhä, kohti länttä. Maankohoaminen muutti myös sisämaan maan ja veden suhteita. Esimerkiksi Heinolasta Pihtiputaalle ulottui Muinais-Päijänteen suurjärvi, jonka vedet olivat korkeimmillaan vuoden 5100 eKr. aikoihin. Muinais-Päijänteen pinta oli Jyväskylän tienoilla jopa 24 metriä nykyistä Päijännettä korkeammalla. Suurjärvi laski vetensä luoteeseen, mutta maankohoamisen myötä laskusuunta muuttui etelään, jolloin syntyi Kymijoen lasku-uoma. Veden laskiessa syntyivät vähitellen Keski-Suomen nykyiset vesistöt. Muinaisten vesien rantamuodostumat eli muinaisrannat näkyvät yhä maastossa esim. Muuramenharjun rinteessä komeina terasseina.

Mannerjään vetäydyttyä Suomesta vuoden 8400 eKr. aikoihin, uusi maa oli paljasta tundraa, johon oli alkanut levittäytyä koivuvaltaisia metsiä. Lämpötilan kohotessa mänty yleistyi sisämaassa vuoden 8000 eKr. aikoihin ja metsät muuttuivat sekametsiksi. Suotuisin aika koettiin vuoden 4900 eKr. vaiheilla, jolloin keskilämpötila vastasi nykyistä Keski-Euroopan lämpötilaa. Tällöin jalot lehtipuut kasvoivat Oulun korkeudella asti. Kivikauden lopulla ilmasto alkoi kylmetä ja jalot lehtipuut väistyivät, jolloin kuusi levisi uutena puuna niiden tilalle idästä yli eteläisen Suomen. Vuoden 2000 eKr. paikkeilla kuusi oli yleinen sisämaassa ja 800 vuotta myöhemmin se oli kulkeutunut koko Suomeen meren saaria lukuun ottamatta.

sivun alkuun

Ensimmäiset ihmiset

Komeita kivituuria. Museovirasto, kuvannut J. Vilkuna 1998. Kivikauden kookkaimmat kiviesineet ovat sädekiviliuskeesta pilstottuja tuuria. Kuvassa vasemmalla peräti 365 mm pitkä tuura on saatu Kansallismuseoon Jämsästä Palvian torpasta. Keskimmäinen löytyi vuonna 1922 Laukaasta pellon muokkauksen yhteydessä ja oikeanpuolimmainen Hankasalmelta ojaa kaivettaessa Ensimmäiset ihmiset saapuivat jääkauden jälkeiseen Keski-Suomeen kivikaudella, vuoden 8400 eKr. tienoilla. Väestö oli Suomusjärven kulttuuria ylläpitänyttä pyyntiväestöä, joka hankki elantonsa kalastuksesta, metsästyksestä ja luonnon antimien keräilystä ja asui muutamien kymmenien hengen sukukylissä.



 Kaivauslöytöjä Korpilahden Putkilahdelta. Mukana kampakeraamisen astian kappaleita. Kuva: Janne Vilkuna, Keski-Suomen museo, 1985. Vuoden 5100 eKr. aikoihin opittiin idästä keramiikan eli saviastioiden valmistustaito (varhaiskampakeramiikan ajan kulttuuri) ja vuoden 4100 vaiheilla keramiikkaan ilmestyi uusi itäinen koristelutyyli (tyypillisen kampakeramiikan ajan kulttuuri). Näihin aikoihin ilmasto oli edullisimmillaan; se muistutti nykyistä Keski-Euroopan tilannetta kasvillisuuden ja eläimistön puolesta. 


Lämpökauden jälkeen ilmasto alkoi kivikauden lopulla jälleen kylmetä. Pyyntielinkeinoilla elantonsa hankkiva väestö pyrki vaikuttamaan onneensa, minkä seurauksena syntyivät mm. veden partaalla olevaan pystykallioon punamultavärillä maalatut kalliomaalaukset. Hautaan laskettujen vainajienkin päälle siroteltiin punamultaa, tästä johtuvat termit punamultahauta- ja punamultakalmisto. Pyyntiin liittyvät vesistökapeikkoihin kaivetut pyyntiaidastot eli hankaat pyyntikuopastoineen.

sivun alkuun
                         Punamultahauta Laukaasta. Keski-Suomen museo, kuvannut J. Vilkuna 1987. Laukaasta, Hartikan hiekkakuopasta löydettiin kaivauksissa 14 punamultahautaa, jotka ovat toistaiseksi Keski-Suomen vanhimmat kivikautiset haudat. Hautavarustuksesta ovat säilyneet piistä valmistetut nuolten ja keihäiden kärjet, veitsien terät sekä meripihkasta ja liuskekivestä valmistetut korut. Vainajista on muutaman hampaan lisäksi jäljellä vain vainajan päälle sirotellun punamullan jättämä vainajan varjo. Kuvassa arkeologi Simo Vanhatalo tutkimassa ensimmäistä hautaa.


Kysymykset väestön ja kielen alkuperästä

Kivikauden väestön verenperinnöstä ja kielestä ei olla vielä yksimielisiä. Vuoden 4100 eKr. tienoilla käyttöön tulleen tyypillisen kampakeramiikan katsotaan kertovan uudesta, idästä ja kaakosta tulleesta väestöstä, joka puhui jotakin suomalais-ugrilaista tai sitä edeltänyttä uralilaista kieltä. Suomessa on arvioitu eläneen kivikaudella vain 10 000 ihmistä eli Keski­Suomessa olisi ollut vain n. 500 asukasta. Siten yhden nykyisen kunnan kokoisella alueella olisi elänyt samanaikaisesti vain yhden kylän väki!

sivun alkuun


Asuinpaikat

Siperialainen asuinpaikka. Kuva Museovirasto. Kivikautinen asuinpaikka on harjakattoisia rakennuksia lukuun ottamatta saattanut näyttää kuvan siperialaisen kesäkylän kaltaiselta. Kuvan on ottanut Artturi Kannisto Siperian matkoillaan 1901 - 1906 Uralilla Sosvan alajuoksulla mansien eli vogulien kesäkylästä.Leirimäisiä kivikautisia asuinpaikkoja vaihdettiin tarvittaessa vuodenaikojen mukaan niin, että oltiin aina siellä, mistä elanto oli edullisimmin saatavissa. Näin suvun vuotuinen nautinta-alue saattoi olla usean nykyisen kunnan kokoinen alue. Jos alueella oli elinkeinollisesti ja kulkuyhteyksien kannalta sopiva paikka, siihen saattoi syntyä pysyvämpi kylä vankkoine rakennuksineen, mutta alueen muissa osissa yövyttäessä käytettiin edelleen leirimäisiä asuinpaikkoja.

sivun alkuun



Uusia asukkaita etelästä

Vasarakirveitä. Museovirasto, kuvannut J. Vilkuna 1998. Lounaissuomalainen vasarakirveskulttuuri on saanut nimensä pronssisia sotakirveitä jäljittelevistä kivikirveistään. Kirveet olivat ilmeisesti omistajansa asemaa korostavia arvoesineitä. Keski-Suomesta on löydetty vain kolme aitoa vasarakirvestä tai niiden kappaleita. Kuvassa vasemmalla oleva on peräisin Jämsän Alhon kylästä. Seuraava on löydetty Saarijärven Jänissaaresta. Kulttuurin alue ei ulottunut sisämaahan, mutta kirveet tunnettiin ja niitä yritettiin kopioida. Rivin viidentenä ja kuudentena olevat kopiot on löydetty Joutsasta ja Lievestuoreelta. Vuoden 3200 eKr. paikkeilla lounaiseen Suomeen saapui etelästä väestöä, joka puhui suomalaisugrilaisen kielen sijaan uutta indoeurooppalaista kieltä, noudatti uusia tapoja ja harjoitti uutta elinkeinoa eli karjanhoitoa. Kulttuuria nimitetään vasarakirves- eli nuorakeraamiseksi kulttuuriksi. Kulttuuri sulautui kuitenkin pian paikalliseen pyyntiväestöön, mistä syntyi Kiukaisten kulttuuri. Uudisasukkaat toivat mukanaan monia uutuuksia niihin liittyvine tapoineen ja nimineen, mutta myös "indoeurooppalaisen" verenperintönsä.

sivun alkuun


Elinkeinot kehittyvät

Pronssikirves Laukaasta. Valokuva Keski-Suomen museo. Pronssikaudellakin pronssiesineet olivat sisämaassa perin harvinaisia. Kesällä 1879 Laukaan Simunan talon elonleikkuussa löytyi toistaiseksi ainoa Keski-Suomen pronssikautinen pronssiesine, kaukaa Venäjältä kulkeutunut, Seima-kulttuurin pronssista valettu kirveenterä. Pronssikauden vähät pronssiesineet ja runsaat kiviesineet osoittavat, vasta raudan syrjäyttäneen kiven Rintamaiden asutuskehitys ei juurikaan vaikuttanut sisämaan oloihin: pyyntiväestön elämä jatkui entisenlaisena. Sisämaassa kampakeraamisen ajan jälkeen aina rautakaudelle asti jatkui asbestikeraaminen vaihe. Pronssikaudella (1500 - 500 eKr.) yhteydet voimistuivat niin itään kuin länteen. Länsirannikolle saapui ilmeisesti jonkun verran uudisasukkaita Skandinaviasta. Sisämaahan saatiin kaupan myötä pronssiesineitä tai pronssia varsin niukasti. Keski-Suomesta on tähän mennessä löydetty vain yksi pronssikautinen pronssiesine!

Lapinraunio Äänekoskelta. Keski-Suomen museo, kuvannut J. Vilkuna 1981.Keski-Suomen suurten järvien jylhille rantakallioille on varhaismetallikaudelta viikinkiajalle asti koottu kiviröykkiöitä eli lapinraunioita. Osa niistä lienee hautoja, osa ei. Äänekosken Konginkankaalla Keiteleen Pyhäsalon pohjoiseen pistävässä kahdessa niemessä on useita lapinraunioita. Vähäiset esinelöydöt tai esineettömyys on tyypillistä sisämaan lapinraunioille. Poltetusta vainajastakin on raunioon laitettu vain pieni osa.Pronssia merkittävämpää oli uusien elinkeinojen eli karjanhoidon ja kaskimaanviljelyn omaksuminen aiempien elinkeinojen rinnalle, osaksi vuotuista elinkeinostrategiaa. Uudet elinkeinot muuttivat uskontoa ja yhteiskuntarakennetta. Tämä ilmeni polttohautauksen sisältävien kiviröykkiöhautojen eli nk. lapinraunioiden pystytyksenä. Niitä koottiin tietyille vainajille valtavesien varsien kallioille. Lapinraunioita pidetään rannikon hiidenkiukaiden vastineena. Maanviljely alkoi sisämaassa noin vuoden 2000 eKr. tienoilla, mutta ilmaston kylmeneminen lienee vaikuttanut viljelyn taantumiseen ja loppumiseen. 

Eräkelkan jalas Laukaasta Keski-Suomen museon intendentti Janne Vilkunan käsissä. Kuva: Pekka Helin, Keski-SUomen museo. Varhaismetallikaudella kivikauden nuorimmasta rekimallista kehittyi sisämaassa kaksijalaksinen kevyt suksireki eli kelkka. Kelkka säilyi metsämiehen kuljetusvälineenä rautakauden lopulle. Vuonna 1964 löytyi Laukaan Tarvaalankoskella ojaa kaivettaessa jalas. Se on kuulunut kelkkaan, jossa jalakset ovat sekä edessä että takana kaartuneet ylös kaustoihin, joten kelkalla on ollut helppo peruttaa ja kääntyä. Jalas on mäntyä, ja radiohiiliajoitus osoittaa sen olevan 240-luvulta eKrKivi- ja pronssikautista perua oleva sisämaan pyyntiväestö, nk. lappalaiset, oli käynyt kauppaa turkiksilla ja muilla erätuotteilla. Lännessä turkiksia välittivät Hämeen ja Satakunnan rintamaiden kauppias- ja erätalonpojat, joiden kautta kauppatavara kulkeutui Keski- ja Etelä-Euroopan markkinoille. Rautakauden puolivälissä 600- ja 700-luvuilla jKr. sisämaan väestö tehosti kaskiviljelyä­ ja samaan aikaan kauppa vilkastui. Yhteyksien lisäännyttyä saatiin kuulla uudesta uskonnosta, kristinuskosta.

sivun alkuun

Uudisasukkaita Hämeestä 

Keihäänterä Kuhmoisten Linnavuorelta. Kuvannut J. Vilkuna 1984. Keski-Suomen alueelta on löydetty kolme luonnonjyrkälle mäelle varustettua muinaislinnaa: Kuhmoisten Linnavuori, Jämsän Pukinvuori ja Jämsänkosken Linnasenvuori. Mäen loivimmalle rinteelle on aikoinaan pystytetty paaluvarustus tai hirsiseinä, jonka peruskivimuurit ovat yhä nähtävissä. Kuhmoisten Linnavuorella suoritettiin kaivauksia vuosina 1983 - 1988. Löytöjä kertyi kymmeniä: aseita, talousesineitä ja koruja. Kuvassa loivan rinteen muurista löytynyt, hyvin säilynyt keihäänterä.Hämeen rintamailta alkoi muuttaa Keski-Suomen erämaille uudisasukkaita, jotka raivasivat Päijänteen varsien savikoille peltoraivion ja pystyttivät sen keskelle talonsa, joista muodostui ajan kuluessa kylä. Lähistölle syntyi kalmisto, suvun vainajien tuonpuoleinen kylä. Ajan suurvaltojen eli roomalaiskatolisen kirkon piiriin kuuluneiden Ruotsin ja Tanskan ­ ja kreikkalaiskatolisen kirkon piirin kuuluneen Novgorodin laajentumispyrkimykset toivat sodan Suomeen. Ristiretkien nimissä käydyn kilvan Suomesta voitti Ruotsi. Rintamaiden ja peltoviljelyalueen eräkylien väestö varusti väkivaltaisuuksien ajalla turvakseen jyrkille luonnonmäille muinaislinnoja.

sivun alkuun

Väkiluku alkaa kasvaa
1400-luvun lopulla ja 1500-luvulla idästä alkoi tunkeutua Keski-Suomeen savolaisia uudisasukkaita, jotka hakkasivat suurkaskensa vankkaan havumetsään ja pystyttivät pirttinsä pyyntiväestön ja erätalonpoikien maille. Kun vuosituhantiselle eräelämälle ei jäänyt tilaa, pyyntiväestön oli sopeuduttava: oli ryhdyttävä itse talonpojaksi tai sellaisen rengiksi. Vanhat eräelinkeinot säilyivät kuitenkin vielä vuosisatoja elintärkeinä sivuelinkeinoina. Maanviljelyn ja karjanhoidon lisääntyessä väkiluku alkoi kasvaa. Keski-Suomen väkiluvun on arvioitu olleen esihistoriallisen ajan päättyessä vuonna 1300 jKr. noin 1000 henkeä ja 1500-luvun lopulla jo noin 4000 henkeä. Nykyinen tutkimus pystyy aukottomasti osoittamaan asutuksen jatkuneen Keski-Suomessa katkeamatta ensimmäisistä jääkauden jälkeisistä asukkaista näihin päiviin.
 


Janne Vilkuna 14.1.2001



[tulosta artikkeli]

sivun alkuun
takaisin